Hackney One

Karnivaali. Karnevaali? Hämmentävä sana. Ja tapahtuma, jonka aikana tunsin itseni sekä äärimmäisen valkoiseksi että älyttömän tylsäksi. Mahtava meno siitä huolimatta. En ole koskaan ennen kuullut  Hackney One Carnivalista, mutta voin sanoa varmaksi, että menen ensi vuonna uudestaan. Olen käynyt THE karnevaalissa aka Notting Hillissä muutama vuosi sitten, mutta se ei muistikuvieni mukaan ollut läheskään tämänkaltainen. Hackney on ehtaa itää, ja idässä ei olla lännessä- idässä ollaan rentoja. En sen pahemmin tätä tapausta etukäteen tutkinut, mutta paraatin aikana sain käsityksen, että teema on ainakin jollain tasolla Karibia. Näkyi siellä Nelson Mandelaakin, ja oikeastaan kaikenlaista. 

Kaikenlaista näkee kyllä muuallakin. Istutaan vaihteeksi Westfieldissä ilmaisen wifin luona. Kello on kymmenen illalla. Ollaan John Lewisin vieressä olevassa sohvarykelmässä, ja naapurinurkassa pidetään kasuaalisti raamattupiiriä. Koska miksi ei? 

Lauantaiturinoita

Olin juuri tulossa kirjoittamaan siitä kuinka paljon just nyt kyrsii se, että olen mitä ilmeisimmin hukannut opiskelijakorttini, mutta avattuani bloggerin huomasin, että tänne on virranut väkeä osoitteesta, josta en ikinä olisi uskonut löytyväni- nimittäin vauva.fi. Eipä siinä mitään, tervetuloa joka iikka! Täällä on tilaa. Piristi kovasti päivääni!

Hukkuneen kortin lisäksi nimittäin tällä hetkellä autuuteni tiellä on asunnnonlöytämisen vaikeus. Mahdottomuus, jos tarkkoja ollaan. Esimerkki: soitin aamulla yhdestä neljän makkarin talonpätkästä, joka oli tietysti jo mennyt- vaikka oli listattu neljä tuntia sitten. Olemme myös rekisteröineet detaljimme jo vaikka missä, mutta kukaan ei soita. Tai lähetä sähköpostia. Edes kirjekyyhkyä. Koskahan alkaa olla paniikin aika?

Lupasin muuten kertoa siitä varsin tramaattisesta viimeisestä Sveitsi-viikonlopusta. Käytiin siinä lauantaina lounaspöytään, kun perheen äiti plaraa puhelintaan, ja sattuu huomamaan viime yönä tulleen viestin. Uusi au pair, jota pitäisi ihan muutaman tunnin kuluttua lähteä hakemaan lentokentältä, ilmoittaa että eipä olekaan tulossa. Ei edes paljoa pahoitellut. Siitä alkoivat yhdet elämäni omituisimmista kahdesta vuorokaudesta, joiden aikana varattiin lentoja, peruttiin lentoja, pakattiin osat tavaroista, pakattiinkin kaikki tavarat, oltiin lähdössä, palaamassa, lähdössä taas ja lopulta takaisin Lontoossa. Lähtömielentila oli yhdellä sanalla kuvailtuna hämmentynyt, siis mitä juuri tapahtui? Onneksi ihan yhtäkkiä sitä olikin takaisin siellä, missä kuuluukin olla, ja mistä on ollut aivan tarpeeksi kauan poissa. Niin he löysivät jo sunnuntai-iltana uuden au pairin. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Nyt painelen kaupan kautta kotio kyökin puolelle, lupasin tehdä illallista. Vaikka pelkään tuon varakämppäni hellaa, se on aikamoinen liekinheitin. Kaasuliedet eivät aina ole tovereita. 

Perillä, osa 5602560257

Pahoittelut pienestä radiohiljaisuudesta jälleen kerran, Lontooseen päästiin mutta netti jäi matkalle. Väliaikaisasumukseni on ihanaakin ihanampi, mutta World Wide Webin tavoittamattomissa. Tai olisihan se jos vaan olisi modeemi. Asustan siis tällä hetkellä tyhjää, myynnissä olevaa 3 bed+ 2 lounge+ garden- kämppää, jossa on aikalailla pelkästään sänky ja sohva. Niin ja teltta. Olen ensi torstaihin saakka pyhässä yksinäisyydessäni, joten koitan ottaa tästä kartanonherruudestani mahdollisimman paljon irti, ja olen jo esimerkiksi omistanut yhden huoneen aamu- ja toisen iltajoogalle. Eri asia jaksanko vääntyä noin moniin asanoihin ihan päivittäin, mutta nautin tarjotusta mahdollisuudesta. Toisessa loungessa on myös se teltta, joten mulla on telttailuhuone. Niinkuin nyt jokaisella tulisi olla. 

Olen siis pitkälti täsmälleen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Asun netittömässä kämpässä, ja itken tavaroideni perään. Tällä viikolla on alkanut vihdoin iskeä kohtalaisen kova ikävä omaisuuttani kohtaan. Olen elänyt nyt kesäkuun alusta saakka vaatteilla ja kengillä, jotka mahtuvat yhteen keskikokoiseen matkalaukkuun sekä normaalikokoiseen urheilukassiin. Samaiseen muuten, jonka joskus olen täällä esitellytkin sisältöineen- jotka kattoivat päivän tarpeet. Kuinka kaipaankaan niitä kaikkia kymmeniä mekkoja, kenkiä, hameita, bleisereitä ja takkeja jotka ovat juuri tälle ilmalle tarkoitettu! Kaipaan myös paistinpannuani. Ja lempiveistäni. Hajuvesiä. Vanhaa tietokonettani, jossa on levyasema, jonka avulla voisin katsoa DVD:itä. Adapteria, jotta saisin sähköhammasharjani ladattua. Voih, voih. Kämpänmetsästys käy hitaalla, mutta ottaa varmasti lisää vauhtia iiiihan kohta, kun tuleva kämppikseni saapuu paikalle (hän vaikuttaa pelottavan tehokkaalta). 

Koitin käydä eilen koulun kirjastossa vähän datailemassa, ja yritin laittaa pari Frasieria talteen- mutta pirun koulu on mennyt blokkaamaan kaikki striimaus-saittini!!! Mitäs maksankaan koulunkäynnistä, about 5000 euroa vuodessa, ja mitä sillä saan? En yhtikäs mitään! Istun siis nyt John Lewisin cafessa, joka on muuten aika mukava. Tilava. Nettiyhteys on _hidas_. Noo, kunhan saan pari talteen niin selviän huomiseen.

Nyt täytyy juosta mutta ensi kerralla kerron vielä viime viikonlopun tramaattisista (terkkui Hilin papalle) tapahtumista!