Long time no see! Koskas täällä olen viimeksi käynyt? Hetki tainnut vierähtää.
Käytiin toissa päivänä Reijon kanssa syömässä eritrealaista. Ihan älyttömän hyvää! Ensin nenun eteen lyötiin "injera" joka muistutti ulkonäöllisesti jotain letun ja crumpetin välimaastoa, maultaan kyllä ihan muuta (mutta hyvää toki). Sen jälkeen pöytään ladottiin viittä eri täytettä, me arkajalkoina otettiin vähämausteisimmat vaihtoehdot, mutta makua löytyi siitä huolimatta vaikka muille jakaa. Täytettä laitettiin siis pieni keko lautasen keskelle, josta se skuupattiin kitusiin pienen injeran palan avulla- aterimia ei tähän tapahtumaan käytetä laisinkaan. Ja ahh ja nam, miten hyvää. Ei ihmekään että Blue Nile keikkui Tripadvisorin kärkisijalla hyvän aikaa! Kyytipoikana olisi voinut nauttia eritrealaista hunajaviiniä, mutta valitettavasti se ei ollut perjantaina vielä valmista. Mene ja tiedä kauanko sen valmistusprosessissa kestää, että jos joku tuota kotitekoista nektaria haluaa päästä maistelemaan, kannattanee hetki odotella. Mutta meni sapuskat alas ihan pinot grigion voimallakin. Blue Nile sijaitsee Woolwichissa joka ei ole niitä Lontoon parhaita alueita, mutta onneksi ovat majansa pistäneet siihen pääkadulle niin uskaltaa heikkohermoisemmatkin makupatojen ääreen.
Pahoittelut kuvan kauheudesta, ei ole tuo Reiska saanut instagrammarin koulutusta, mutta saa kelvata kun itse taisin hyökätä oman annokseni kimppuun sellaisella vauhdilla, että ei pysynyt luuri matkassa.
Yritin ottaa kuvaa lyhentyneistä hiuksistani. Ei ollut mikään kauhea suksee. Mutta onpas tummat! Reilu vuosi nyt oma väri takaisin-operaatiota takana, ja nyt olen siinä pisteessä että kun pituutta napsii pois niin samalla lähtee osa identiteettiä, niin paljon brunetemmalta tuntuu jo viiden blondi-sentin leikkaus. Ei auta itku markkinoilla, tämä on silti ollut loistava päätös; otsan puolella pukkaa aikamoinen töyhtö tukkaa, joka on alkanut kasvaa vasta värjäyksen loputtua. Jos se ei ole merkki hiusten tervehtymisestä niin en tiedä mikä on.
Aloitin muuten sokerilakon viime keskiviikkona. Se kesti 3,5 päivää. Ei paha suoritus ollenkaan, sanoisinko että noin 3 päivää pidempään kuin kuvittelin onnistuvani. Motivaatiota söi se, että en yksinkertaisesti kokenut sitä tarpeelliseksi. Osittain kyllä, päädyin nimittäin lakkoilemaan elettyäni liian pitkään laskiaispullilla (olin vahingossa viikon etuajassa pullineni, ei ole niin helppoa pitää suomi-traditioita yllä ja aikataulussa täällä kaukomailla) ja muilla kakuilla, kekseillä ja herkuilla. Jostain täysin käsittämättömästä syystä olen silti kuihtunut kevyemmäksi kuin vuosikausiin, mutta siitä huolimatta johan sen järkikin sanoo, että jatkuva sokerin puputtaminen tuo ennen pitkää mukanaan epähaluttuja kylkiäisiä. Koitan tästä eteenpäin kuitenkin edes vähän rajoittaa syömisiäni, jos pitäisin vaikka muutaman vähäpullaisen päivän viikossa. Siihen varmaan kykenen.
Musta tuntuu että unohdan nyt sanoa jotain. Ehkä täytyy tulla tänne vielä joskus takaisin?
Pahoittelut kuvan kauheudesta, ei ole tuo Reiska saanut instagrammarin koulutusta, mutta saa kelvata kun itse taisin hyökätä oman annokseni kimppuun sellaisella vauhdilla, että ei pysynyt luuri matkassa.
Mitähän muuta sitä on tässä puolentoista blogittoman kuukauden aikana tullut puuhasteltua. Valmistuin, wuhuu! Komeasti jopa 2.1-arvosanalla. Olen kyllä äärimmäisen ylpeä tästäkin suorituksesta, okei se ei ole parhain mahdollinen arvosana vaan itse asiassa aika peruskauraa mutta oikein mallikelpoinen silti, ja mikä tärkeintä todiste kyvyistäni suorittaa akateeminen tutkinto vieraalla kielellä! Vedin vielä tuolla viimeisellä lukukaudella omaan tasoon verrattuna ihan huippunumerot, vähän tärisyttää vieläkin ja ai että olen iloinen siitä, että ei mennyt joululoman pänttäykset ihan harakoille. Olen tässä koittanut maisterihakemuksia rustailla vähän sinne sun tänne. Käyn läpi aika suurta elämänkriisiä. Kun nyt olisi mitä mainioin aika laittaa niitä hakemuksia menemään, mutta kun en vieläkään tiedä mikä se oma ala olisi. Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että jos meikämamma ei osaa itse päätöstä tehdä, tehköön maailma sen puolestani. Menen lukemaan sitä mihin pääsen sisälle. Ei tässä ole mitään menetettävää. Tietysti voisin pitää taas välivuoden, mutta kun ei vaan yhtään hotsittais pitkittää tätä jo vähän venähtänyttä liminaalitilaa teiniyden ja aikuisuuden välissä. Toisaalta kun se maitsukka kustantaa suunnilleen £10k niin olisi sinänsä aika jees että se olisi sitten niinku se juttu mitä haluan tehdä. Mutta jos nyt en ensi syksynä koulutielle käy vaan venailen taas vuoden niin olen jo ikäloppu eli 26 (!) kun valmistuisin! Onko se ihan ok? Vitsit kun olisikin syntynyt vasta loppuvuoden puolella hahha.
Aloitin muuten sokerilakon viime keskiviikkona. Se kesti 3,5 päivää. Ei paha suoritus ollenkaan, sanoisinko että noin 3 päivää pidempään kuin kuvittelin onnistuvani. Motivaatiota söi se, että en yksinkertaisesti kokenut sitä tarpeelliseksi. Osittain kyllä, päädyin nimittäin lakkoilemaan elettyäni liian pitkään laskiaispullilla (olin vahingossa viikon etuajassa pullineni, ei ole niin helppoa pitää suomi-traditioita yllä ja aikataulussa täällä kaukomailla) ja muilla kakuilla, kekseillä ja herkuilla. Jostain täysin käsittämättömästä syystä olen silti kuihtunut kevyemmäksi kuin vuosikausiin, mutta siitä huolimatta johan sen järkikin sanoo, että jatkuva sokerin puputtaminen tuo ennen pitkää mukanaan epähaluttuja kylkiäisiä. Koitan tästä eteenpäin kuitenkin edes vähän rajoittaa syömisiäni, jos pitäisin vaikka muutaman vähäpullaisen päivän viikossa. Siihen varmaan kykenen.
Musta tuntuu että unohdan nyt sanoa jotain. Ehkä täytyy tulla tänne vielä joskus takaisin?
