Ei Slusikka, ei Shaarukka, vaan...

Voisin tosiaan vähän raottaa kesän suunnitelmia täälläkin. Olen verrattain ajoissa liikenteessä, päätös oli tehtynä jo kuukausi etukäteen! Enkä tehnyt edes pro-con-listaa. Tänä kesänä, tarkalleen 2. kesäkuuta, käy valko-oranssiset siivet etelää kohti laskeutuen Geneveen, Sveitsiin. Pikahuomautuksena tärkeä seikka, mikäli on noille nurkille matkaamassa. Geneve, Sveitsi, ei suinkaan ole sama paikka kuin Genova, Italia. Ei siis kannata koittaa buukata lentoja jälkimmäiseen mikäli haluaa löytää itsensä ensimmäisestä. No en onneksi sentään päässyt vielä maksuvaiheeseen saakka, kun rupesin miettimään, että noinko tosiaan Ryanair lentää niinkin kalliiseen paikkaan kuin Geneve. Olisi kyllä hävettänyt vähän enemmän kuin aika paljon, pidän itseäni kuitenkin kohtuullisen maantieteellisesti sivistyneenä ihmisenä. Mutta joka tapauksessa, sinne Sveitsin puolelle ollaan matkaamassa.

Olen kiertänyt suurimman osan Länsi/Keski-Euroopasta, ja pikkuvaltioiden (Monaco, Andorra, Liechtenstein) lisäksi Sveitsi on ainut, joka puuttuu listaltani (jos nyt tarkkoja ollaan niin myös Irlanti mikäli se tähän sarjaan lasketaan. täytyykin ottaa se agendalle että käy siellä vielä kun Lontoossa asuu, täältä kun saa menopaluu-lennot ihan vaan muutamalla kympillä). Sanomattakin siis selvää, että olen enemmänkin kuin vain innoissani! Heinäkuussa olen vapaalla lähes kolmisen viikkoa, ja aion reissata ainakin Espanjaan viikoksi, katsotaan mihin muualle sitten budjetti riittää ja mieli vie, saatan tulla myös  Lontoossa käväisemään. Olisi kyllä muksaa saada noita pikkumaitakin bucket listalta raksittua…

Ja voisi toki mainita myös että mitä siellä aion puuhastella, no minäpä menin ja löysin itselleni au pair-pestin. Pari puolisuomalais-tenavaa siellä odottelee meikäläistä, vanhempi on täysin kaksikielinen mutta nuorempi vain ymmärtää suomea, vastaa toisella kielellä. Tästä voi tulla mielenkiintoista. Menen myös ranskankurssille elokuussa, verestämään aikanaan Luxembourgissa opittuja about kahta sanaa. Siitäkin tulee mielenkiintoista. Perhe kuulemma rakentaa parhaillaan uima-allasta ihan vaan meikäläistä varten, pitäisi kuulemma valmistua kesäkuuksi. Että onpas sitten aktiviteettia sille yhdelle aurinkoiselle päivälle, mitä joku säätiedotus lupasi. Siis ei kai siellä OIKEASTI sada niin paljon??

Sontsa täytynee siis pakata mukaan kuormaan, jollaista en olekaan hetkeen päässyt siirtelemään! Mitäköhän sitä ottaisi mukaan. Kun on kuitenkin vaan kolme kuukautta. Otan kaksi ruumalaukkua, mutta ehkä niitä ei kannattaisi ihan äärilleen pakata lähtiessä. Tosin Sveitsin hintatasolla shoppailuja ei tule liian tiheään harrastettua. Mulla on muuten jo nyt ikävä tätä meidän kämppää, tämä on ollut ehdottomasti makein Lontoo-asunto tähän mennessä. Ei mikään ihan tusina-opiskelijaluukku. Vai kuinka moni voi sanoa asuvansa kolmikerroksisessa talossa, jossa on kierreportaat ja sisätiiliseinä? Tästä paikasta on todella tullut koti. No joo en ala nyt vielä sen enempää herkistelemään vaan nautin viimeisistä päivistä, kuten sanottua kiirettä pitää ja ihan just on jo kesäkuu!

Yet another party

Enpäs olekaan edellisvuosina sen suuremmin tätä päivää esitellyt? Maininnut kuitenkin varmasti. Eilen juhlittiin siis Norjan kansallispäivää, "the 17th of May". Upea konsepti. Juhlajuoman nautinta aloitetaan heti aamusta, ja sen kaverina nautitaan runsas aamupala. Ne joilla ei ole kokeita seuraavalla viikolla jatkavat karkelointia Southwark-puistossa, ja illalla vielä lähtevät tanssijalkaa vispaamaan. Valitettavasti sen ainoan kerran kun on oikeasti lämmin tänä kyseisenä päivänä, en tosiaan kyennyt aamiaista pidempään osallistumaan, kun ei ole Marxin aatteita vielä ihan täysin tähän pääkoppaan tungettu. Oh well. Kaksi päivää ja kesäloma koittaa! Ai en olekaan muuten vielä kertonut mihin suuntaan kesäksi! Siitä seuraavalla kerralla.

ps. terkkui noille mun bruna-rajoille, taidan kantaa tän koneen ulos ja heittää tuubitopin päälle. 

A niin kuin grillijuhlat

Koska muutkin niin minäkin. Ja koska mulla ei ole tähän hätään sen tähdellisempää kerrottavaa.

A. Ananas. Koska sellaisen juuri ostin. Halusin vetää tälläisellä kunnon wow-momentilla kaikilta luulot pois heti alkuun. Jännityskirjoitelma edessä, pitäkäähän hatuistanne kiinni!

B. Blogit. Mietin varmaan kaksi päivää muita b-kirjaimella alkavia sanoja kuin blogi ja banaani, mutta koska hedelmäosasto meni jo niin laitetaan nyt sitten tämä. Tuleehan niitä toki jonkin verran selailtua.

C. Cadbury. Siitä ei läheskään kaikki pidä mutta minäpä en pidä Fazerin sinisestä, vastarannankiiski läpikotaisin. Niitten kaakao on muuten jumalaista.

D. Dr. Denim. Ne on vaan parhaat. Uusimmat olivatkin hivenen eri materiaalia kuin entiset, ja koska olen sysilaiska enkä jaksanut palauttaa niitä ajoissa, niin ei auta kun aloittaa aktiiviset punkeemis-harjoitukset. Saatanpa slaissata (hehheh mikä sana näin kirjoitettuna) polvet auki, olen haaveillut sellaisista pöksyistä jo pidemmän aikaa...

E. Englanti. Sekä maa että kieli. Yksi tavoitteistani on joku kaunis päivä olla ihan oikeasti kaksikielinen. Puhua englantia natiivin tasolla. Kehitykseni on jo pitkään ollut mielestäni pysähtynyt, ja jumitan samoissa sanoissa ja lausahduksissa keskustelusta toiseen. Olen tästä aiemminkin maininnut, että sanavarastoni kaipaisi kohennusta. Kielioppi toki myös, mutta en näe sitä niin prioriteettina arkipäiväisessä kommunikaatiossa. 

F. Finnair. Se kun vie kotiin.

G. Gilmoren Tytöt. TV-historian paras sarja. Olen saanut lievän yliannostuksen, mutta eiköhän sitä kohta taas aloita kierrosta alusta. Lempijaksoni on vitoskauden numero seitsemän, ja suurin harmitteluni on se, että sekä Rory että Lorelai jäivät yksin.

H. Hili, Heidi, Karo. Meidän nelikko. Siinä on meikäläisen kaasot ja arkunkantajat (ettäs tiedätte, kandee alkaa bodaamaan ajoissa), sellaiset toverit jotka eivät tule _koskaan_ katoamaan. Harvinaisuus tässä maailmassa. Joiden kanssa kliseisesti juttu aina jatkuu siitä mihin se jäi, oli viime näkemästä sitten kaksi tuntia tai puoli vuotta, joiden kanssa on kasvettu pienistä ekaluokkalaisista suuriksi aikuisiksi. 

I. Iskä. En mielestäni muistuta ulkonäöltäni kumpaakaan vanhemmistani, mutta luonteenpiirteeni ja muutkin attribuuttini ovat selvästi iskän puolelta. Me herätään ennen kuutta ihan kepeästi. Vedetään kaurapuurot aamupalaksi. Nautitaan samoista tyhmistä vitseistä. Riemuitaan, jos on onnistunut nappaamaan päivän Ilta-Sanomat junasta. Ei aina jakseta olla niin kauhean sosiaalisia. Eikä kumpikaan olla ihan niin blondeja kuin mitä mama välillä on. 

J. Jakkara. Vaikka jostain täysin käsittämättömästä syystä (ihan oikeasti, miksi?) moni kuvittelee allekirjoittaneen olevan vähintään kaksimetrinen, olen kuitenkin vain 162 ja puoli senttimetriä korkea. Ylähyllyt jäävät usein vain haaveiksi, joten jakkaroita sun muita pituuden jatkeita tarvitsee selvitäkseen maailmasta, jota ei ole tehty standardimittaista lyhyemmälle. 

K. Kahvi. Olen miettinyt tässä että koska sitä täytyy alkaa huolestua tämänhetkisestä kahvinkulutuksestani… No ei nyt vielä, ehkä seuraavan kupposen jälkeen. 

L. Lontoo. Joo, itsestäänselvyys,, mutta Lontoo nyt vaan sattuu olemaan niin suuri osa elämääni. Joten menköön.

M. Maapähkinävoi. Miten voikaan rakastaa niin paljon jotain, mitä hetki sitten vihasi kuin vastatuuleen pyöräilyä!

N. Norja. Tuo viikinkien kansa, tuo kuumien miesten luvattu maa, tuo kielistä kaunehin; tuo kahden kämppikseni kotimaa joka on vahvasti vaikuttanut monella eri tapaa elämässäni jo muutaman vuoden ajan.

O. OCD. Ei, en ole diagnosoitu saatika edes testattu, vaikka välillä tuntuu että aihetta saattaisi ollakin. Mutta mielestäni tiettyyn pisteeseen saakka omituiset pakkomielteet kuuluu elämään, eikä niistä ole mitään vahinkoa. Kyllä pystyisin tekemään asioita eri järjestyksessä jos haluaisin mutta ei ole mitään tarvetta. 

P. Puuro. Ei sitä muuten aamu käynnisty.

Q. Qatar. Bucket listalla. Sheikit ja sulttaanit, I'm on my way.

R. Riihimäki. Koti. En tule koskaan lopettamaan upean kotikuntani jumalointia. En häpeile juuriani. Sieltä olen ja kenties sinne vielä joskus palaan, aika näyttäköön.

S. Suits. Koska miksi tehdä kouluhommia kun voi tuijottaa Harveyta. Mulla ei ole niin minkäänlaista käsitystä mitä siinä sarjassa oikeastaan tapahtuu, mutta voisin kirjoittaa kandin pituisen analyysin aiheesta "mikä puku sopii Harveylle parhaiten".

T. Tube. Vielä tänäkin päivänä olen aina innoissani kun pääsen metroon. Hahhah. Paitsi mikäli kyseessä on ruuhka-aika…

U. UEL. Meikäpojan opinahjo. Niin lähellä UCL:ää, mutta kuitenkin niin kaukana. Harvoin korjaan jos joku niin erehtyy kuulemaan. 

V. Vaimo. Hähää Laura, luulit etten sua mainitsisi!

W. Whatsapp. Elintärkeä näin ulkosuomalaiselle.

X. Xylitol. Olenkohan koskaan maininnut, että ainut asia mitä vieläkin roudaan Suomesta, on purkka. En luota mihinkään muuhun kun tuttuun ja turvalliseen Jenkkiin. Joo saa sitä täältäkin jostain, mutta varmasti kovemmalla hinnalla kuin Suomesta.

Z. Zac Efron. Sex on legs. Kuumista kuumin. Kyllä, lasken hänet kuuluvaksi elämäni perusteisiin. Ahhhhhhhhhhhhhh

Ä. Äiti. Pakkohan se on mammakin mainita. Mama, mammarainen, mamacita, mutter, rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Ö. Öljymies. Ei niitä voi unohtaa.




Jos kuvista ei käynyt selväksi niin me tehtiin munkkeja. Ja meillä on nykyään grilli.

Economical Anthropology, essay questions. Q. 9. How are we as anthropologists to understand the meanings and values ascribed to prestige valuables?

Julkaisen tämän, vaikka viimeistään nyt alatte pitää meikäläistä ihan pöpinä. En tuomitse.

Kuvassa on mm. epäsiisti huone ja jänteinen käteni, mutta koittakaa olla välitämättä niistä ja keskittykää tuohon pieneen sateenkaaren väriseen nauhaan. En ole siitä koskaan täällä maininnut (?) enkä muutenkään siitä ikinä puhu. Eikä sitä kukaan koskaan huomaakaan, tähän mennessä tasan yksi ihminen ikinä on noteerannut sen poistumattomuuden ja kysynyt onko sen takana mahdollisesti jotain merkitystä. Se on keikkunut ranteessani nyt jo kolmen vuoden päivät irrottamatta otettaan hetkeksikään. Se on kasvanut ranteeseeni kiinni. Se on tatuointini; vaikka siitä pääsisi eroon fyysisesti kivuttomalla saksen napsauksella, on se silti aivan mahdoton ajatus. Kliseiden klisee, mutta se on osa minua. Aina välillä pyörittelen sitä kämmentä pitkin ylöspäin, ihan vain kokeillakseni että lähtisikö. Kyllä se lähtisi. Ei tarvitsisi edes leikata. Mutta en uskalla; en usko että sitä saisi pyöriteltyä takaisin päin. 

Tänään sain kuitenkin ajatuksen, että josko olisi jo aika. Pyörittelin sitä taas vähän ylöspäin. Kyllä se vaan lähtisi. Koitin kuitenkin varoa solmukohtaa, joka näyttää siltä että ei kestä suurta rasitusta napsahtamatta poikki. Ehkä se olisikin helpoin tapa? Vahinko. Eihän sille voisi mitään, ei pystyisi katumaan. Kun se on niin älyttömän ruma. Langanpätkä, joka on kolmessa vuodessa nähnyt kaiken ja sen kaiken pystyy näkemään siitä. Se tekee siron, kapean ranteeni rumaksi. Ei sovi puoliinkaan käyttämistäni asuista. Ei mahdu mihinkään siistimpään pukukoodiin mahdollisessa tulevassa työpaikassa. Se ei ole uskonnollinen symboli, joten sen pitoon ei ole pätevää syytä. Ja ei, se ei ole osoitus rakkaudestani edustamaani sukupuolta kohtaan. Mutta se kantaa mukanaan kolmea vuotta elämää. Lontoota, Luxembourgia, Suomea, Skotlantia. Tuhansia kyyneleitä, nauruja, murheita, elämänmuutoksia. Upeita ihmisiä. Ja niitä jotka jättivät arpia. Mutta ei ketään yksittäistä. Eikä ketään poissulkien. 

En löytänyt tarkkaa päivämäärää, jolloin nauha ranteeni ympärille sidottiin. Se oli kuitenkin loppu-huhtikuussa vuonna 2011. En missään nimessä ajatellut sitä pitää. Ottaa ehkä muutaman päivän kuluttua pois. En ottanut. En edes muutaman viikon. Sitten siihen alkoi kiintyä. Enkä vielä tähänkään päivään mennessä ole ymmärtänyt, että miten rationaalinen ihminen voi kiintyä pariin langanpätkään. Käsittämätöntä. Pienenä sitä tuli aina pidettyä kesältä kertyneitä huvipuistorannekkeita kädessä, kuin suurtakin aarretta kantaisi mukanaan. Joskus ne rispaantuivat muutamassa viikossa; jokusen muistan selvinneen jopa elokuiseen koulukuvaukseen. Mutta ei niihin sen kummempia tuntemuksia liittynyt. Ne edustivat kesää, joka joka vuosi eittämättä päättyy. Tämä nauha ei edusta kesää. Tähän nauhaan kiteytyy niin paljon elämää, jonka en halua päättyvän. Mutta haluan ottaa sen pois. En pysty suostumaan siihen, että olen jonkun näennäisesti täysin mitättömän, epäesteettisen esineen vanki. En voi olla! 

Olen jo aikasemmin asettanut muutamia päivämääriä, jolloin ottaisin sen pois. Virstanpylväitä. Elämän käännekohtia. Tajuamatta, että nehän juuri ovat niitä hetkiä, joita nauha on täällä kokemassa. Jotka tekevät siitä niin tärkeän. Sen minikokoisen unirievun, johon voi turvata. Että se on siinä kun menen nukkumaan ja se on siinä kun herään. Ainut koruni. On minulla reiät korvissa, mutta erittäin harvoin niissä mitään on. Mutta ne eivät silti umpeudu. Jos tämän narun ottaa pois, ei siitä jää minkäänlaista jälkeä. Ei arpea, ei mitään. Vain tyhjää. En myöskään pääsääntöisesti käytä kaulakoruja tai rannerenkaita. Rippiristejä omistan kaksi, mutta ateistina niiden käyttö olisi vähintääkin moraalitonta, tai ainakin oman arvomaailmani ulkopuolella. Sydämenpuolikas roikkuu avainnipussa eikä kaulassa. Suurin osa massatuotetuista rannekoruista tippuu hennosta kädestäni vääjäämättä, enkä ikinä oppinut säntilliseksi kellonkäyttäjäksi. Tähän ei tarvinnut oppia eikä edes tottua. Se ei kysy uskonnollista vakaumusta eikä sitä tarvitse ottaa peseytymistä varten pois. Piilottelin sitä viime kesän. Ei sitä varmaankaan olisi töissä saanut pitää, mutta varmistin että se jäi aina hihan alle kun pomo oli lähellä. Etten vaan jäisi kiinni. Ettei me jäätäisi kiinni. Työpäivän päätteeksi se oli lähes hitsautunut ihooni kiinni, kun niin vimmatusti sitä pyöritin käteni vartta pitkin ylemmäs, kauas hihansuusta ja sen tuomasta vaarasta. Oli monella muulla vaikka minkälaisia koruja ja helyjä ranteiden ympärillä, mutta en halunnut ottaa riskiä. Ei ollut meidän aika erota vielä silloin. 

Välillä mietin, miten paljon helpompaa olisi alunperin olla ollut laittamatta sitä. Mutta se oli niin hauska tilanne, tunsin itseni erityiseksi. Että tuo haluaa laittaa sen juuri MINUN ranteeseeni. Onko se hetki sitten ollut tämän kolmen vuoden arvoinen? No on. En ota tätä vielä pois. Ehkä viimeisen kokeen jälkeen, sitten kun on kandi suoritettuna tammikuussa? Sitten jos/kun joskus lähden Lontoosta? Jättäisin sen tänne. Voi miten kamala ajatus! Ei. Luotan siihen, että sitten kun sen aika on, tiedän sen. Kai sen jotenkin tuntee.

T-4 days

Ei niinku nappais enää

kuva

kuva

kuva

kuva

kuva