Visitin' ma homie

Ala-asteella vuoden kohokohta oli ehdottomasti aina luokkaretki. Sitä alettiin pohtimaan jo hyvissä ajoin että mihinkäs tänä vuonna mennään, josko vihdoinkin päästäisiin Linnanmäelle. Niin ei koskaan kyllä käynyt mutta lähiseutujen linnat tulivat tutuiksi, kuten myös Riihimäen kaupungin tarjoama eväspaketti, joka sisälsi grahamlihapiirakan, omenan ja pillimehun. Valitettavasti tätä upeaa pakettia ei Lontoosta löydy, joten jouduin varustautumaan ihan omin eväin viime tiistaiselle luokkaretkellemme Downen kylään Kentiin. Astetta omituisempi lokaatiovalintamme sisälsi jokaisen antropologin toverin eli Charles Darwinin kotitalon. Darppa oli muuten ihan rahoissaan oleva mies, ennen idylliseen pikkukylään muuttoa hän asutti kämppää Lontoon keskustassa Bloomsburyssä. Pappa betalar ja niin päin pois, maaseudulle muutettuaan hän vain teki tiedettään. Ja eihän siinä mitään! Välillä kävi vähän purjehtimassa ympäri maailman meriä. Ateistina ja antropologina olen hyvin paljon pro-evolution, joten hyvä kun joku muu on jaksanut seilata. Darpsukka myös itse kyhäsi itselleen tuolin jossa on pyörät alla jotta ei tarvitsisi nousta seisomaan liikkuakseen ympäri huonetta. Sounds like my kind of a guy.

Päivä oli valitettavan vilpoinen, ja retkeilijä valitettavan tyhmä kun ei tajunnut ottaa sitä Suomesta asti raahaamaansa järkkäriä mukaan- kartanon puutarha oli meinaan aikamoisen vaikuttava. Kentissä oli ihan oikeasti muuten kylmempi kuin täällä. Harmitti kun sukat jäivät kotiin. Oli muuten hyvin virkistävää päästä Londresin ulkopuolelle, vaikka M25:en (olenko ainut joka ei koskaan jaksanut opetella numeraalien kirjoitusta? kaikki muu oli ihan ok mutta niihin ei enää kiinnostus riittänyt) sisäpuolella pysyttiinkin. Mentiin ihan oikealla junalla eikä millään metrolla, ja siitä eteenpäin vielä pikkuriikkisellä bussilla, joita meni kahdesti tunnissa. Ihanaa!

Anteeksi kun on vähän jäistä tekstiä. Haluaisin höpötellä tästä vaikka mitä nokkeluuksia lisää, mutta computer says no. Voi olla että tässä piileekin syy siihen miksi ei ole ollut niin paljon inspiraatiota tulla näille nurkille, kun ajatukset laukkaa vaan siinä ameriikan kielessä ja vieläpä akateemisessa moisessa. Ehkä tämä aivojen vaihto kielestä toiseen ei menekään enää niin sutjakasti kuin ennen. Joten näkemisiin, palaan taas kun siltä tuntuu!

Hän pohtii, osa 43897592857629

Olen taas vaihteeksi katsellut, miettinyt ja ajatellut, että mitä sitä tekisi valmistumisen jälkeen. Jos tuntuu siltä, että olen jo tarpeeksi asiasta puhunut, niin ole hyvä voit katsoa kuvat läpi ja siirtyä seuraavaan blogiin :D Olen sitä mieltä, että ei sillä oikeastaan ole väliä menenkö töihin vai kouluun, kunhan valinta tuntuu hyvältä. Väittelin tuossa männä päivänä ehkä noin miljoonannen kerran äitin kanssa siitä, onko maisteri tarpeellinen. Mama ei osaa arvostaa kanditutkintoa pätkän vertaa. Ei sitä kuulemma tulisi edes juhlia. Enpä nyt jaksanut alkaa väittelemään, että miksi sitten esimerkiksi ylioppilasjuhlia vietetään niin suuresti- jaa sekö on akateemisesti kunnioitettavampi suoritus? Vaatinut enemmän ponnisteluita vai? (kyllä, koen että itse yo-tutkinnon suorittaanena saan sitä arvostella. ehkä aika kuultaa muistot, mutta mielestäni esimerkiksi 8000 sanan akateeminen tutkimus vaatii enemmän työtä kuin 1500 sanan IB-aikainen essee). Mutta i alla fall. Mua vähän pelottaa että onko meikkiksestä siihen maisteriin. Niin intensiiviseen opiskeluun. Olen vieläkin tähän päivään saakka sevinnyt koulussa suhteelllisen pienella panostuksella. En ole koskaan ollut mikään hullu lukutoukka, mutta silti olen aina saanut kiitettäviä arvosanoja, tai ainakin itselle oikein riittäviä. Mutta jossain kohtaahan se seinä on tultava vastaan, joten onko se sitten se maisteri? Mitä sitten? Romahdan paineen alle? Maisterikoulutus on verrattain kallista, joten jos siitä ei selviä niin se tulisi erittäin kalliiksi.

Kovan hinnan takia haluan myös mahdolliseet jatko-opinnot suorittaa aineessa, joka sitten varmasti a)kiinnostaa b)työllistää. En näe mitään järkeä jatkaa tästä esimerkiksi antropologian maisteriksi. 99% varmuudella se olisi rahan- ja ajantuhlausta, niin minun kuin yhteiskunnan. Mahdollisen maisterin tekisinkin siis vain, jos tuleva työni sitä edellyttäisi tai se selkeästi auttaisi työn saantia. Kuulen jo kuinka siellä suomalaiseen, maksuttomaan koulutukseen tottuneet tipahtelevat penkeiltään, mutta itse asiassa olisin valmis maksamaan jopa £30 000 maisterista, joka antaa valmiudet korkeatasoiseen työpaikkaan jossa oikeasti tienaa. Tuommoisia summia nimittäin kustantavat tiettyjen koulujen (rahoitusalan) maisterit, joista valmistuttua on mahdollista maksaa moinen laina about neljässä vuodessa takaisin. Se kertoo jo vähän palkkatasosta. Toki en luonnollisesti tiedä todellisuudesta, enhän alaa niin tunne ja olen vain internet-tietokanavien uhri, mutta onhan se nyt ihan selkeä juttu että rahoituksen maisterilla on paremmat mahdollisuudet koville palkoille kuin antropologian. Ja ylipäätäänsä työnsaantiin. Tämäkin voi muuten kuulostaa erikoiselta suomalaiseen korvaan, mutta Briteissä on ihan ok muuttaa mieltään kandin jälkeen, ja tehdä maisteri jostain ihan muusta. Ehkä en sydänkirurgiksi tässä ryhdy, mutta hyvinkin voin suuntautua juurikin sinne finanssi-puolelle tai vaikkapa lakihommiin.

Maisterilla saisi kuitenkin vuoden-pari lisäaikaa vastata suureen kysymykseen: mihin haluan asettua? EN TI-E-DÄ. En haluaisi Suomeen. En tiedä haluanko jäädä Lontooseen. Mutta mihin sitten? Tässä kohtaa toivoisi, että olisi joku asia, joka pakottaisi olemaan jossakin. Ala, jota voi opiskella vain jossain. Paikka, jossa kaikki kaverit olisivat. Noh, sanotaan nyt sekin: mies. Mutta kun ei ole. Olen vapaa kuin taivaan lintu ja muita kliseitä. En kuitenkaan sanoisi ei Lontoolle, jos tänne jäämiseen siis olisi hyvä syy. Ja vaikka sanoinkin että en halua Suomeen, en kuitenkaan näkisi sitä ihan mahdottomuutena jos tosiaan olisi joku painava selitys sen järkevyydelle. En ole vielä sen paremmin edes suomalaisten yliopistojen maisteriohjelmiin perehtynyt, mutta enköhän niitäkin katsele, ainakin täytyy tutustua sisäänpääsyvaatimuksiin. Täytyy myös sanoa, että ihan pikkuisen kauhistuttaa ajatus lähteä jonnekin täysin vieraaseen paikkaan. Lontoo, Suomi, Skotlanti, jopa Norja tuntuisi turvalliselta vaihtoehdolta, mutta kaikki muu onkin sitten vierasta territoriota. Varmasti siitä selviäisin, mutta jokainen ulkomaille joskus muuttanut tietää sen stressin ja kulttuurishokin yhdistelmän, joka alussa lyö kasvoille. Britteihin muuttaessa kulttuurishokki toki oli pieni, mutta on se silti raskasta, kun kaikki on uutta. 

Jos en ole vielä tätä sanonut tai mitenkään tuonut esille, niin maisterin tekoon olisi kyllä yksi suurehko motivaattori. Opiskelijaelämä. Kuulostaa hassulta joo, mutta aina välillä ajattelen, että olen jäänyt jostain paitsi. Lontoo ei nimittäin ole opiskelijakaupunki. Tätä ei tullut etukäteen ajateltua ollenkaan (miksi edes olisikaan) mutta kun seurailee muualla opiskelevien kavereiden menoa, niin kyllä, mua harmittaa. Haluaisin vuosijuhlille. Kiertämään rastirataa ympäri kaupungin haalareissa. Ylipäätään ne haalarit. Haluaisin olla mukana jossain societyssä. Hengata koulun pubissa. Mennä baariin, jossa soitetaan Pitbullia ja kalja maksaa punnan. Haha, on mullakin haaveet. Mutta jos aletaan nyt kunnolla avautumaan, niin mulla meni jo lukio ihan täysin ohi. Ei se todellakaan ollut sitä elämän parasta aikaa mitä kaikki muut tuntuivat elävän. Nyt kun menee tämä kandikin opiskelijaelämän puolesta hukkaan, niin kuinkahan paljon harmittaa joskus myöhemmin, jos en sitten sitä maisteria lähtenyt tekemään ja kokemaan? En tiedä kuulostaako tämä nyt ihan kauhean turhamaiselta, mutta kun tuntuu että en saa näistä "nuoruusvuosista" tarpeeksi irti. Tottakai on maailman upein juttu että olen päässyt kokemaan Lontoon enkä missään nimessä kadu tänne lähtöä. Mutta en ikinä kehtaisi ääneen myöntää, että montako kaveria mulla oikeastaan Lontoossa on.

Mitä ikinä päädynkin tekemään, niin kaikista eniten tällä hetkellä houkuttelisi ottaa se puoli vuotta vapaaksi tammikuun valmistumisen jälkeen, ja lähteä reissuun. Kutkuttaisi viettää kuukausi-pari esimerkiksi Nepalissa ja Laosissa vapaaehtoishommia tehden, ja sitten vaan maata jossain Balin rannalla x-asennossa niin pitkään kuin siltä tuntuu. Tähän mennessä tosin kaikki paitsi yksi on kieltänyt meikäläistä lähtemästä (en vieläkään ymmärrä että miksi. mikä saa lähiympäristöni ajattelemaan, että en pärjäisi?) vaikka meikäläistä ei oikeastaan sen kummemmin pelota. Itä-Lontoon kasvatti ei helposta hätkähdä. Tähän mennessä ainut huoli mitä olen keksinyt on se, että uskallanko ottaa tietokoneeni mukaan. Entä jos se varastetaan? Mutta juu, suuret on haaveet pienen kaupungin tytöllä. Niitä haaveita on vaan hankala toteuttaa jos niitä ei ole. Ai kun filosofista.

Taitaa mennä kesä pro-con-listoja tehden. 

Kauas on pitkä matka

Tää onkin tälläinen "päiväni kuvina"-postaus hehheh, kun viime vuorokaudet voi aika hyvin tiivistää näin yhteen kuvaan. Tietokoneen oikealla puolella data, vasemalla teoria ja keskellä kirjoittajan haamu. Lähti varmaan hakemaan lisää kahvia. Edessä muuten aina yhtä viihdyttävä Aamuposti. Siis voiko olla parempaa aivot narikkaan-luettavaa kuin paikallislehden tekstiviesti-palsta? Jokakeväiset koirankakkakeskustelut, meluavista naapureista valittaminen ja kadonneiden kissanpentujen metsästys- kyllä kalpenee monet tosi-tv-ohjelmat! Tästä tulikin muuten mieleeni, että enpäs ole pitkään aikaan lukenut Metro-lehden lukijaosastoa (tai koko lehteä oikeastaan). Sinne kun voi laittaa viestiä että hei sinä kuumis laiturilla 13 joka aamu kello 7.23. junaa odottamassa, olet elämäni tarkoitus ja kansi mun kattilalleni, mentäiskö joku päivä sumpille. Mistä sitä tietää että onko se prinssi Harry vihdoinkin muistanut laittaa meikkiksestä etsintäkuulutuksen, ja olenkin nukkunut onneni ohi! Jos joku muu lontoolainen kyseistä journalismin riemuvoittoa lukee, niin tulkaa huikkamaan mikäli siellä etsitään "sitä viehättävää silmälasipäistä vaaleaverikköä". 

Vaikka kuinka aina valitankin että en jaksaisi tehdä kandiani, että koko juttu on blääh ja aineiston keräys pakkopullaa, niin on se kuitenkin sanottava, että aiheeni on loppujen lopuksi ihan mielenkiintoinen. Tutkimus on ottanut jo tämän matkan varrella monta eri suuntaa, mutta koitan nyt pysyä tässä mihin olen nyt matkalla, enkä ymppää liikaa kaikkea tarpeetonta ja ylianalysoi. Varsinkin tuo viimeksi mainittu kun koituu välillä ongelmaksi- minähän kun analysoin vaikka puhelinluetteloa väitöskirjan verran. Olen niin tumpelo mitä tulee lähteiden etsimiseen ja teorioiden käyttöön, en osaa. Sitä ei lukiossa muuten tarpeeksi opetettu! Kyllä on hyvä aina syyttää entisiä oppilaitoksia ja opettajia omasta osaamattomuudestaan. 

Mutta tosiaan otsikkoon viitaten, kaukana on kaukana. Jahka saavutan neljän tonnin välietapin voinee huokaista edes hiukan. Kunnes muistaa sen yhden esseeen jonka lupasi tässä lomalla kirjoittaa ja jota ei ole edes aloittanut vielä. Hups..

ps lirkuttelin vähän isille ja saan ottaa taas järkkärin lainaan, yayyyyy

pps muistin juuri taas että mulla on se pirun hammaslääkäri torstaina!! eurosta vetoa että unohdan mennä. tulkaapahan sitten torstai-iltana naureskelemaan saamilleni sakoille.

Välillä haaveilen, että voisin vain otsikoida postaukseni "Päivän asu 13.4."

Voi kun on taas aika vierinyt!

On sitä taas vaihteeksi Suomeen pyöritty. Vaikka taisin viimeksi todeta että jätän turhat Tinder-lurinat sikseen, niin pakko kuitenkin mainita, että se on meikäpoikaa pitänyt niin kovin kiireisenä. Ehdin tosin tehdä tällä viikolla myös tuplatunnit töissä ja käydä kirkolla auttamassa kodittomia ihmisiä. Kerkesin myös vähän käydä päästelemässä höyryjä vuokravälitysfirmassamme kun koittivat veloittaa liikaa, sekä salilla pumppaamassa hurjat kolme kertaa. Jäi siis jumppailut alakanttiin, mutta jostain täytyy tinkiä kun miehet vie. Nyt olisi tarkoitus pyhittää koko seuraava viikko kandille ja yhdelle toiselle esseelle, kun mulla ei itse asiassa ole niin minkäänlaisia suunnitelmia. Tänään käytiin parantamassa maailmaa ja ihmettelemässä Jaakko Selinin syömänopeutta Olipa Kerranin (siis voiko olla älyttömämpää ravintolan nimeä?? ihan mahdoton iskeä yhtään minkäänlaiseen suomenkieliseen lauseeseen!) brunssilla. Tosin mielestäni iltapäivällä nautittu ateria ei vaan voi sisältää sanaa aamupala, mutta kaipa tuo sanafuusiokammotus parhaiten noita hyvin ravittuja tunteja silti kuvailee. Nimestään huolimatta siis kovasti kyseistä lafkaa suosittelen, croissantit olivat to die for, ja muutakin murua tuli imuroitua rinnan alle ihan koko rahan edestä. Istuttiin niin pitkään, että tarjoilijasetä ystävällisesti pyysi meitä joko siirtymään a la carte-listan annoksiin tai poistumaan. Ajoin myös onnistuneesti Helsingin keskustassa, enkä tietääkseni aiheuttanut yhtäkään liikennekaaosta tahi niitannut jalankulkijoita. Pienestä on tämä tyttö tyytyväinen.

It's going down, I'm yelling Tinder

En jaksa tästä ihan kauheasti jauhaa kun varmaan hermostutan ympäristöäni jo tarpeeksi muutenkin aiheella, mutta meikäpoika meni ja VIHDOIN uskaltautui päivittämään sen iOS 7:än, ja täten pääsi mukaan Tinderin ihmeelliseen maailmaan. Mistä olenkaan jäänyt paitsi! Pakko sanoa että kaikki te jotka sijaitsette sen maagisen 160 kilometriä Lontoon ulkopuolella, suosittelen vakavasti harkitsemaan siirtymistä tänne. Tunnen itseni suorastaan etuoikeutetuksi päästessäni chattailemaan brittipoikien kanssa, varsinkin ihka aitojen Essex-ladsien kera. Ja jotta kukaan ei nyt saisi väärää käsitystä, niin essexiläinen perusjamppa ei ole varsinaisesti meikäläisen pala kakkua, mutta pakkohan sitä on testata missä kaikkialla olisi markkinoita! Näköjään kelpaan hyvin siellä nurkilla, mitähän tästä pitäisi päätellä… Olen myös syväluotaavien empiiristen tutkimuksieni jälkeen tullut siihen tulokseen, että n. 50% tämän maan miehistä on nimeltään joko James tai William. Tuli tämä nyt yllätyksenä tai ei. Miehet myös yrittävät tehdä vaikutuksen pituudellaan (josta olen yhtä kiinnostunut kuin geofysiikasta, kunhan miekkonen ei ole lyhyempi kuin meikäläinen niin kaikki käy) sekä eivät todellakaan ajattele minkälaisia kuvia sinne profiiliinsa iskevät. Siis en odota mitään upeita suunniteltuja potretteja, mutta olisi kiva a) nähdä sun naama b) ymmärtää mikä niistä naamoista on sun kun laitat pelkkiä kymmenen hengen ryhmäkuvia c) nähdä kuva jossa teet jotain normaalia. Myös poseeraukset erilaisten ampuma-aseiden ja/tai todella kuumien tyttöjen kanssa on vähän ääh. En halua nähdä että kykenisit sekä pamauttamaan aivoni kattoon että saamaan 10-kertaa kuumemman misun kuin meikä. Täytyy tosin todeta, että itsehän itse asiassa olen aloituskuvassani ase kädessä toisen tytön kanssa, mutta kuten yksi matcheistani totesi niin ollaan "equally hot", joten lopputulos on onnistunut. 

Koska olen niin hassunhauska ihminen ja odotan vastaavaa ominaisuutta myös sulhaskokelaaltani, niin pyydän esittelytekstissäni poikasia heittämään cheesyimmän iskureplansa mitä takataskusta löytyy. Tämä on osoittautunut ehkä noin maailman parhaaksi ideaksi, ja yrityksiä on lennellyt yhtä sun toisen laista. Vai mitä sanotte näistä? Note että pitelen Norjan lippua yhdessä kuvassani.

Kyllä, tajusin että se oli pick up line. Mutta en vaan oikeasti keksinyt mitä tuohon olisi kuulunut reagoida? :D

Tarina ei tällä kertaa kerro, että kuka näistä kahdeksasta kokeelasta oli se onnekkain, ja vei meikäläisen kahvikupposelle! Myöskään jatkoa ei tipu valitan, pidetään jonkinmoista mystiikkaa täällä yllä. Mutta Tinder on ehdottomasti hauskinta mitä olen hetkeen kokenut, harmi kun en uskaltanut tuota maailmaa mullistavaa päivitystä tehdä aiemmin! En malta odottaa että pääsen ensi viikolla testailemaan, että millaisia reploja löytyy suomalaisilta tuppisuilta. Ja millä kielellä niitä tulee jos esittelytekstini on englanniksi ja tosiaan heiluttelen sitä Norjan lippua. Vi ses.