20 and 14

Viime joulukuussa kirjoittelin pienimuotoista kokoomateosta vuodesta 2013. Listasin myös näköjään jonkun verran tavoitteita vuodelle 2014. Tuota sangen kryptistä 16.6.-päiväystä (lempparit-listasta) en muuten enää muista, mitäköhän silloin tapahtui? :D Siitä huolimatta, miltä näyttivät kuluneet 12 kuukautta ja miten on lupauksissa pärjätty?

- vietin kesän Sveitsissä

- kävin extempore-roadtripillä Rivieralla

- matkailin myös Espanjaan, Ranskaan muutaman kerran, ympäri Sveitsiä, Cambridgeen, Tukholmaan, Aberdeeniin ja aikamoisen monta kertaa Suomeen

- kävin tähänastisen elämäni huonoimmilla sekä parhaimmilla treffeillä 

- tinderöin

- ja tinderöin vähän lisää

- tein kandityöni (kiitos vielä kerran osallistujille!)
- tinderöin vielä pikkuisen

- löysin Reijon

- aloitin oma väri takaisin-projektin (toim. huom. joka voisi sujua vähän rivakampaa tahtia)

- löysin V-I-H-D-O-I-N-K-I-N jalkaani sekä budjettiini sopivat talvisaappaat! ehdottomasti huomion arvoinen suoritus

- pääsin 2048-pelin läpi ja ihan omin avuin, en vielä tähänkään päivään mennessä ole mitään taktiikoita googlaillut! 

- muutin riittävän monta kertaa

LEMPPARIT:

- Reijo (siis kuka ihme? jos vaikka tästä lähin alkaisin kutsumaan tuota miehenpuolikasta ihan nimellä)

- tinder

- 1.6.
- Geneven lentokentän suklaamuffinssit. Ne oli vaan niin hyviä!

- 2048

- Dinner Date

- kahvijugurtti

No entäs ne lupaukset?

- ajattelin valmistua yliopistosta (no ainakin melkein)

Kyllähän tätä kohti ollaan vääjäämättä matkalla. 12. tammikuuta pitäisi olla kaikki suoritettuna.

- aion olla maksamatta enää yhdenkään ihmisen narikkamaksua baarissa. en tiedä käykö kellekään muulle näin, mutta minä satun olemaan aina ainut jolla on käteistä (älkää silti jooko tulko ryöstämään mua), ja näin ollen päädyn maksamaan porukan narikat, joista keskimäärin 3/4 ei palaudu.
Hahhahh. No juu, tässä ollaan pysytty mutta se johtunee siitä että tämä mamma ei enää oikein pailaa. Reivaukset on jätetty nuoremmille ja jaksavemmille. Ja nekin harvat kerrat kun on jaksanu ulos liikkua on useimmiten suunnattu Zebranokseen, jossa on ilmainen coat check. 

- koitan parhaani osallistua siihen hyväntekeväisyysjuoksuun, joka tänä vuonna harmillisesti jäi välistä
Kaipa parhaani yritin mutta olin suurimman osan kesästä muilla mailla kaunehilla niin vaikiaksi kävi. Enkä oikeastaan edes pidä juoksemisesta. 

- en aio vaivata pientä päätäni miehillä (ahhahhahhhahh as if). ei kun oikeasti ei ole aikaa sellaiseen
Vuosi 2014 jääköön historiaan Tinderin vuotena. Joten en voine sanoa että tässä olisi pysytty. Toisaalta lupaus oli itsessään täysin mahdoton pitää, sillä meikäläisen pääkoppa on kaukana pienestä. 

- saan neulepuseroni valmiiksi
Juu ei. Mutta siirrän täten tavoitteen ensi vuoteen! Eikös sitten kun ei enää tarvitse tehdä läksyjä vaan voi tulla töistä kotiin ja lösähtää sohvalle, niin sitä aikaakin on enemmän. Ai ei?

- opettelen laittamaan ruokaa
En ihan cordon bleu-tasoa vielä ole enkä myöskään tarkoita että koskaan olisin varsinaisesti huono ollutkaan, vaan kyse oli lähinnä siihen ruoanlaittoon aktivoitumisesta. Kesällä tuli testailtua kaikenlaista, ja kotikeittiössä valmistui monta erimallista sushia, naan-leipiä ja kunnon stroganoff, näin muutamia mainitakseni. Sitten koitti paluu opiskelijakeittiöön ja budjetti pieneni n. 80%. Joten siinä saattaa piillä meikäläisen kovin yksipuoleisen ruokavalion salaisuus. 

- yritän olla vähemmän negatiivinen
Hei ihan kuin tämä olisi muka mahdollista.

+ jokeri eli tavoite joka oli postauksessa mutta ei listattuna tähän kokoelmaan: punaviinistä pitämään oppiminen.
CHECK. 

Mitähän sitä lupaisi ensi vuodelle? Ei varmaan kauheasti kannattaisi. Koitetaan kuitenkin. (ja miksi tämä fontti yhtäkkiä muuttui eikä suostu palaamaan entiseen?)


- joko lopetan tämän blogin tai alan aktiivisemmaksi. vai jaksaako joku seurata näin harvakseltaan päivittyvää tuotosta?

- vedän kaksi leukaa. eikun kolme. joo kolme on hyvä tavoite. tällä hetkellä menee siis yksi.

- löydän itselleni tekemistä josta pidän tai joka ainakin edesauttaa sen kivan löytämistä, on se sitten työ tai jatko-opinnot. en jää junnaamaan paikalleni ja koitan olla masentumatta, vaikka se unelmien homma ei ihan heti kävelekään vastaan. tai panikoi sitä että sitä unelmien hommaa ei itse asiassa ole olemassa.

- koitan olla sosiaalisempi.

Teretulemast 2015, täällä ollaan valmiina!

Opiskelun ihanuudesta

Hej alla.

Mulla ei ole ollut niin minkäänlaista mielenkiintoa avata tätä sivustoa. Kuten varmaan olette huomanneetkin. Viime päivinä varsinkin on lähinnä tehnyt mieli sulkea jok'ikinen sosiaalisen median muoto, koska kaikista tuuteista kuuluu vaan LOMALLE!!!-huutoja. Siis anteeksi vain mutta mille lomalle olette matkalla? Taitaa ensi viikolla olla pari kansainvälistä vapaapäivää, mutta ei ne mulla ainakaan kulu epästressatessa vaakatasossa. 6.1. on ensimmäinen koe. 7.1. seuraava. 7.1. sattuu myös olemaan essee-palautus. Seuraava on 12.1. Että loma alkaa silloin. Jos en siihen mennessä löydä töitä. Sanoin jo etten todellakaan aloita maisteria vielä ensi syksynä puhtaasti sen takia että saisin viettää joulua ihan rauhassa. En välttämättä vietä jouluaattoa nenä kirjassa, mutta ei se stressi katoa yhtään mihinkään ja varmasti tulee siinä kinkun äärelläkin pohdiskeltua feministisiä teorioita ja natsismin perusideologiaa (näin muutama essee-/koeaihe mainitakseni).

Jotta pää pysyisi kasassa ja lihakset pinkeinä niin salilla tulee kiireestä huolimatta juostua 4-5-kertaa viikossa. Meikäläinenhän ei aina (koskaan) pysy mukana ihan tuoreimmissa listahiteissä, joten tämän hetken kovin treenibiisikaksikko on jo jonkin ikäisiä, mutta on kuulkaas aikamoinen meno taattu.





Kuvissa talvista Kew Gardensia. EHDOTTOMASTI kannattaa käydä! Ihan mahtava kokemus. Jota on puhelimen kameralla vaikea taltioida hehe. Sitä ennen käytiin syömässä intialais-kiinalais-fuusiota. Ei toimi. Se oli, miten sen nyt sanoisi, omituista. Palvelu oli ensiluokkaista kuten seurakin, mutta jatkossa nautin näitä aasialais-herkkuja erikseen, en yhdessä. Joo ja en muuten osaa sanoa että miksi tuon yhden lampun alla pötköttää joku. Ehkä väsy yllätti?

ps maanantaina kotiin!

Viikonloppuseni

Hellurei.

Yritin sitten tehdä viikonloppu meikän matkassa-postausta, mutta muistin ottaa kuvia näköjään keskimäärin kaksi kertaa päivässä. No joo. Mutta se on ihan kauhean vaikea suoritus tälläiselle lahopäälle, kun ei sitä muutenkaan räpsi jokaisesta aamurituaalista tai lounasrasianpakkauksesta kuvia. 

Voinette kuitenkin ensimmäisestä kuvasta päätellä, että joku aamu heräsin. Kuinka tummilta hiukseni näyttävätkään! Sovitaan että tämä oli perjantaiaamu koska siitä oli tarkoitus aloittaa. Taisin olla pystyssä (tai vaakatasossa jos tarkkoja ollaan) about kasin kieppeillä. En ollut suunnitellut päiväksi mitään sen kummempaa; kuten olen aiemminkin maininnut niin perjantait ovat aina meikäläisellä vapaat. Katselin Frasieria aamupalan seurana ja selailin eBayta ja treeniblogeja. Laiskottelin. Puoli kymmenen maissa kuitenkin inspiroiduin lähtemään salille, ja jo kymmeneltä olin juoksumatolla. Aamut ovat kyllä saleiluun ihan omiaan, kun on tilaa. Paikalla on lähinnä eläkeläisiä ja minä. Vetäisin jalkatreenin ja kotona olin ennen puoltapäivää. Ovella oli vastassa kämppis, joka sanoi että tänään leivotaan. Siitäpä sitten lompakko matkaan ja bussipysäkille. Tässä meidän "kylässä" ei siis ole oikein mitään isoa ruokakauppaa, joten mikäli mielii hivenen edukkaampaa tarjontaa kuin juna-aseman kiskurihintaisen pikkuliikkeen valikoima, kannattaa ihan reilusti ottaa busa alle ja suunnistaa isompaan Sainsburyyn tahi Asdaan. Halusimme kokeilla kurpitspitsan valmistusta, mutta koska emme löytäneet kurpitsaa, oli parempi hylätä haaveet ja tehdä suklaakakkua sen sijaan. 

Takaisin oltiin puoli kahden maissa ja nopeasti kyhätyn lounaan jälkeen koitin keskittyä hetkeksi kouluhommiin. Se onnistui n. 10 minuuttia kerrallaan. Välissä aina sellainen 50 minuutin tauko. Olin ajatellut että viettäisin illan kotihiirenä, mutta yhtäkkisessä tylsyyspuuskassa oli pakko laittaa viestiä että lähtisikö joku ulkoilemaan. En saanut drinkkiseuraa mutta kutsun juusto&viini-iltaan, kelpaa sekin! Puoli seitsemältä suunnistin taasen linjuria kohden, joka olikin vaihteeksi aikamoinen petturi. Heitti kaikki matkustajat pihalle parin pysäkin jälkeen. Matkaa lähimmälle metrolle tästä meiltä ei ajallisesti ole kuin viitisentoista minuuttia, mutta kilometrejä kertyy aikamoisesti, ja reitti kulkee motarin kautta. Eli ei oikein käveltävissä oleva matka. Otin sitten toisen bussin, kävin kaupassa matkan varrella ja saavuin kohteeseen puoli tuntia myöhässä. Onneksi ei sentään ollut mikään paniikki, mutta kyllä muuten kyrsii kun tuommoista sattuu kouluaamuina. Maailma kuitenkin parantui siinä muutaman tunnin aikana, ja pienessä hiprakassa pääsin kotiin vähän puolen yön jälkeen.

Lauantaina heräilin muistaakseni puoli yhdeksän tienoilla vähän huonosti nukutun yön jälkeen. Aamupalaksi kuvissakin esiintyvä joka-aamuinen herkku, eli kaksi weetabixia, chia-siemeniä, mantelimaitoa, msm-jauhetta, banaania ja erittäin kuvauksellista maapähkinävoita. Nams! Pakollisen Frasierin jälkeen aloin fiksailemaan CV:täni kuntoon, jotta saisin lähetettyä sen kiirenvilkkaa eteenpäin tulostettavaksi (koska en tietenkään saanut aikaiseksi hoitaa asiaa aiemmin viikolla koulussa). Miksi, kysytte. Koska olin aikeissa mennä työnhakumessuille. Tiesin kyllä, että ne ovat suunnattu vähän nuoremmille, mutta elättelin silti toiveita että meitä jo teini-iän ohittaneitakin olisi ajateltu mutta ei. Turhaan oli CV:t mukana ja turha oli koko reissu. Ainut kiinnostava esittelijä lähinnä totesi että käy lukemassa meidän nettisivut, sieltä löytyy infoa. No kiva. En ollutkaan sitä jo tehnyt. Erittäin suuren pettymyksen jälkeen lounas-sushit naamaan ja keskustaan päin. Mentiin haahuilemaan Oxford Streetille ilman mitään sen kummempaa päämäärää tai suunnitelmaa, mikä oli oikein mukavaa. Siitäkin huolimatta että lauantai-iltapäiväinen Lontoon keskusta on lievästi sanottuna vilkas. Pällisteltiin jouluvaloja ja kierreltiin Selfridgesillä. Hyviä macaronseja. Käytiin kaffella ja vihdoin lyllerrettiin kotia ja valmista ruokapöytää kohti joskus kuuden jälkeen. Anoppi oli pyöräyttänyt makoisan lasagnen ja jälkiruuaksi tarjottiin allekirjoittaneen ehdotonta lempparia, sticky toffee puddingia. Katsottiin vähän Dexpeditionia ja jotain omituista elokuvaa, jonka aikana taisinkin nukahtaa.

Sunnuntaina herättiin kaatosateeseen, joten kiitollisena vastaanotin kyytitarjouksen tehdessäni lähtöä salia kohti. Kotona olin kahdelta, enkä sen jälkeen sitten talosta poistunutkaan. Pesin pyykkiä, kokkasin illallista ja kasvispihvejä pakkaseen, kirjoitin esseetä. Mietin että pitäisikö siivota huone mutta päädyin tulokseen että miksi ihmeessä. Sunnuntait on aina tylsiä. En ole fani. 

14/11

Puolet viime perjantain listasta suoritettu!

Sain siis aikaiseksi liittyä sinne salille, ja nyt tässä istuskellaankin lihakset niin muussina, että kyllä saa taas ihminen hämmästellä mitä kaikkea sitä itselleen tekee. Ja koska olen jälleen niin troo-sporttaaja, terveellinen eläjä, #fitness, googlailen mitä kaikkia kivoja superfoodeja voisin tilata. Onkohan maca ihan niin kauheeta kuin mitä internet sanoo? Msm-kapseleita vetelen jo, ja jos niistä selviää niin eikös sitten selviä ihan mistä vaan? Miksi en ole muuten ennen tajunnut Amazonin mahtavuutta proteiinijauheiden saralla. Paljon halvempaa kuin esim. Holland & Barrettissa (mikä nyt ei sinänsä tule yllätyksenä. siis että joku on halvempaa kuin H&B). Varmaan Jenkeistä tilattuna saisi vielä edukkaammin, mutta jotenkin pysyn mieluummin vaan Euroopan sisällä. 

Kaikki varmasti tajusivat tuosta kuvanlaadun riemuvoitosta että olin Helinä-keiju halloweenina. Näkyy siinä pala siipeä! Bileet olivat kovin onnistuneet, ja meikämamma jaksoi jorata jatkopaikassakin pikkutunneille asti. Seuraavana on vuorossa kiitospäivä-kekkerit, pakkohan se on kun saman katon alla asuu amerikkalainen. En ole kalkkunan suurin ystävä, mutta ainakin jälkiruokapiiraat kuulostavat maistamisen arvoisilta.

Voi olla että tämä tahti jää tälläiseksi vähän verkkaaksi taas. Koska elämä on aika kivaa ja hyvin pitkälti arkipäiväistä (ehkä tekisin taas päivä kanssani-merkinnän?). Ne kaksi kurssia mitä käyn koulussa istumassa ovat molemmat itse asiassa todella kiinnostavia eikä kumpaankaan ole pakollisia lukemisia. Varsinkin historian opettaja oikeasti opettaa eikä oleta että me tankataan 1000 sivua joka viikko ja sitten pidä kuulustelua. Jos maksan opiskelusta tuhansia puntia, niin mielestäni ansaitsen opetusta, en piiskausta- voisin mennä sinne kirjastoon lukemaan maksamatta pennin hyrrää. Olen myös nukkunnut todella makoisasti tällä viikolla, enkä enää nukahtele lattialle klo 22.00 (niinkuin vielä hetki sitten). Kovasti tuo liikunta vaan piristää! Ja/tai soijamaidon juonnin lopetus, joka jotenkin teki meikäläisestä oudon… Mene ja tiedä, mutta ilmeisesti soijalla on jokin yhteys hormoneihin (?). Pitäkää vaan hulluna, mutta nyt löytyy jääkaapista mantelimaitoa ja sen loppuessa aion kokeilla kauramaidon valmistusta. Ja jätän soijat muille.


ps. en ole vieläkään saanut korjattua wordiani, joka on ollut rikki tässä puolisen vuotta. ihmettä odotellessa aloitin essee-kirjoituksen blogipostauksen muodossa, joten jos tässä joku päivä pärähtää eetteriin postaus otsakkeella "was bolshevism a genuine mass movement?" niin se ompi vahinko. mutta koitan yrittää erottaa julkaise- ja tallenna-namiskat toisistaan. 

Täällä taas

No tervehdys.

On taas muutamalta taholta tullut noottia, että täällä on oltu hiljaa nyt riittävän kauan. Tuolla luonnoksissa olisi muutama kirjoitus, mutta ne ovat munineet siellä sen verran pitkään että eivät taida olla enää kovin ajankohtaisia… Syy miksi ne sinne ovat jämähtäneet julkaisua odottamaan on yksinkertainen: netittömyys. Yhteensä 64 pitkää päivää kului ilman wifiä. Ja bloggaaminen kun hivenen vaikeutuu ilman nettiyhteyttä. Mutta nyt on vihdoinkin meikäläisen talous takaisin maailmankirjoissa, joten katsellaan lähtisikö tämä tästä taas rullailemaan!

Tämän päivän agendalla on liittyä kuntosalille. Olen tätä jo muutaman viikon pohdiskellut, että A vai B, rahat vai polkupyörä (hahhah toivottavasti joku tunnistaa tämän varsin mainion populaarikulttuurisen viitteen). A on tässä melkeinpä samalla kadulla, sellainen vartin kävelymatka itään. Halpa. £18 kuussa opiskelijalta. Joka Lontoo-hinnoilla on lähes ilmainen. Erittäin loistavat aukioloajat. MUTTA. Se on vähän sellainen äijä-sali. En tutustumiskierroksen aikana nähnyt yhtäkään naistyöntekijää, ja äärimmilleen pumpattu PT joka innoissaan esitteli vapaapainoaluetta keskitti myyntipuheensa meikäläisen parempaa puoliskoa kohden, vaikka olin kyllä mielestäni tehnyt selväksi että minä tässä olen se potentiaalinen asiakas. En mitenkään pelkää miehiä, mutta tietänette millainen on sellainen äijä-sali ja minkälaista siellä olisi olla lähes ainoana naisena. En vaan osaa kuvitella meikäläistä kyykkäämässä 20 kilon tangolla, kun vieressä joku nostaa penkistä varmaan neljä kertaa oman elopainonsa. Joten päädyin nyt sitten vaihtoehtoon B. Samaa lafkaa kuin edellinen gymini joten esim. laitteet ovat tutut, ja hintaan kuuluu sekä uima-allas että muiden firman salien käytön joko Lontoossa tai ihan maanlaajuisesti (en juuri nyt satu muistamaan kummin). Hintaa pomppaa korkeammaksi, £30 kuussa, mutta on se sen arvoinen. Ja ei ole sopimusta! Joten voi irtisanoutua koska haluaa. Äijä-salilla olisi 8 kuukauden soppari. Matkaa tulee enemmän, mutta halutessaan sekin taittuu kävellen. Busalla pääsee about vartissa.

Toinen asia jonka ajattelin yrittää hoitaa tässä perjantai-vapaan aikana, on lämmöneristys. Talvi on saapunut tällekin saarelle, joka tarkoittaa viilentymistä myös sisälämpötiloissa. Nimimerkillä tälläkin hetkellä päällä neljä yläosaa, joista kaksi on huppareita. Britit eivät ole kuuluisia keskuslämmitetyistä asumuksistaan, ja standardi-ikkuna tuntuu olevan yksinkertainen, ei suomalaiselle tuttu kaksinkertainen (vai montako kerrosta niissä yleensä on? enemmän kuin yksi kuitenkin). Pattereita ei ihan hevillä isketä päälle jollei halua nähdä energialaskujensa kohoavan taivaisiin, joten on joko kärsittävä tai koitettava keksiä apukeinoja. Joku laittoi suomalaisten facebook-ryhmään linkin jonkinlaisesta kelmuvirityksestä, jota ajattelin testata. Hintaa taisi olla about £6 joten ei siitä korkealta tipu vaikka ei toimisikaan. Toistaalta, nyt kun sisäilma ei kovin korkealle kipua, elättelen toiveita että kotihiiremme Henry pysyttelisi poissa. En ole itse asiassa vielä Henryä edes tavannut, mutta kiljunnasta päätellen kaikki muut tässä talossa ovat päivää sanoneet. Epäilemättä veikeä veikko, mutta pysyisi kaukana meidän olohuoneesta.

2.10.

Ois vaikka minkämoista satua kerrottavana, mutta aika ei anna periksi minkään Sinuhe egyptiläisen verran turinoida, joten tässä olisi muutamalla ranskalaisella viivalla viimeisintä elämää:

- MEILLÄ ON KÄMPPÄ. auuuuuuuuuuuu!!!

- siihen kytkeytyy hyvin tiivisti jälleen kerran erittäin kummalliset 48 tuntia. Tai ehkä 36. Mutta kaksi päivää kuitenkin. No koitanpa selittää: Meillä oli näyttö sovittuna torstai-iltapäivänä. Kuvien perusteella vaikutti todella lupaavalta asumukselta, ja olimme jopa löytäneet erittäin mukavanoloisen kämppiksen muovaamaan duostamme trion. Käytiin toteamassa että njooh, ihan ok, mutta mennäänpä nyt vielä varuiksi Foxtonsiin. Sieltä meidät kiidätettiin katsomaan yhtä työmaata, josta luvattiin parissa viikossa leipoa edustuskuntoinen asunto. Mikäpäs siinä sitten, tarjousta pöytään vaan kun budjettiinkin mahtui. Matkalla junalle huomasimme kovin houkuttelevan "2-4-1"-koktailitarjouskyltin. No eihän sellaista voi ohittaa! Sanottiin että ne yhdet otetaan. Muistan heikosti vyöryväni sitä juna-asemaa kohti n. 6 tuntia myöhemmin neljä drinkkiä, viisi(?) shottia sekä puolikas pitsa vatsan täytteenä. Olimme tehneet kavereita paikan omistajan kanssa (terggui Massimo) joka ystävällisesti kieltäytyi ottamasta maksua vastaan yhtään mistään. Aurinko nousi seuraavana aamuna, minä en. Tai en ennen kuin välitysfirman manager pirauttaa että top of the morning, käydäänkö vielä läpi nämä teidän speksit niin voidaan esittää vuokraisännälle tämä teidän tarjous. Siinäpä sitten yritän rukoilla jotain pyhää voimaa, että kovaa vauhtia ylöspäin kierivä eilinen pitsa pysyisi siellä sisuksissa vielä muutaman minuutin, että saisin vakuutettua että "eihän me mitään biletyttöjä olla". Kyllä oli Shivat, Vishnut ja muut jumaloliot kuulolla, koska noin puolen tunnin päästä tuli puhelu samasta numerosta onnitellen, että teillä olisi lokakuussa katto pään päällä. Niin kunhan vaan ensin maksatte puolen vuoden vuokrat 24 tunnin kuluessa. Toki maksupoliitikasta oli ollut puhetta aiemmin, mutta ei todellakaan siitä, että kaikki tulee maksaa vuorokauden sisään. Sitten käpälää pystyyn, kuinka monella opiskelijalla möllöttää tilillä jatkuvassa käyttövalmiudessa kuuden kuukauden vuokra, puolentoista kuun takuu ja muutama huntti toimistokuluihin? Ei varmaan ihan kauhean monella. Ei minullakaan. Siinäpä alkoi sellainen taisto aikaa ja humalatilasta palautumista vastaan, että Jack Bauer ja hänen 24 tunnin pikkuongelmansa ovat täysin mitättömiä. Lisäpiristyksenä se, että eihän meillä tietenkään ollut nettiä kotona. Jotenkin sain kuitenkin koottua itseni ja tarvittavat punnat, eli loppu hyvin kaikki hyvin, mutta en ole vieläkään saanut Massimolta sähköpostikutsua viininmaisteluiltaan, vaikka osoitteeni annoin!

Saako noin pitkää tekstiä edes laittaa yhden ranskiksen alle? Ei varmaan.

- koulu alkoi eilen. Sitä on hurjat neljä tuntia viikossa. Ja silti lasketaan olevan "full time education", hohhoh. Ei tuo reilu neljän kuukauden kesäloma kyllä riittänyt alkuunkaan. Voiko santsata?

- kävin hot joogassa toissa päivänä. En ole eläissäni ollut niin iloinen nähdessäni suihkun. Enkä tiennyt, että sääret voivat hiota niin paljon. Aivan kertakaikkisen kamala kokemus. Mutta olen maksanut viidestä kerrasta, joten kai täytyy vielä neljä tuntia kärsiä…

- kai muuten tiesitte jo toverit että Modern Family on palannut? No nyt tiedätte!

Lauantaina tulee Karo jee :)

Hackney One

Karnivaali. Karnevaali? Hämmentävä sana. Ja tapahtuma, jonka aikana tunsin itseni sekä äärimmäisen valkoiseksi että älyttömän tylsäksi. Mahtava meno siitä huolimatta. En ole koskaan ennen kuullut  Hackney One Carnivalista, mutta voin sanoa varmaksi, että menen ensi vuonna uudestaan. Olen käynyt THE karnevaalissa aka Notting Hillissä muutama vuosi sitten, mutta se ei muistikuvieni mukaan ollut läheskään tämänkaltainen. Hackney on ehtaa itää, ja idässä ei olla lännessä- idässä ollaan rentoja. En sen pahemmin tätä tapausta etukäteen tutkinut, mutta paraatin aikana sain käsityksen, että teema on ainakin jollain tasolla Karibia. Näkyi siellä Nelson Mandelaakin, ja oikeastaan kaikenlaista. 

Kaikenlaista näkee kyllä muuallakin. Istutaan vaihteeksi Westfieldissä ilmaisen wifin luona. Kello on kymmenen illalla. Ollaan John Lewisin vieressä olevassa sohvarykelmässä, ja naapurinurkassa pidetään kasuaalisti raamattupiiriä. Koska miksi ei? 

Lauantaiturinoita

Olin juuri tulossa kirjoittamaan siitä kuinka paljon just nyt kyrsii se, että olen mitä ilmeisimmin hukannut opiskelijakorttini, mutta avattuani bloggerin huomasin, että tänne on virranut väkeä osoitteesta, josta en ikinä olisi uskonut löytyväni- nimittäin vauva.fi. Eipä siinä mitään, tervetuloa joka iikka! Täällä on tilaa. Piristi kovasti päivääni!

Hukkuneen kortin lisäksi nimittäin tällä hetkellä autuuteni tiellä on asunnnonlöytämisen vaikeus. Mahdottomuus, jos tarkkoja ollaan. Esimerkki: soitin aamulla yhdestä neljän makkarin talonpätkästä, joka oli tietysti jo mennyt- vaikka oli listattu neljä tuntia sitten. Olemme myös rekisteröineet detaljimme jo vaikka missä, mutta kukaan ei soita. Tai lähetä sähköpostia. Edes kirjekyyhkyä. Koskahan alkaa olla paniikin aika?

Lupasin muuten kertoa siitä varsin tramaattisesta viimeisestä Sveitsi-viikonlopusta. Käytiin siinä lauantaina lounaspöytään, kun perheen äiti plaraa puhelintaan, ja sattuu huomamaan viime yönä tulleen viestin. Uusi au pair, jota pitäisi ihan muutaman tunnin kuluttua lähteä hakemaan lentokentältä, ilmoittaa että eipä olekaan tulossa. Ei edes paljoa pahoitellut. Siitä alkoivat yhdet elämäni omituisimmista kahdesta vuorokaudesta, joiden aikana varattiin lentoja, peruttiin lentoja, pakattiin osat tavaroista, pakattiinkin kaikki tavarat, oltiin lähdössä, palaamassa, lähdössä taas ja lopulta takaisin Lontoossa. Lähtömielentila oli yhdellä sanalla kuvailtuna hämmentynyt, siis mitä juuri tapahtui? Onneksi ihan yhtäkkiä sitä olikin takaisin siellä, missä kuuluukin olla, ja mistä on ollut aivan tarpeeksi kauan poissa. Niin he löysivät jo sunnuntai-iltana uuden au pairin. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Nyt painelen kaupan kautta kotio kyökin puolelle, lupasin tehdä illallista. Vaikka pelkään tuon varakämppäni hellaa, se on aikamoinen liekinheitin. Kaasuliedet eivät aina ole tovereita. 

Perillä, osa 5602560257

Pahoittelut pienestä radiohiljaisuudesta jälleen kerran, Lontooseen päästiin mutta netti jäi matkalle. Väliaikaisasumukseni on ihanaakin ihanampi, mutta World Wide Webin tavoittamattomissa. Tai olisihan se jos vaan olisi modeemi. Asustan siis tällä hetkellä tyhjää, myynnissä olevaa 3 bed+ 2 lounge+ garden- kämppää, jossa on aikalailla pelkästään sänky ja sohva. Niin ja teltta. Olen ensi torstaihin saakka pyhässä yksinäisyydessäni, joten koitan ottaa tästä kartanonherruudestani mahdollisimman paljon irti, ja olen jo esimerkiksi omistanut yhden huoneen aamu- ja toisen iltajoogalle. Eri asia jaksanko vääntyä noin moniin asanoihin ihan päivittäin, mutta nautin tarjotusta mahdollisuudesta. Toisessa loungessa on myös se teltta, joten mulla on telttailuhuone. Niinkuin nyt jokaisella tulisi olla. 

Olen siis pitkälti täsmälleen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Asun netittömässä kämpässä, ja itken tavaroideni perään. Tällä viikolla on alkanut vihdoin iskeä kohtalaisen kova ikävä omaisuuttani kohtaan. Olen elänyt nyt kesäkuun alusta saakka vaatteilla ja kengillä, jotka mahtuvat yhteen keskikokoiseen matkalaukkuun sekä normaalikokoiseen urheilukassiin. Samaiseen muuten, jonka joskus olen täällä esitellytkin sisältöineen- jotka kattoivat päivän tarpeet. Kuinka kaipaankaan niitä kaikkia kymmeniä mekkoja, kenkiä, hameita, bleisereitä ja takkeja jotka ovat juuri tälle ilmalle tarkoitettu! Kaipaan myös paistinpannuani. Ja lempiveistäni. Hajuvesiä. Vanhaa tietokonettani, jossa on levyasema, jonka avulla voisin katsoa DVD:itä. Adapteria, jotta saisin sähköhammasharjani ladattua. Voih, voih. Kämpänmetsästys käy hitaalla, mutta ottaa varmasti lisää vauhtia iiiihan kohta, kun tuleva kämppikseni saapuu paikalle (hän vaikuttaa pelottavan tehokkaalta). 

Koitin käydä eilen koulun kirjastossa vähän datailemassa, ja yritin laittaa pari Frasieria talteen- mutta pirun koulu on mennyt blokkaamaan kaikki striimaus-saittini!!! Mitäs maksankaan koulunkäynnistä, about 5000 euroa vuodessa, ja mitä sillä saan? En yhtikäs mitään! Istun siis nyt John Lewisin cafessa, joka on muuten aika mukava. Tilava. Nettiyhteys on _hidas_. Noo, kunhan saan pari talteen niin selviän huomiseen.

Nyt täytyy juosta mutta ensi kerralla kerron vielä viime viikonlopun tramaattisista (terkkui Hilin papalle) tapahtumista!

Lähtökuopissa

Kolme päivää!

Olen aloittanut jo sekä henkisen että fyysisen siirtymäprosessin. Sen kun on käynyt jo useamman kerran läpi, tietää jo mitä odottaa. Olen kohdassa "iik pari päivää, no mutta miksi aloittaa pakkaaminen vielä", jotta varmasti löytäisin itseni kahden päivän kuluttua ihmettelemässä, että miksi sinne matkalaukkuun ei ole eksynyt vielä muuta kuin tuliaissuklaat, edellyttäen tietysti että ne on käyty ostamssa. Olen sentäs jotain saanut aikaiseksi eli kävin sulkemassa tilini, mikä olikin helpommin sanottu kuin tehty. Sulkeminen oli puheena jo tiliä avatessa, jolloin luvattiin, että lopun koittaessa frangit seilaavat näppärästi britti-tililleni eikä minun tarvitsisi asiasta murehtia. No nyt kun kävelin tiskille ja kerroin läksiväni muille maille kaunihille, niin kappas en ehtinyt edes kaivaa Lontoon pankin osoitettani esille kun näpsäkkä kasööri-neiti totesi että ai kun mä suljin sen jo, saat rahat vain käteisenä. "Kun kaikkihan aina ottaa käteisenä". Aivan. Koska en mielinyt vaeltaa ympäriinsä kolmen kuukauden palkka kahisevana, tein selväksi että jos on luvattu jotain niin niinhän sitten tehdään. Neiti sitten alkoi selvittää asiaa parin kollegan kera, otti yhteyden Zurichiin asti (siellä taitaa sijaita heidän päämajansa) ja jotenkin keplotteli tilin takaisin auki ja rahnat vyörymään kohti Englantia. Katsotaan löytävätkö perille. 

Kuvat ovat eräältä lauantai-iltapäivältä, kun Pariisi-tytön piti vielä kerran päästä hyppäämään sillalta. Kyllä, tuolta kuvassa olevalta sillalta. Veden kuuluisi olla tuohon palkeissa olevaan tummaan rajaan saakka. Itse kun en ole ihan varma onko matkavakuutukseni enää voimassa tyydyin vain istumaan laiturilla ja kuvailemaan.  Oli niin kauhean kylmäkin.

Kenellä on oikeus kielitaitoon?

Olin muutama päivä sitten varsin mielenkiintoisessa tapaamisessa. Posti toi toissa viikolla kutsun kunnantalolle antamaan lausuntoa siitä, että en ole orja.

Hän kipittää

Sinnepä sitten lyllersin toiselle puolelle kaupunkia Google Mapsin navigoiden reittiä (miksi se ehdottaa kääntymistä tielle, joka on sallittu vain busseille? C'mon, luulisi sen tietävän paremmin). Tapaaminen alkoi hivenen heikosti; istuttuani ensin hyvän tovin penkissä odottamassa että joku kutsuisi nimeäni, respan täti huikkaa tiskin takaa että niin oliko mademoisella kenties tapaaminen jonkun kanssa? No olihan meikällä, tässä kirje rouva on hyvä ja katsoo. Oli vissiin teksti muuttunut laukunpohjalla hepreaksi, sen verran pohdiskelevalla ilmeellä täti kirjettä lähestyi. Soitti sitten jonnekin ja hetken kuluttua inspector tuli heittämään bonjourit ja käski seurata. 

Hän kävi pelaamassa Lacrossea

Kysymykset olivat muuten ihan ok, aika perus, lähinnä halusivat siis varmistaa etten tee liikaa töitä tai asu huonoissa oloissa. Mutta yhdestä järkytyin niin että en tiennyt mitä sanoa. Minähän en siis puhu ranskaa. Ca va ca va joo, mutta siihen se sitten jääkin, ja se ei haittaa yhtään. En valinnut Geneveä/Sveitsiä sillä perusteella, että pääsisin oppimaan uutta kieltä. Tokihan se olisi mukavaa, jos sitä jotain oppisi, mutta yhtälailla voin olla oppimattakin. Joka tapauksessa, tuli puheeksi ranskankurssi ja siellä käymättömyys. Jouduin valitettavasti jättämään väliin ennalta varatun kurssin, eikä se oikein ole kenenkään syy- kuten ei myöskään se, että korvaavaa ei löytynyt. Rahat saatiin takaisin ja kaikki on hyvin, mutta haastattelijatäti ei ollut erityisen iloinen kuullessaan tästä. Kuulemma minä olen täällä nimenomaan oppimassa ranskaa. Mainitsin myös, että puhun suomea lapsille ja englantia isälle. Näin ei missään nimessä tulisi tapahtua. Minun ranskan oppimiseni on tärkeämpi prioriteetti kuin lasten suomenkielen ylläpitäminen. Olin tippua tuoliltani. Aivan käsittämätöntä! Perheiden ei kuulemma tulisi palkata au paireja kotimaistaan, koska se hankaloittaa kielen oppimista. Siis ymmärrän periaatteessa joo, mutta ehkäpä sitten he jotka tavoittelevat natiivin tasoisia kielikykyjä menevät kokonaan ranskankieliseen perheeseen. Mutta että ei saisi palkata itselleen lastenhoitajaa, joka auttaisi jälkikasvua oppimaan omaa äidinkieltään, jota ei kuule keneltäkään muulta kuin yhdeltä vanhemmalta? Anteeksi kuinka. Ihan puistattaa ajatus siitä, että minä riistäisin lapsilta oikeuden oppia kieltä vain jotta minä itse saattaisin oppia muutaman lauseen, jotka nekin luultavasti unohtaisin muutaman kuukauden päästä. Ei lapsella ole mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä samalla tavalla kuin aikuisella (eli tässä tapauksessa au pairilla), vaan he ovat täysin muiden varassa myös kommunikointi-kontaktien kohdalla.

Hän suppaili

Kauhistelin tätä erityisen paljon myös sen takia, että a) poikien suomi on oikeasti tosi huonoa; varsinkin nuoremman kieli on sillä tasolla, että ei kyllä kykenisi esimerkiksi työskentelemään suomeksi, ja b) suomi on niin vaikea kieli eikä muistuta mitenkään esim ranskaa, että sitä on vaikea oppia myöhemmällä iällä, ja varmasti tarvitsisi aikamoista motivaatiota opiskella niin sanotusti kirjan kautta kuin puhuen. Voi olla että heidän kanssaan on vähän peli jo menetetty enkä oleta että heistä kumpikaan kirjoittaisi seuraavaa Finlandia-voittajaa, mutta kyllä lapsen tulisi saada tukea kielenoppimiseensa sen verran, että pystyisi sillä sujuvasti kommunikoimaan. On paljon mielekkäämpää oppia sanastoa ja kielioppia niin, että minä hienovaraisesti korjaan toistuvia virheitä puheessa, kuin että niitä verbitaivutuksia ja muita kammotuksia päntätään kirjasta.


Onko siellä ruudun takana muita au paireja? Olisi mielenkiintoista kuulla, miten tämä muissa perheissä toimii!


Mietin jo että onpa harvinaisen toisiinsa liittymättömiä kuvia, mutta onhan niillä yhteinen kantava teema: urheilu! Ensimmäinen on Espanjasta, photobombasin iskän maisemakuvaa, toinen on Genevestä, puistosta jossa kävin pelailemassa Lacrossea muutama viikko sitten, ja viimonen myöskin täältä sveitsinmaalta, suppailu-sunnuntailta. Siinä on muuten hauska laji!

Ain't no mountain high enough

Näillä leveysasteilla ei voi oikeasti muuta kuin vain ihastella luontoäidin taidokkuutta. Koitan parhaani mukaan ottaa tästä niin kamalan nopeasti juosseesta kesästä mahdollisimman paljon irti, ja tutkia ympäristöäni kun siihen vaan mahdollisuus tulee. Sunnuntaina pakattiin koko perhe  autoon (joskin isä puuttui, mutta tuuraajana oli hänen "veljensä"; en ihan ymmärtänyt miten tämä sukulaissuhde täsmälleen menee, mutta oletettavasti heissä ainakin jonkun verran samaa verta virtaa) ja matkailtiin Ranskan puolelle Annecyn lähelle. Jos tarkkoja ollaan niin ei siis ihan Alpeille (vieläkään) päästy, mutta vuori kuin vuori ja näin sentään Mont Blancin. Jonka kyllä näkee ihan tästä meiltä kotoakin tosin, hehheh. 

Annecyssähän olen käynyt jo aiemminkin, mutta nopea scrollaus alaspäin kertoi, että kuvat eivät ole vielä löytäneet tänne asti! No mutta se on kuulkaas söpö kaupunki. Ja komean näköinen noin yläilmoistakin katsottuna. Kiipeily oli kohtalaisen helppo ja lyhyt, joten ehdottomasti suosittelen mikäli noille tienoille eksyy. En tosin lähtisi mikäli vähänkään satelee, sen verran oli jyrkkää että on se kuivan kelin keikka, varsinkin jos jalasta löytyy kunnon vaelluskenkien sijaan lenkkarit. Tämän suuren urheilusuorituksen jälkeen olikin hyvä mennä iltapäiväkahveelle Ranskan-isovanhemmille, joilla on noilla huudeilla kakkosasunto- ilmeisesti aina välillä täytyy päästä Pariisia pakoon, heillä on kuulemma niin valtava kämppä ihan keskustassa että ei sitä vanhukset aina jaksa. Ymmärrän tottakai. Illalla mentiin vielä kauden viimeiseen ulkoilmaleffaan (eri seurassa kylläkin), Mamma Mia! 

ps. oon asunut tossa paidassa siitä lähtien kun vihdoin sain sen kätösiini yli kuukauden odotuksen jälkeen. tilasin sen jo kesäkuussa Asokselta Suomi-osoitteeseen (koska he vaativat että maksukortin osoite on sama kuin postitus, tosi jees) olettaen, että se kerkeäisi saapuvaksi ennen kuin vanhempani lähtevät Espanjan-reissulle (jossa heidät siis kohtaisin). eipä tietenkään tullut. nyt sitten viime viikonloppuna viimein pääsin siihen käsiksi, ja kuten kuvasta näkyy ei se todellakaan puseroa kummempi ole, mutta kyllähän mihin tahansa kun lataa viikkojen odotuksen päälle niin sen arvo nousee. ei sillä että tämä olisi teitä kauheasti kiinnostanut. 

Ottaisin

Olen lähes huomaamattani harrastanut pienimuotoista ostolakkoa tässä viime aikoina ja tyytynyt lähinnä kokoamaan listaa palasista, jotka voisivat syksyistä karderoobiani täydentää. Kaikki alkoi siitä, kun koin herätyksen ja vihdoin ymmärsin kumisten Melissa-kenkieni kätevyyden. Siis mitkä kengät! Käyvät joka säähän, ja joka säätä tuolla armaalla Britannian saarella tulee koettua päivittäin, melkoisen usein jopa tunneittain. Säänkestävästä materiaalista valmistetuille jalkineille on siis tilausta, ja koska onhan se nyt tylsää lampsia niissä yksissä ja samoissa baltsuissa varje dag, niin jos vähän kukkaronnyörejä löysäisi ja kipaisisi hakemaan nuo Vivianne Westwoodit. Harkinnassa on myös yhdet Ted Bakerit sekä Hunterin baltsut (miksi en tiennyt että siltäkin merkiltä löytyy sirompaa mallia??), mutta nämä ovat tällä hetkellä kärkipäässä  oletettavasti tähän kavioon sopivan lestinsä ansiosta.

Seuraavana hankitalistalla olisi trenssi. Valitettavasti ihan kuvan Burberryyn ei opiskelijabudjettini veny, mutta bongasin juuri muutama päivä sitten erittäin varteenotettavan vaihtoehdon Vero Modasta. Vero Moda ei ole enää vuosikausiin kuulunut meikäläisen suosikkeihin (aikanaan se oli kotipitäjän ainut muotiliike Seppälän lisäksi. yliannostus, traumat, no mitä näitä nyt on) mutta koska Genevessä on suurempi valikoima Vuiskoja sun muita kuin tavallisen tallaajan lompakkoa ajattelevia putiikkeja, astuin pakon edessä Vero Moda/Onlyn ovista sisään. Muistelin myös, että osasyy miksi en enää kyseisessä paikassa ole aikoihin käynyt, on vaatteiden huono istuvuus omaan varteeni. Erittäin suurella varauksella siis päätin kokeilla hyllystä löytynyttä trenssiä, joka näytti hämmästyttävän paljon täsmälleen siltä, mitä olen etsinyt. Ja se oli! Valitettavasti vain beigeä ei löytynyt koossani joten pusakka jäi hankkimatta, eikä tässä kai muutenkaan ole kauhean paljon järkeä ostella mitään kovin suurta, kun taas parin viikon päästä pitäisi muuttaa.

Siinäpä kai ne tärkeimmät, muuten tarvetta olisi esim. uusille Dr. Denimeille sekä monensorttisille peruspuseroille. Ylipäätään tällä hetkellä tekisi mieli ottaa vähän klassisempi (lukuunottamatta noita jegginsejä hehheh) linjaus vaateostoihin, kaipa sitä voisi jo alkaa jollain tasolla varustautumaan aikuisuuteen ja työpukeutumiseen. Välineurheilija mikä välineurheilija.


kuva

Class of 2004

Heippodei.

Aloitin tämän postauksen jo kahdesti kunnes vihdoin tajusin, että mistä ja koska sitä on tullut kuluneeksi kymmenen vuotta. Olin siis viikonloppuna ala-asteluokkani kymppivuotisluokkakokouksessa. Ensin ajattelin, että juhlistimme sitä kuinka kymmenen vuotta sitten alkoi koulutie. Ehh, think again. Sitten älysin, että tasan kymmenen vuotta sitten päättyi tuo hienosti sujunut opinpolku. No lähempänä. Eli siis, yksi vuosikymmen sitten lähdimme ala-asteelta suureen maailmaan, mutta se toki tapahtui silloin kun pitääkin- eli kesän alussa, ei tietenkään lopussa, idiootti. Juhlat nyt vaan pidetään nyt, kun keväällä/kesällä on niin paljon kaikkea muuta. On näköjään kyseenalaista olisiko allekirjoittanutta kyseisestä laitoksesta kannattanut päästää ollenkaan, mutta niin kuitenkin pääsi käymään, ja sitähän täytyy luonnollisesti juhlistaa. 

Se että ylipäätäänsä pääsin juhlahumuun osallistumaan, on ollut erittäin epävarmaa jo vuosikausia. Vuosikausia siksi, että kaveriporukassamme on aina tasaisin väliajoin tässä ajan saatossa mietiskelty, että "enää x määrä vuosia luokkakokoukseen". Näin ollen muutettuani enemmän tahi vähemmän pysyvästi Suomen rajojen ulkopuolelle, olen psyykannut itseäni sitä varten, että vielä jonain päivänä tuo kauan odotettu hetki koittaa, ja olen tuhansien kilometrien päässä. Niinhän siinä kävi. Keväällä ostettuani menolennon Sveitsiin oli selvää, että olen 100% varmuudella kiinni alppimaisemissa koko elokuun. Noh, kyllähän sen lottoajatkin tietävät, että elämä voi muuttua. Heinäkuun lopulla sain tietää, että olisin kuin olisinkin elokuun ensimmäisen viikon vapaalla. Mainittuani asiasta täällä blogin puolella, tuli kiireen vilkkaa Suomen päästä whatsappia: "siis olet vapaalla koko luokkakokousviikon? no tulet tänne! laita lennot varaukseen ja tilinumeroa pöytään, me maksetaan". En oikeasti vieläkään osaa pukea sanoiksi miten otettu olen tästä eleestä. Että kaverini, jokainen muuten (enemmän tai vähemmän) opiskelija, olivat valmiita laittamaan verrattain paljon rahaa likoon, ihan vaan että minäkin voisin osallistua. Olen vilpittömästi pahoillani jokaisen teidän puolesta, jotka eivät näitä upeita ihmisiä tunne (mutta jos haluatte tutustua niin tässäpä Hilma ja täältä löytyy Karo, Heidillä ei valitettavasti blogia ole). 

Torstai-iltapäivästä kahvittelin ensin Lontoon-kämppikseni kanssa, joka sattui olemaan Genevessä lomalla. Lentokentällä taapersin koneeseen paikalle 4F, ja pakko tähän kohtaan huomauttaa jotain: mikä siinä on, että AINA kun kyttää että koska online check in aukeaa että pääsee vaihtamaan istuimen 26B johonkin vähän parempaan ja onnistuu kuin onnistuukin nappaamaan sen lähes eturivin paikan, niin koneesta poistuessa on BUSSIKULJETUS TERMINAALIIN. Hukkaan menee. Joo hästägfirstworldproblems. Mutta kun oli pelkät käsimatkatavarat ja kiirus kotiin. Tästä järkytyksestä juuri ja juuri toipuneena vietin n. kolme päivää yhden perjantain aikana. Olin jo aamukahdeksalta Kulmakonditorian mokkapalan ääressä, kävin kiertelemässä vaatekauppoja, visiteerasin pappaa, vietin hetken jos toisenkin ostamassa lauantain murkinatarvikkeita, leivoin hyvässä seurassa viisi erilaista piirakkaa, ja ehdin silti vielä kevyesti neljäksi tunniksi vaihtamaan kuulumisia vaimokkeen tykö ennen kuin kello kävi keskiyötä. Kun on ostanut aika viime hetkellä lentoliput parin päivän reissulle, voin kertoa että joka minuutille voi laittaa hintalapun. Ne kannattaa siis käyttää tehokkaasti. 

Lauantain koittaessa olikin jo jännitys ihan huipussaan. Iltapäivästä lastattiin auto niin täyteen tavaraa, että luulisi kiesimme olleen matkalla pidemmällekin turneelle kuin parin kilometrin päästä löytyvälle hiihtomajalle. Meikäläinen koitti ottaa emännän tehtävät haltuunsa, ja puki asianmukaiset vermeet niskaansa. Pienen Spotify-sodan (miten vaikeaa voikaan olla julkisen soittolistan jakaminen), salaatin ja itsemme valmiiksi laiton jälkeen kello kävikin jo kuutta, ja oli juhlan aika! Kansaa saapui kiitettävä määrä, aikalailla tasan puolet siitä, mitä luokkamme on ollut suurimmillaan (32-33 lasta). Myös sekä 1-3- että 4-6-luokkiemme opettajat pääsivät kuin pääsivätkin paikalle! Heissä ei jostain syystä ajan kuluminen näy sitten ollenkaan. Eikä kyllä kaikissa muissakaan. Muutamat näyttävät hätkähdyttävän paljon entisiltä itseiltään, toiset taas eivät ollenkaan. Pienten alkujännittelyiden ja kankeuden jälkeen pirskeet kuulemma jatkuivat aamukahdeksaan saakka, itse poistuin jo viideltä. Aivan mieletön ilta ja täytti sekä ylitti kaikki odotukset. Kyllähän se jo tiedettiin, että meillä oli noiden kuuden vuoden ajan maailman paras luokka, ja miten mahtavaa olikaan huomata, että sitä se on yhä edelleen! Pidetään seuraavat bileet jo viiden vuoden päästä jooko jooko!

Mitä kuuluu?

No mitäs tänne.

- Lomalainen vielä porskuttaa vailla huolen häivää. Mitä nyt vähän stressaa vaihteeksi koittavasta asunnonmetsästyksestä, siitä valmistuuko silloin kun pitäisi, ja jos niin käy niin mitä sitten tekee. No ei niitä kuulu stressata just nyt hei, lopeta jo.

onneksi kuitenkin

- Ensi viikolla takaisin arkeen. Poitsut palaavat sunnuntaina, ja maanantaista eteenpäin vietetään viikko ihan vaan löllöten. Sitä seuraava viikko menee taas vapaalla (!). En jaksa tätä lomailua enää hei haluan tehdä töitä :D Jos joku haluaa palkata mut elokuun ensimmäiseksi viikoksi tekemään ihan mitä tahansa pliis ottakkee yhteyttä!

- Espanjassa oli kuuma ja Lontoossa mahdollisesti vielä kuumempi. Tai no ainakin hikisempi. Olin täysin unohtanut millaiseksi massiiviseksi pätsiksi koko metropolin joukkoliikenne muuttuu rankemmilla plusasteilla. Huhhuh, enpä ollutkaan hetkeen saunonut. 

- Olin Baby. Ylläolevasta kuvasta on leikattu pois mm. kolme miespuolista Ginger-spiceä. 90-luvun teemabileet. En muuten tiedä kuinka hyvin kuvasta tulee esille, mutta napsaisin taas vähän hiuksista pituutta pois. Josko nämä taas alkaisivat kasvaa hiukan rivakampaa tahtia, tuntuu että edistystä ei ole hetkeen tapahtunut. 

- Sain vähän paremmin käsitystä, että millaista on kaksikulttuurisen parisuhteen arki. Ei me olla ihan samasta puusta veistettyjä, ehkä vierekkäisiltä tonteilta kuitenkin. Varsinkin tuolla kyökin puolella eroavaisuudet alkavat kukkimaan. Minä huuhdon astiat tiskauksen viimeisenä vaiheena niin kuin nyt yleensä täysjärkiset ihmiset tekevät. Hän ei. Tiedän kyllä että niin se vaan toimi tuolla saarivaltiossa eli ei se ihan täytenä tällinä tullut, mutta asiat ovat kovin erilaisia kun niitä kokee käytännössä. Ne muuttuvat eläviksi. Eihän siitä tietenkään mitään isompaa showta tarvitse tehdä, hän olkoon huuhtomatta ja minä huuhdon jos mieli tekee. Kunhan tein huomion. Myös ruokailutottumuksemme ovat jokseenkin erilaiset, kuten myös ruoanlaittometodimme. 

- Olen koukussa. Dinner Date-nimiseen ohjelmaan. Ja sen verran pahasti, että kun Sveitsin-telkkarista loppui brittikanavatilaus, asensin läppärilleni VPN-palvelimen, jolla kiertää netti-tv-saittien geoblokkaus (ja tämä on muuten täysin laillista, toim.huom). En erityisemmin välitä realitystä, enkä varsinkaan ruoka-sellaisesta, mutta jokin siinä vaan viehättää. 

- Jenkki ei ole enää se ainut oikea. Enkä nyt tarkoita, että olisin ollut pahasti pihkaantunut johonkin ameriikan karjuun vaan purkka-makunystyräni ovat kokeneet mullistuksen, eivätkä enää vaadi sitä tuttua ja turvallista kotimaista. Tällä hetkellä ygösenä on kanelipurkka, joka saattaa kuulostaa jokseenkin erikoiselta mutta toimii! 

Viisi piinaavan pitkää viikkoa vielä edessä.