Not happy.
Kävin tänään kaksi puhelinkeskustelua. Mikä on n. kaksi enemmän kuin vuodessa keskimäärin (olen sitä tyyppiä joka on helpompi tavoittaa savumerkein kuin soittamalla). Tämä jälkimmäinen veti naamarin pikku mutruun. Niinkuin on jo käynyt ilmi, niin meikäläinen valmistuu tässä itse asiassa jo ensi viikolla. Töitä on siis hakusessa. Olen puolivakavissani heitellyt muutamia hakemuksia sinne ja tänne, olettaen että ei niistä kuitenkaan kuulu. No kuului sittenkin. Juuri pirautti yksi täti yhdestä tositositosi kivan kuuloisesta hommasta jonka HA-LU-AI-SIN, mutta jolle voin varmasti heittää hyvästi jo nyt, sen verran pahasti jäätyilin tuossa puhelinhaastattelussa. Ilmeisesti en osannut edes tehdä selväksi sellaista pikkuseikkaa, kuin että miksi haluan sen työn. Kiesus sentään, typerä nainen! Mutta ottaen huomioon että se oli meikäläisen föörst-eva telefoonihaastis, niin ei kai sitä kannata itseään liikoja piiskata. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Tästä on suunta vain ylöspäin. Jospa nyt sitten alkaisi vaikka treenaamaan, jotta ensi kerralla osaat sanoa muutakin kuin palkkatoivomuksen.
No se ensimmäinen puhelinkommunikaatio olikin hitusen huvittavampi. Toisessa päässä linjaa oli luultavasti maailman skottilaisin asiakaspalvelija, jonka aksentista ei ottaisi erkkikään selvää. Sen verran ymmärsin jostain välistä, että hän soittaa meidän entisestä kaasuyhtiöstä. Selitin että ollaan toisen lafkan kustomeerejä (ihan itse väänsin sanan eikö olekin kaunis) tätä nykyä joten turhaan kauppaat halvempaa tariffia. Itse puhelun sisällöllä ei tosin niin väliä, pointtina lähinnä se että skotteja on vaikea. ymmärtää. Molemmat siinä naureskelimme kun selkeästi emme löytäneet yhteistä kieltä. Harkitsen laittavani kansalaisaloitteen vetämään, että skotteja ei saisi rekrytä puhelinhommiin. Älkää käsittäkö väärin, upea kansa ja Skotlanti on paras paikka maailmassa, mutta hulluko niistä selvää saa?
En aio enää vastata puhelimeeni.
Työtarjouksia (ihan mihin tahansa) vastaanotetaan sähköpostitse.
