2/17/2016

Morocco

Pääsin kesällä niin pitkälle tämän tekstin kanssa että julkaistaan nyt sitten puolisen vuotta myöhässä, hups. Jospa tästä silti olisi jollekin iloa, suosittelen Marokkoa kyllä suuresti!

Pyrähdettiin miehenpuolikkaan kanssa Marrakechiin neljäksi päiväksi ja voi pojat sentään mikä matka! Kuuma oli kuin helvetin esikartanossa, mutta en tiedä mitä muutakaan heinäkuiselta Afrikalta voisi odottaa. En sen tarkemmin celsiuksia seuraillut, mutta kyllä se elohopea seilasi pitkälti yli neljässäkymmenessä  asteessa iltapäivän pahimpina tunteina; aika nopeasti oppi että suunnilleen klo 14 ja 18 välillä ei kannattanut ulkoilla kuin ihan pakosta.
Koska halusimme maksimoida matkan pituuden (ja lentojen halpuuden) liikkeelle lähdettiin kolmen aikaan torstaiaamuna. Lento oli muistaakseni klo 6.15, ja perillä Marrakechissa oltiin ysin pintaan. Yllättävä lyhyt muuten tuo matkustusaika. Reilu kolme ja puoli tuntia ei ole paha kun ajattelee että matkattiin kuitenkin toiseen maanosaan. Aika meni kirjamellisesti kuin siivillä (olipas luokaton vitsi hehe) univelkaa kiinni kuroen. En ole hetkeen Ryanarilla matkustanut mutta täytyy sanoa että jopa heiltä vähän älytöntä toimintaa: yhdessä lippunsa ostaneet heitetään eri riveille istumaan? Ei sillä nyt sinänsä niin väliä, mitä nyt luonnollisesti nukahdin sitten ventovieraan sedän olkapäälle. Voin vain toivoa että en tapani mukaan kuolannut ainakaan ihan hirveästi. 
Yllättävän kivuttomien rajamuodollisuuksien jälkeen vaihdettiin punnat dirhameiksi. En tiennytkään, että sitä ei muualta saakkaan- dirham on nk. "suljettu valuutta" eli mikäli olet Marokkoon matkaamassa, niin euroja/puntia vaan iso kasa mukaan. Kentältä sitten takso alle ja Riadiin. Marokossa on siis hotelleja, ja sitten on riadeja. Nopean Wikipedia-tsekkauksen mukaan riad on "talo tai palatsi jossa on sisäpiha". Ok. No sellainen se kyllä olikin. Yhteensä huoneita oli kymmenisen kappaletta, ja ne ympäröivät avonaista sisäpihaa, jonka keskiössä oli pieni suihkulähde. En voi muuta kuin suositella. Huone oli valtava, ruoka oli erinomaista ja palvelu ensiluokkaista. Kaikki toimi. Sijainti oli myös mainio, olimme about 15 minuutin kävelymatkan päässä Jamaa-El Fnaasta (voi pyhä sylvi kun noita marokkolaisia nimiä on vaikea iskeä suomenkieliseen lauseeseen) eli Medinassa sijaitsevasta pääaukiosta (kts kuvat yllä). Ja sinne lyllerrettiinkin heti parin tunnin lounastauon ja päikkäreitten jälkeen. Lyllertää on nimenomaan oikea termi kuvaamaan tuota tuskan tietä, jonka oletin päättyvän jonkinlaiseen sulatusuuniin tai vähintään auringon ensimmäiseen kiertorataan, sen verran nousi hiki pintaan tuon reilun kilometrin pituisella matkalla. Jamaalle päästyämme ensimmäinen stoppi oli lähin ilmastoitu kahvila, jossa pidettiinkin sitten leiriä seuraavat puolitoistatuntia. Kuuden jälkeen alkoi elohopea pudota lähemmäs neljääkymmentä ja jopa sen alle, niin pysyi pystyssä ilman pelkoa pyörtymisestä. Siinä vähän kierreltiin ja kaarreltiin ja mentiin illalliselle ja drinksuille. Ja ihailtiin ensimmäisessä kuvassa näkyvää näkymää, eli Jamaa yötunnelmissa. Olimme paikalla tosiaan Ramadanin aikaan, mikä tarkoittaa sitä että a) lounasta on vaikea löytää ja b) kaupunki herää eloon vasta auringonlaskun jälkeen. Kokemus sekin jo itsessään!
Toisena päivänä suunnattiin heti aamusta Jardin Majorelleen, joka on siis nimensä mukaisesti puutarha. Värit olivat koreat ja muutenkin puitteet aika hulppeat. Kyseinen paikka oli Yves Saint Laurentin suosiossa, ja häntä onkin kunnioitettu komean kokoisella muistomerkillä. Jardin Majorelle ei ole erityisen massiivinen, mutta siellä sai helposti aikaa kulumaan ihan vaan ihmettelemällä ja käyskentelemällä. Yksi kauneimmista sinisen sävyistä mitä olen koskaan nähnyt!
Jardin Majorellesta suunnattiin raunioita kohti. Älkää pliis kysykö millaisia, en kuollaksenikaan muista tuon paikan nimeä tai tarkoitusta. Se pytinki oli nopeasti tsekattu, ja lounaan sekä iltapäivän lämpöhalvaus-välttelyn jälkeen päädyttiin Isis-nimiseen paikkaan. Ei, emme ryömineet Saharan toiselle puolelle Syyriaa kohden, vaan kävimme Hammamiin (joka vain sattui olemaan aika mielenkiintoisesti nimetty). Niinkuin meitä itse kylpijöitäkin, Hammameita on moneen junaan. Ajateltiin että kun kerran yhdessä reissataan niin miksi erkaantua, joten valkkasimme paikan, johon pääsee sekä miehet että naiset. Otimme jonkinlaisen pariskuntahoidon, joka osoittautui jokseenkin erikoiseksi kokemukseksi. Käsky kävi että uikkarit niskaan ja yläkertaan höyryhuoneeseen. Koska muuten ei ollut vielä hiki tarpeeksi pinnassa, niin tokihan sitä mieluusti juoksee sinne +60 asteiseen kosteaan tilaan. Ensimmäisenä sisään astuttuani lähti bikinin yläosa poijes. Mikäpäs siinä, sai sentään alaosan pitää. Sitten täti alkoi puunaamaan ihan olan takaa, monella eri saippualla ja kuorimakintaalla. Tämä jokseenkin pysäyttävä puhdistumissessio päättyi parinkymmenen minuutin hierontaan sekä minttuteehen, jota muuten Marokossa tuodaan nenän eteen paikassa kuin paikassa. Ihan maukasta se on kyllä, mutta aika sokerista.
Ouzoud-vesiputoukset veti kokeneemmankin matkaajan hiljaiseksi. Siis katsokaa nyt noita kuvia. Tarvitseeko niistä edes paljon kertoa? Menkää itse ja kokekaa. Otettiin päiväreissu Marrakechista, muutama tunti sinne köröteltiin ja itse patikointi-osuus oli lyhyehkö. Käytiin uimassa yhdessä vesiputouksessa ja toisen äärellä nautittiin lounas. Ja siellä oli apinoita! Jotka on muuten aikamoisia pitkäkyntisiä, kannattaa pitää hatustaan kiinni. Viimeisenä kokonaisena päivänä käväistiin merellä, siellä oli kylmä ja ihan hullu tuuli. Virkistävää kyllä sinänsä. Matkan varrella pysähdyttiin ottamaan kuva vuohipuusta, jonka tarkoituksen olen mennyt tietysti jo unohtamaan. Mutta siinä ne on. 

Sellainen oli meikäläisen Marokko, seuraavaa reissua odottaessa!

2/06/2016

Elämän poltteesta

Olen todennut viime aikoina harva se päivä että haluan hiihtämään. Kaipaan lunta ja täällä on liian kuuma. Ikävöin neljää vuodenaikaa sen yhden sijaan (joka tässä maassa on n. +10 ja sadekuuroja). Meillä on sisälläkin kuin mikäkin pätsi, kämppikset ovat kääntäneet patterinnupit kaakkoon. Ei pääse pieni pohjoinen sieluni mihinkään jäähtymään. Olen asiasta maininnut lähes jokaiselle "Hey, how are you?" -kysyjälle, ja saanut osakseni ehkä ihan aiheellisiakin kummastuneita katseita. Kuka hullu haluaa -10C asteisiin kun täällä tarkenee ilman toppatakkia? No kun minä haluaisin. Haluan käyttää villapuseroitani, talvitakkeja, nahkasaappaita. Tuntea sen ihanan kamalan nipistelyn nenänpäässä kun astuu ovesta ulos ja kylmyys suorastaan lyö kasvoille. Aina välillä huomaan keskittyväni muistelemaan, että miltä kuulostaakaan lumen narskuminen askelien alla. Se kuulostaa niin kaukaiselta, ääneltä jonka melkein jo miellän lapsuuteen. 

Jonkin aikaa näissä ajatuksissa vellottuani havahduin siihen, että mistä itse asiassa taitaakin olla kyse; onko minulla koti-ikävä? Minulla, joka olen kivenkovaan aina uhonnut että pyhpah meikäläinen mitään koti-ikävää pode, se on heikoille. Minut on luotu asumaan jossain muuaalla ja niin päin pois. En edes tiedä miksi olen ollut niin kamalasti koti-ikävää vastaan. Miksi ei muka saisi kaivata juuriaan? Sitä omaa kotia, paikkaa josta löytyy kaikki mitä tarvitsee. Kaikki mikä on tuttua ja turvallista. Mutta olenkin vähän sellainen tutkija-luonne. Taisin joskus jopa kuuluttaa lapsena että minusta tulee isona tutkija. No niinhän siinä vähän kävi, täällä sitä ollaan tutkimassa maailmaa. 

Kävin toissa päivänä pohjoisessa (no siis zone 2:n sisällä kuitenkin) Hampsteadissa. Tallustelin ympäri Golders Hill Parkia ja törmäsin alla näkyvään maisemaan. Aika komea eikö? Olen viime aikoina ehkä vähän jumittunut tänne kotikulmille enkä aktiivisesti käynyt etsimässä uusia seikkailuja. Nautin ihan täysillä opiskelijan vapaudesta ja aikatauluttomuudesta (tai itse niiden päättämisestä), mutta koska lukemista kuitenkin riittää, niin usein silti löydän itseni ruokapöydän äärestä nenä kiinni kirjassa. Kun aina välillä tekisi hyvää käydä nuuhkimassa uusia kulmia, etsimässä mitä kaikkea Lontoolla onkaan antaa. Unohtaa ne huonot puolet ja löytää uudestaan ja uudestaan syitä rakastaa tätä ihanaa kaupunkia. Sillä sitä tämä on ja niin on elämä ylipäätäänsäkin, kovin mahtavaa ja jännittävää ja loppujen lopuksi ihan melkein täydellistä.

Kun ei vaan olisi niin pirun kuuma.