Torsdag, tuo ilon päivä

Kolme asiaa, jotka riemastuttivat tänään:

1. Köpöhiukseni ovat vihdoin niin pitkät, että ne yltävät oikeastaan kokonaan ponnarille! Hiuksenihan ovat olleet aivan järkyttävässä kunnossa jo yli vuoden päivät, kun ilmeisesti kotivärjäyksellä ne onnistuin polttamaan joskus viime keväänä/kesällä. Yksi kaunis päivä vain huomasin että onpas nää omituisen tuntuiset, sellaiset ihan pehmeän löysät märkinä ja kuivina kuin kuihtuvaa olkea. Niitä on sen jälkeen leikattu aika raa'alla kädellä, ja malli on pitkään ollut "ylikasvanut otsatukka joka menee ympäri päätä". Mutta nyt vihdoin ne ihan etummaisetkin pysyvät ponnarilla, jesjesjes! Oivaltaako joku muuten mistä olen sanan "köpö" napannut? Ja ylipäätään mitä sillä tarkalleen tarkoitan :D

2. Olen syönyt niin paljon. Niin paljon. Töissä kun tekee aamuvuoron, niin ruokaa sataa joka tuutista: ensin siinä kuuden maissa vedetään jotain pientä, eli paahtoleipää, leivonnaisia tai meikän tapauksessa mandariiniä. Ysin-kympin välillä on tauko jonka aikana saa täyden aamupalan; jossei salin puolelta löydä tarpeeksi murua rinnan alle niin sana kokille ja hän tekee mitä pyydät. Puolen päivän kieppeillä on lounas, joko kanttiinissa (tänään paistettuja perunoita tai herkkis-carbonaraa, lohta sitruunakastikkeella ja vihanneksia+salaattia) tai buffet-pöydästä samaa kamaa kun asiakkaatkin. Sitten vielä about yhden maissa voipi heittää huiviin jälkkäriä, myöskin sieltä buffetista (tänään meni juustokakkua ja pala brownieta). Tämän lisäksi keittiössä on jatkuva kahvi- ja teetarjoilu. En käsitä miten ne kaikki ei ole viissataakiloisia :D Tosin pääkokki ei kauas jää... Onneksi pääsen tuolta houkutusten kehdosta ihan kohta pois!

3. Päivän ehdoton huippuhetki oli se, kun aamupalavastaava kysäisi jälleen, että olenko menossa jouluksi kotiin ja tulenko taas ensi kesänä yms. Vastasin, että voi kun en tiedä, mutta harkitsen asiaa! Les totesi että harmi kun menen, olen "such a brilliant worker". Menin sanattomaksi. Lesiä on vaikea kuvailla todenmukaisesti, mutta kerrotakoon, että siinä on tiukka täti. Semmonen heittämällä ainakin seitsemänkymppinen, pieni mutta sitäkin pelottavampi mummonen. Tämmöinen kommentti on siis lähes samaa tasoa kuin itse jumala olisi tuolta laskeutunut ja heittäytynyt eteeni ylistysvirsiä laulaen. No joo okei saatoin pikkuisen liioitella, mutta joka tapauksessa did not see that one coming! 

Meillä on Hartsan kaveri jo viidettä vai käykö jo kuudetta päivää kylässä. Se ei muuta tee kuin istuu ylhäällä ja wowittaa. Eiku nukku se eilen joskus kuuden maissa illalla kun käväsin tuolla yläpedillä. Saatoin vahingossa herättää. Tänään aamulla se tuli keittiöön morottaan mua ja Hardea neljältä aamulla, minä olin keittämässä aamupuuroa ja Hartsula taisi siinä jotain pitsanpalaa koluta kun juuri löysi kotiin asti bileistä. Omituinen hetki. Mutta miksi sille pelille täytyy huutaa koko ajan? Kuten jo Lauralle totesin, en ikinä varmasti todellakaan mene wowittajan kanssa naimisiin. Ja tämän saa mainita mun ja wow-mieheni hääjuhlissa.

xxx

Silti hulluks mut teet

Oltiin siis Hollannissa (Alankomaissa, tiedän tiedän. mutta se kuulostaa jotenkin niin kauheen viralliselta.) Maastrichtin lähellä jossain pikkukylässä koko köörin voimin, eli mama papa ja siskot. Vanhukset oli liikkeessä yli kaksi viikkoa kun road trippasivat sinne, Iida ja Lopsu viikon ja mä sellaiset viisi päivää. Oli muksaa, syötiin, juotiin ja shopattiin. Pari pakollista takapenkkikahinaa unohtamatta, ei tarvitse edes sellaista kuumutta mikä vallitsi pari päivää että tämä trio saa kinan pystyyn. Terveisiä vaan sinne kotiin, kyllä yksi parhaita aamuja tänä kesänä oli kun lapsi halusi skypeen että pääsee valittamaan kuinka Iida söi hänen voileipänsä :D Ootte te aika ihania joskus.

Anyway, tein mahtilöytöjä tuolta outlet-kylästä; en olekaan kuin vasta puoli elämää metsästänyt valkoista v-kaula-aukkoista t-paitaa, ja Vansilta sen viimein löysin! Pulitin muistaakseni 14 euroa. Koska saalis oli muuten uhkaamassa jäädä liian pieneksi, piti käydä Polo Ralph Laurenin kautta ja vihdoinkin ostaa ihan kunnon kauluspaita. Sellainen löytyi, ja vielä TBS:ltä hajuvesi ja meikkis oli tyytyväinen.

Siinä sanaharkkojen seassa takapenkimme hoilasi ehdottomasti viime vuosikymmenen upeinta tuotosta suomalaisessa musiikkiskenessä, nimittäin Hullut Mielenterveyden Puolesta-albumia. Ai ette oo kuullu? Suosittelen erityisesti Ma-ma-ma-ma-maitojuna-biisiä joka jää päähän soimaan loppuelämäksi, esittäjänä Pertti Salovaara.

Asiaan sen pahemmin liittymättä, pakko ylpeillä aamuisella suorituksellani. Menin kuuteen töihin, ja edellisiltana sanoivat vaan että joo taksi tulee hakemaan kun meet niin aikaiseen. No ajattelin että se varmaan tulee joskus 20 vaille kun ei muita nouki kyytiin, olen kuitenkin jo puolelta valmiina. Kello oli pirisemässä 4.54. Puhelin soi 5.05 että tää takso ois ny tosa oven edessä. Yhdeksän minuuttia myöhemmin olin kyydissä. Tässä ajassa siis pukeuduin, söin, pesin hampaat ja meikkasin puoli naamaria kunnes tajusin että voin toki tehdä sen vasta töissä. Mutta ei huono suoritus ollenkaan!

xxx

Blondes really have more fun

Mentiin tarinalla isosisko/pikkusisko. Tulos: kaksi drinkkiä, kolme shottia ja puolikas pitcher per hlö.

Oiskohan nyt taas oltu tarpeeksi kauan poissa. Pikkusiskoni kun sanoi käyvänsä täällä vähintään kolmesti päivässä katsomassa josko löytyisi uutta kirjoitusta (ottakaas mallia muutkin, siinä on kunnon fani!) niin kaipa sitä täytyy joskus jotain julkaistakin.

Vaimokkeeni poistui merten taakse viime viikolla, ja voi tätä ikävää :( Nyt asun kaksin Hartsan kanssa, ja tajusin just että mullahan on vähän niinkuin avomies :D mikä ajatus! Saisi toi avokki vaan joskus viedä roskat ja oppia tähtäämään siihen pönttöön. Vai onko edes olemassa miestä joka tuohon ihmesuoritukseen on kykenevä? Joka tapauksessa, meikkis lähtee etelään ensi viikon sunnuntaina ja siitä seuravana päivänä itään pariksi viikoksi ennen kuin Lontoo soittaa taas pidemmäksi aikaa. En muista onko tullut puheeksi mutta elämääni (toim. huom. on vissiin) kuuluu vahvasti aikamääre kaksi viikkoa. Sellaisella varoitusajalla yleensä lähden. Nytkin tuli taas varattua lennot tuolla maagisella ajalla, ja ei se voisi olla yhtään pidempi- en jaksa odottaa! Jokainen ulkomailla tai miksei jopa ihan Suomenkin sisällä vähän kauempana asunut tietää sen fiiliksen kun varaa ne liput kotiin ja sit voisikin jo mennä vaikka siltä samalta istumalta. Ei mulla vieläkään ole mikään koti-ikävä tai en sitä ainakaan myönnä, mutta on sinne aina kiva mennä. Siitäkin huolimatta, että pikku komeroni muistuttaa joka kerta yhä enemmän ja enemmän varastoa kuin makuuhuonetta. Katsotaan mahdunko enää sekaan. 

Aberdeen on vieläkin aivan huippu, ja tässä oli kuulkaa elämäni kesä. Olen tavannut aivan huippuihmisiä, bilettänyt enemmän kuin lompakko sallii, ja nauttinut elämän helppoudesta. Vihannut miehiä, rakastanut treenausta. Uinut pohjanmeressä, käynyt Hollannissa, löytänyt aivan ässän banaanileipäreseptin. Ryöminyt bileistä kotiin aamukuudelta, huijannut drinkkejä hyväuskoisilta öljymiehiltä, tanssinut niin että hiki virtaa ja kengät hiertää. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan eikös se niin mene, ja nyt olisi taas aika jatkaa matkaa. Tai lähinnä palata sinne mistä se alkoi.

Mulla oilis pari kuvaa sieltä Hollanista että jospa vihdoin siitä turinoisin.

xxx

Mundane Monday

Oltiin eilen ulkona Millan kanssa. Tähtäimessä tietysti Nox, mikäs muukaan hehhe. Noh, takso sinne ja kappas sehän on kiinni! Vaikka mainostavat nettisivuillaan maanantaisin olevaa erikoisiltaa. Pienen pettymyksen saattelemana vaellamme eteenpäin seuraavaan risteykseen, jossa on muutama juottola, no Paramount näyttää mukiinmenevältä, kokeillaanpa sinne. Ovat juuri sulkemassa. Mutta siinä edessä nököttää valkoinen bussi ovi auki, josta juuri horjahtelee astetta humaltuneempi tyttö ulos ja hoputtaa että nyt nopeasti kyytiin  kohta mennään Institutioniin! Miksipä ei, maanantaisin kun ei turhan paljon noita vaihtoehtoja tunnu olevan ja ilmaiselle kyydille ei kai kannata sanoa ei. Istutaan alas, ja kohta busa alkaa täyttyä muusta oletetusta seurueestamme. Johon luonnollisesti kuuluu D. Voi hyvää päivää. Busa vihdoin starttaa ja vie meidät sittenkin Tigeriin. Siis jos joskus aiemmin olen puhunut ironiasta niin tämä ilta oli kyllä sen äiti. Siellä tikrussa mehän nimittäin tavattiin. Elämä on yksi iso vitsi. Oli silti hauska ilta. Mutta muuttaisi se D jo sinne Kuubaansa kun ei siitä muuten tunnu eroon pääsevän.

Ei mulla muuta. Voi kertoa Hollannin reissusta ja tehdä yhden haasteen tässä joskus. Nyt vähän vielä lepoilua ja sitten salille sulattelemaan äsken vetäisemääni pakollista darra-pepperoni-pitsaa.

xxx