1/27/2013

TGIS



1. Yksi lähimetriksistä
2. Kotikatu!
3. Brick Lane ja kaverit hukassa (siis mun, en tosin mene puhumaan tuon ruutupaidan puolesta).

Työntäyteinen viikko takana. Onhan ne muksut ihan kivoja, mutta kyllä 2-vuotias vaan osaa olla rasittava välillä. Ei, et voi viedä lelua siskon/veljen kädestä. Kun kuitenkin viet niin anna jotain tilalle. Ja kun et anna mitään tilalle niin ei ihme jos toinen alkaa itkeä. Älä herran tähden sylje siihen olkkarin lattialle. Olen vastannut kysymykseesi "are we going home" jo noin viidesti, älä kysy enää 15 kertaa uudestaan. Ja lunta ei syödä kuten ei myöskään kylpyvettä juoda. 

Perjantai oli onneksi vapaa, joten pääsin viettämään normaalia kolmepäiväistä viikonloppuani, joista pääsen nauttimaan myös tällä semesterillä. Kauhistelin jo siskolleni, että miten tulen joskus hamassa tulevaisuudessa taas selviämään viisipäiväisestä työviikosta, kun sellaista en ole kuukauden poikkeusta lukuunottamatta kokenut koko Lontoo-aikanani enkä hetkeen tule kokemaan? Katselin kohta alkavan semesterin lukkariani, ja tiistaisin kulutan luentosalin penkkejä klo 18 asti. Kyllä varmaan innostaa opinnot noinkin inhimilliseen aikaan. Ja päiväni alkavat aina joko klo 11 tai 12, joka on mielestäni jotain niin turhaa. Ei siinä aamulla saa kuitenkaan mitään aikaan, niin samantien menisi kouluun/töihin muutaman tunnin aikaisemmin. Tästä tulikin mieleen (ahhahh paras fingerpori ikinä :D) että miksi oi miksi en osaa nukkua pitkään? Miksi herään poikkeuksetta 9.30 mennessä vaikka silmät olisivat sulkeutuneet 4.15? Tuli yökyläiltyä muutama kerta tällä viikolla, ja olen kyllä varmaan niin mukavaa seuraa siinä pikkusängyssä, kun kääntelehdin ja vääntelehdin tunteja toisen yrittäessä nukkua. Ja ei, en voi nousta siitä sängystä ja mennä vaikka olkkariin, kun siellä on niin kylmä että hengitys huurua. I'm not even kidding.


xxx


1/20/2013

Eye-key-a


Vihdoin ja viimein pääsin tuonne ruotsalaiseen huonemonistamoon, jonne olen suunnitellut reissua joulukuun alusta saakka. Ja tietysti juurikin sinä päivänä kun päätän vihdoin mennä, on lähin metrolinja suljettu. No mentävähän se on silti kun oli jo siihen asennoitunut, taittuu se matka tuolla double deckerin yläkerrassakin. En löytänyt haluamaani roskista. Mutta kaikkea muuta tarpeellista ja vähemmän tarpeellista. Varasin myös tässä sunnuntai-illan ratoksi heräteostoksena lennot pääsiäislomalla Aberdeeniin armasta vaimokettani tapaamaan. Kai sitä voisi kotonakin käydä, katsotaan katsotaan. Míkähän siinä muuten on, että Finski on (aina) halvempi kuin Raikku aka Ryanair? En valita en, vaan tällänen jännä observaatio!

Ja koska ei ole mahdollista kirjoittaa viestiä mainitsematta tätä säätä, niin ihan totta UK, onkohan termi "severe weather" ihan varmasti paikallaan?


xxx

1/14/2013

Meet Napoleon


Toi kaveri tuolla kulmassa on Napoleon eli kavereiden kesken Napsu, suuri vallankumousprinssi. Napsu taisi olla vähän väsynyt. Niin minäkin, vielä tämä päivä pitäisi jaksaa puurtaa kertausta ja huomenna klo 11.30am koittaa kauan odotettu kolmen viikon vapaus! Kävin tänään retkeilemässä lähi-Morrisoniin, ja kulutin tähän yksinkertaiseen kauppareissuun vaatimattomat kaksi tuntia. Askelmittarin mukaan kuljin lähes viisi kilometriä vaikka matkaa suuntaansa on n.1,5 km, saatoin hivenen eksyä... Mutta mikäs tuolla lumipyryssä tallustellessa. Ehkä vielä illalla muutama kierros Regent's Parkin ympäri jos kinokset ei ole polviin asti.



xxx

1/10/2013

Exam Revision


Eilen oli ensimmäinen tentti. Ensi viikolla toinen. Tässä osa tehokkaan lukupäivän annista. Ketähän yritin huijata, kun ajattelin meneväni työpäivän jälkeen kirjastoon lukemaan? Varsinkin kun Westfield on siinä matkan varrella... Tulos uudet pikkarit: 6 - Knight's Sex Strike model: 0. Ostin mä hilloakin. Että oli mulla jotain asiaa kaupoille.

Arvaakohan joku tosta mitä opiskelen, sen voin sanoa että ei ihan mikään insinöörijannu lue samasta aiheesta. Ainakaan koulua varten.



xxx

1/06/2013

Valivalivali

Kolmen Suomessa vietetyn viikon aikana alkoi pakostikin miettimään, että mikä onkaan armaassa lintukodossamme niin hyvää. Esimerkiksi seuraavat asiat kun alkavat joskus tympimään täällä saarivaltiossa:

-Toimiva suihku. Lähinnä sen puute. Siis sellainen, jossa olisi kunnon paine ja mahdollisuus itseä miellyttävään lämpötilaan. Jossa lämmin vesi kestäisi kauemmin kuin viisi minuuttia. Tässä kämpässä on ihan ok suihku, kunhan muistaa ensin sähkö(?)kaapista painaa nappia että sitä lämmintä vettä tulee. Paine on surkea mutta kaikkea ei voi saada. Edellisen asuntoni suihkussa oli kaksi vaihtoehtoa: jääkylmä ja kiehuvan kuuma. Pakko laittaa tähän havainnollistava kuva siitä mitä näppäränä tyttönä päädyin tekemään, kun päänahasta löytyi jo muutama palovamma ja jäinenkään vesi ei turhan paljon innostanut.
Aivan kuin mökkisaunassa olisi, kesäfiilistä sateiseen syksyyn!

-Joukkoliikenteen hinta. On se reilu satanen kuussa iso lovi opiskelijan lompakkoon. Täytyy tosin myöntää, että Suomessa en ole samaan tapaan joukkoliikennettä käyttänyt; lukioaikana kuljin joo junalla, mutta kela maksoi siitä suurimman osan eli tuki opiskelijaa. Ja kotikaupungissani ei busseja tunneta heh. Mutta pakko tätä on verrata siihen, mitä maksoin Luxembourgissa asuessani paikallisesta koko maan kattavasta bussi-juna-yhdistelmälipusta: 50 euroa. VUODESSA.

-Brittiläinen "no ei oo mun vastuulla"-mentaliteetti. En tiedä ovatko muut tähän niin paljon törmänneet, mutta itse olen kohdannut kyseisen ajattelutavan niin yliopistolla, lääkärissä kuin toisessa ja kolmannessa asunnossani/välitysfirmassa. Tästä räikeimpänä esimerkkinä viime välitysfirmani, joka ei avaimia antaessaan antanut alaoven avaavaa möhkylää. Soittelin, tekstasin, lähetin sähköpostia ja kävin jopa heidän päämajassaan vaatimassa avainta, mutta varsinkin puhelimitse sain vastaukseksi useimmiten vain "someone will call you back" tai "I don't know but call this number xxx". Käsittämätöntä touhua. Ja kesän vuokranantajani on vieläkin pari hunttia velkaa, mutta eihän siitä kukaan ota vastuuta. 


Mutta on täällä paljon hyvääkin. Terveydenhuolto on halpaa, jopa ilmaista. Ruoka on halpaa. Kansainvälinen ympäristö on mahtava. Vaikka en nyt jostain syystä muuta keksikään tähän hätään (:D) niin en silti ole lähdössä täältä vielä pitkään aikaan. Juurihan se Harrykin on palaamassa sodasta kotiin.



xxx


1/01/2013

I repeat the question

Sain tämän kakkososan kuvia vaille valmiiksi, kunnes huomasin, että niitä tosiaan ei ole, lukuunottamatta marraskuista The Cruisea. Nauttikaamme siis sen aikaisista otoksista.



HEINÄKUU

Löysin työpaikan, jossa oli pienen alkukankeuden jälkeen jopa ihan mukavaa. Käväisin kotona viikonlopun verran josta maksoin yli 200 euroa, mutta onhan se äitin ruoka sen arvoista. Sosiaalinen elämä oli vieläkin nollissa. Kävelin ympäri ämpäri kesäistä Lontoota.


ELOKUU

Kävin katsomassa futista olympialaisissa. Löysin toisen työn ja aloitin mukavan seitsemän päivää viikossa-työtahdin jota jatkoin kuukauden verran. Muutin jälleen kuun viimeisenä päivänä. Kaverit alkoivat pikkuhiljaa palailla.


SYYSKUU

Lopetin ensimmäisen työni ja menin kouluun. Sodin uuden kämppäni välitysfirman kanssa, vietin yhden aamuyön läheisessä Hiltonissa. Äiti ja iskä kävivät visiitillä.


LOKAKUU

Siskot kävivät kylässä. Olin überkiireinen kouluhommien kanssa. Kuun viimeisenä päivänä starttasi vuoden mahtavin reissu. Jotenkin onnistuin nukkumaan Halloween-juhlintojen ohi.


MARRASKUU

Vietin ensimmäiset puolitoista viikkoa risteilyllä, pääsin vihdoinkin tsekkaamaan Portugalin places to see-listalta. Söin niin pirusti ja otin aurinkoa surffarirannalla. Kriiseilin opintojen kanssa. Karo riemastutti arkeani muutaman päivän ajan. Jotta elämä ei kävisi liian helpoksi tai tylsäksi, muutin. Neljättä kertaa vuoden sisään.


JOULUKUU

Fiilistelin uutta kämppääni, vihdoin keskustassa! Opintokriisit helpottivat hiukan, kun esseistä tulikin hyviä arvosanoja. Lensin kotiin muutaman päivän etuajassa ja yllätin kaikki. Pääsin vihdoin hiihtämään. Vietin joulua (ai ihaks totta) ja välttelin tentteihin lukua parhaani mukaan.



ps. ei mulla oo noi arskat ihan 24/7 päässä vaikka sellaisen kuvan voisi saada...



xxx