Ensimmäinen

Taisin puhua niistä resepteistä tuossa jokunen päivä sitten.

Olen kirjoittanut tätä postausta jo aikamoisen monituista päivää, mutta se ei tunnu koskaan valmistuvan. Tässä kohtaa lepäsi aiemmin muutaman kappaleen pituinen alustus aiheella "miksi nämä ohjeet eivät ole sitä perinteisintä minua" mutta syystä ja toisesta jätän sen nyt julkaisematta. Ehkä joskus myöhemmin! Ja kyllä, olin juuri niin inhottava kuin olla ja voi, kertoo jostain mutta sitten ei kerrokkaan, hähää. Sitten tuli ongelma kun ei ollut kuvia. Aika oleellinen osa ruokaohjeita, eikö? Tässä hetki menisi että saisin kaikista neljästä ohjeesta jotka haluan jakaa kuvat, joten jospa otetaan tämmöiselle hitaalle hämäläiselle sopiva tahti, ja aletaan iskemään ruokavinkkejä tahtiin kerta viikko. Pahoittelen jos tämmöinen suunnitelma ei jonkun silmäparia kiinnosta, mutta koska itse olen hurahtanut kokeilemaan jos jonkinmoisia herkkuja, niin täsä tuloo!

Aloitetaan ehkä parhaimmalla ohjeella jonka ajattelin vinkata, nimittäin suklaakekseillä. Nämäpä tosin eivät olekaan mitään perinteisiä sokerivehnäsiä, vaan pohjana ovat kikherneet! Kyllä, luit oikein. Seuraavaksi tärkein ainesosa on allekirjoittaneen _vihaama_ maapähkinävoi, joka tosin onneksi syystä tai toisesta ei varsinaisesti valmiissa tuotoksissa maistu. Ohjeen olen napannut täältä, ja menee suurinpiirtein tämännäköisesti:

Kökkäreet matkalla uuniin...

- n. 2 desiä kikherneitä, joko tölkistä tai pussista ohjeen mukaan valmistettuna
- 2 tl vaniljauutetta
- reilu desi maapähkinävoita
- 0,25 dl hunajaa TAI esim. agave-siirappia ja/tai steviaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 90 g suklaata pilkottuna

Kaikki sörssitään yhteen sauvasekoittimella/jollain muulla vastaavalla masiinalla, valmiiseen tahnaan (koska mikäli kaikki tähdet ovat rivissä ja aineet oikein mitattuna tästä tulee tahnamaista, ei mitään löysää taikinaa) yhdistetään suklaapalat, ja muotoillaan käsin pikku kökkäreitä. Uuniin sellainen 180 astetta ja n. 15 minuuttia, mutta älä nyt ole hölmö ja luota näihin arvoihin vaan avaa tarvittaessa sekä silmäsi että uunisi ja vahdi josko ovat jo aiemmin valmiita. Kökkäreet eivät paisu oikeastaan ollenkaan paistaessa, joten sitä on turha odotella.

… ja kökkäreet uunista ulkona!

Ensi kerralla reseptinurkkauksessa sitä mitä tekee mieli seuraavaksi tehdä! Pysykää kanavalla.

The streets of London and a banana

Kukas se sieltä kurkistaa!

Kävin eilen kuuntelemassa Alexander Stubbia, vaikka en politiikasta sen erityisemmin olekaan kiinnostunut. Mutta sen verran olen Stubbulaa kuullut kehuttavan, että pakkohan tämä oli itse käydä arvioimassa, aikaakin kun sattui olemaan. Juttutuokio oli aiheesta itsenäisyys tänä päivänä, ja hän on sitä mieltä että nykyaikana ei ole itsenäisiä valtioita, vaan olemme kaikki riippuvaisia toisistamme/jostain muusta. Ja että Britit on hyväksi EU:lle. Osa meni ohi kun keskityin kuuntelemaan ministerimme ääntämystä, jota on kovasti kiitelty. En ole kyllä kovin vakuuttunut! Siis hyväähän se oli en kiistä, mutta jotenkin kaiken hypetyksen jälkeen odotin jotain aivan ilmiömäistä. Ei sillä että omani olisi yhtään parempaa, mutta aina mukava arvostella.

Luennon jälkeen pörräsin ympäri keskustaa, upeasta säästä ja Hannan kamerasta nauttien. Sain ystävällisesti lainaan vähän kovemman kaverin kuin armaan omenaluurini kameran, ja voi itku kun haluan oman! Ihanaa kun saa siedettäviä kuvia ilman että osaa edes laitetta sen kummemmin käyttää (toim. huom. ensin meni hetki pohtiessa että miksi siitä ruudusta ei näy mitään. olisiko tässä joku silmä mistä pitää kurkkia? ei ole. onkohan akku loppumassa? ei ole. ai katos on linssinsuojus vielä kiinni. miten niin olen liian tottunut puhelimen kameraan?). Tuli vähän eksperimentoitua noilla erityisasetuksilla hehhheh.

Mutta päivän huippuhetki oli kuitenkin maailmanluokan iskuritys, josta jo facebookin puolella kerroinkin: seisoin siinä about Aldwychin/Strandin tietämillä, vähän tutkimassa karttaa että miten pääsen pikkupolkuja kohti Wholefoods Marketia. Yhtäkkiä edessäni seisoo poika pidellen banaania, ja avaa keskustelun lauseella "do you like bananas?". Jotain sopersin että no joo mikä jottei, ja tästä poika innostuneena alkaa selittämään banaanin terveysvaikutuksista, kyselee mistä olen, mitä olen juuri tekemässä (johon muuten ei koskaan kannattaisi vastata että enpä erityisemmin mitään) yms. Yritän hienovaraisesti luikerella pois, mutta arvatkaa mitä? Poju lähtee seuraamaan! Meikäläisen tuuri hyppää kehiin, ja tottakai seuraavan risteyksen valot huutaa punaista ja sitä on mahdoton ylittää. Sama toistuu seuraavassa. Ja poju vaan lahaa perässä. Voin kuvitella että oltiin varmaan aika koominen näky, meikäläinen menee puolijuoksua ignoraten pojan parhaani mukaan, ja toinen seuraa perässä jutellen ja banaania heilutellen. Jossain vaiheessa hän vihdoin uskaltautuu huikkaamaan, että saisiko kenties numeroni että mentäisiin joskus kahville, johon vastaan että no thank you, ja saan vihdoin rauhan. Vähän kävi kyllä toista sääliksi, koska hän oli selkeästi niin kauhean hermostunut ja pelokas. Oh well, joskus täytyisi vaan osata ottaa se hint. 

Se reseptipostaus muuten jumittaa tuolla luonnoksissa, mutta kun ei löydy kuvia :/ katsotaan mitä voisin asialle tehdä.

HOX!!! Jos jostain syystä siellä lukijoissa olisi joku lontoolainen, joka on joskus käynyt merimieskirkolla, ilmoita itsestäsi! Tarvitsisin siis haastateltavia kandiani varten. En vaadi muuta kuin n. puolisen tuntia ajastanne (riippuen kuinka puhelias olet) itse valitsemassanne lokaatiossa, ja tarjoan sumpit jos haluat kahvilassa tavata. Jep tiedän että aika long shot mutta aina voi yrittää!

Them sunny days are here

Oih miten upeita kelejä täällä on ollutkaan! Päivisin mennään kaksinumeroisissa lämpöasteissa, mutta pimeän tullen elohopea kyllä laskee reilusti alemmas, muistuttaen että on kuitenkin vasta helmikuu. Lämpöisistä ja valoisista päivistä täytyy siis nauttia mahdollisimman paljon, ja eilen tulikin tallusteltua ulkona hetki jos toinenkin. Tänään tosin satoi kaatamalla heti aamusta, mutta nyt on jo vähän kirkkaampaa, ehkä tämä vielä tästä iloksi kääntyy! Varsinkin kun korvissa raikaa tämän hetken tykein soittolista.

Well hello

Hurjat kaksi kuvaa eivät liity tekstiin niin millään tavalla, mutta oltiinpa kaffella yksi päivä Grind-nimisessä lafkassa Westfieldissä, jees paikka!

Bongasin toissapäivänä maanmainiosta suomalaisten lontoolaisten facebook-ryhmästä linkin Au pairit Lontoossa-ohjelmaan, jota kaikeksi onneksi pystyy seuraamaan YLE Areenasta. Mielenkiintoni nousi heti, sillä kas vain a) olen ollut au pairina b) asun Lontoossa. Kaikki viisi tarjolla olevaa jaksoa hurahti ohi hetkessä, ja samaistuminen oli väistämätöntä. Jäin kyllä pohtimaan, että kuinka suuri osuus sarjasta on käsikirjoitettua, sillä osa keskusteluista kun oli kaukana luonnollisesta ja tilanteet kovin lavastettuja/pakotettuja. Vähän hämmensi myös Miran potkujen kuvaaminen: itse en vastaavassa tilanteessa toivoisi kameroiden läsnäoloa. Ehkä se ei tosin häntä niin sitten haitannut, joten mikäpä siinä. Niin ja Anna, sellaisia ne (britti)miehet on! Joka ikinen niistä.

Tänään koulussa tuli taas todistettua, että vaikka en ihan kaikkea aina luennoilla tajuakkaan, en ole silti se penaalin tylsin kynä; yksi älyn jättiläinen kysyi, että paljonko tekee 7x3. Mainittakoon vielä kerran, että olen tosiaan yliopistossa viimeisen vuosikurssin opiskelija. Jos pöytäni olisi ollut tarpeeksi suuri, olisin hakannut päätäni sitä vasten. Valitettavasti se ei kuitenkaan ole mahdollista mikäli ei halua tuhota läppäriään samalla, meillä kun tunnutaan noudattavan seuraavaa:

Mennäkö kotiin pääsiäiseksi vai ei, siinäpä vasta kysymys. Koska en ole Hamlet enkä edes omista pääkalloa jonka kanssa kysymystä pohtia, joudun pahan paikan eteen. Periaatteessa voisin mennä, hampilääkärin tuoli nimittäin odottaa pelkääjäänsä Riihimäen terveyskeskuksessa kiirastorstaina, mutta en vain yhtää osaa veikata minkälaisessa tilanteessa olen sen himputin kandin kanssa. Sikäli mikäli kun tilanne luultavasti on vähintäänkin heikko, en mieluusti olisi kamalan pitkän välimatkan päässä kirjastosta ja field sitestäni. Eihän sinne Suomeen toki asumaan ole tarkoitus jäädä (hehheh), ja lomaa on kuitenkin lähemmäs kolme viikkoa, joten pikku-visiitille olisi saumaa. Olisi tuossa kasa kirppistavaraakin. Kaipa sitä täytyy vaan kiltisti laittaa mastercard laulamaan. Tekisi myös mieli laittaa yhden naisen lakko pystyyn, ja olla menemättä kouluun ensimmäisenä päivänä loman jälkeen. Jaa miksi? Koska se on PÄÄSIÄISMAANANTAI. Nyt ei taas pieni ulkomaalainen tajua, että miksi kahden viikon pääsiäisloma loppuu ennen kuin se itse pääsiäinen. Seuraavana vuonna varmaan palataan joululomalta koulunpenkille 25. joulukuuta, ja kokeet pidetään uudenvuodenpäivänä. Pääsiäismaanantai on muuten bank holiday myös tässä maassa, joten hämmästykseni ja kummastukseni suurenee suurenemistaan. Kaipa koulumme on niin maailmankoulu, että ei pal paina uskonnolliset pyhät. (ja ei, en nähtävästi osaa kirjoittaa postausta valittamatta koulustani.)

Seuraavalla kerralla (tai sitä seuraavalla) voisin palata muutaman ruokaohjeen kera. Eikä ihan minkään perinneruokien kanssa.

Aate jos toinenkin

Taas on jäänyt kirjoittaminen vähiin, kun ei ole kuvia! Mutta close your eyes and think of England, EHHEHHEH. (Loviisa sun ainakin kannattaa googlaa toi, et tajua muuten).

Yksi kuva nyt kuitenkin. On ollut saappailla käyttöä.

- Olen nukkunut ihan ä-l-y-t-t-ö-m-ä-n hyvin tässä viime aikoina. Äkillinen unenlaadun paraneminen johtunee tyynyni alle tunkemastani täkistä, jonka olin yksi ilta liian laiska nakkaamaan normaalille paikalleen punkan jalkopäätyyn. Näppäränä tyttönä mörssäsin sen komeaksi keoksi pääni alle, täkkini kun on jo ihan riittävän paksu eikä kaipaa lisäkerrosta kaverikseen. On toki kyseenalaista, että olisiko se peiton heittäminen sängyn toiseen päätyyn varsinaisesti vaatinut Hulk-maisia voimavarantoja, mutta joskus kuolemansynneistäni tai ainakin omalaatuisesta logiikastani on siis jotain iloakin! Paitsi sitten illalla kun silmäluomet saisivat liikkua etelään kun herätys olisi taas kukonlaulun aikaan, mutta pää on virkeä kuin olisi vetänyt muutamat lastilliset kofeiinia suorana suoneen. Kaikkea ei voi saada, sitähän ne  vanhat ja viisaat aina opettavat.

- Harkitsen vakavasti vaihtavani salia. Eikös olekin jännittävää. Uusi olisi £22 puntaa kuussa kalliimpi, mutta sisältäisi jumpat (pump ja miljoona sydäntä) sekä uima-altaan että saunan. Matkaa olisi vähän enemmän mutta eipä se itse asiassa niin haittaisi, aukioloajat käytännössä samat kuin nyt ja tunteja myös viikonloppuisin. Mutta onko tämä kaikki sen £22 kuussa arvoista? Käytännössä pitäisi päättää huomiseen mennessä että se olisi järkevää, heillä kun on tarjous että saa helmikuun ilmaiseksi ja nykyiseltäni kannattaa erota aina ennen kuun 17. päivää etteivät laskuta uutta kuuta. Hmm hmm. 

- Käytiin eilen ulkona klubilla, jossa skannataan aina henkkarit. Jostain syystä meikäläisen kohdalla tuli näyttöön massiivinen raksi ja huutavalla fontilla kirjoitettu ALERT. Odotin jo että alkaa vähintään helikellot soida, ovet lyödään lukkoon ja verhon takaa hyppää Jack Bauer ja Booth ja lyö maahan (en olisi tosin paljon vastustellut). Ei siitä kyllä kukaan mitään sanonut, mutta jäin vähän arvuuttelemaan että ollaankos sitä nyt jollain Interpolin listoilla vai mistä moinen. Kaikki muut kaverini nimittäin pääsivät ihan vihreillä valoilla läpi, ja olen kyllä aivan varmasti tarpeeksi vanha että ei pitäisi ainakaan siitä olla kiinni, ja tuolla kyseisellä klubilla on tullut vähän liiankin usein käytyä. Tällä kertaa oli ihan muksaa, meillä oli pöytä suklaaputouksen vieressä, jossa tuli illan mittaan dippailtua mansikka poikineen.

- Hukkasin toissa päivänä yhden lapsistani. Bebikset on ihan uskomattomia, siis ne kun päästää jossain vapaaksi, niin siinä on nannylla juoksemista kun toinen juoksee yhteen suuntaan ja toinen vastakkaiseen. L:ää täytyy pitää paremmin silmällä kun hänellä on taipumus yrittää otta nirri itseltään pois, lapsi on ehtinyt jo pienen ikänsä aikana mm pyöriä rappuset alas ja tippua vaikka mistä. Minkäköhän ikäisenä lapselle kehittyy itsesuojeluvaisto? Joka tapauksessa hukkasin siis E:n pitäessäni L:ää kovemman vahdin alla, mutta löytyihän se sitten suhteellisen nopeasti. Eikä ollut edes mikään hätä.

- Koulu yritti vaihteeksi kiusata meikäläistä, tällä kertaa uhkailemalla että joudun jäämään ylimääräiseksi lukukaudeksi. Tätä on vähän hankala selittää, mutta siis ensi vuonna tulee voimaan tutkintouudistus, joka jostain syystä koituisi ongelmaksi allekirjoittaneelle, jolla on yksi kakkosvuoden kurssi käymättä. Ei, en ole feilannut mitään niinkuin helpdeskin täti ystävällisesti oletti, vaan koska aloitin kandin jo syksyllä vei se yhden kakkostason moduulin paikan. Tutorini laittoi keskiviikkona viestiä, että kappas tämä on tilanne, ja haluaisit varmaan tehdä nyt yhden ylimääräisen kurssin jotta siitä ei sitten tulisi ongelmaa syksyllä. Jos oikein ymmärsin, niin kakkostason kurssit ja kaikki siitä alas- ja eteenpäin tulevat olemaan vuoden mittaisia lukukauden sijaan. Joten pahimmassa skenaariossa olisin vielä vuoden kuluttua kiinni yliopistossa yhden kurssin verran, ja joutuisin maksamaan yhden ylimääräisen lukukauden. I think not. Niin ja aikaa päättää annettiin ruhtinaalliset kaksi päivää, koska kurssi-ilmoittautuminen sulkeutuisi perjantaina. En tiedä miten hommat Suomessa/muissa yliopistoissa toimii, mutta meillä tuo yksi lisäkurssi kyllä tuntuisi työmäärässä, kun muuten niitä moduuleja on vain kolme per lukukausi. Lisätaakkaa tulisi myös siitä, että tarjolla ei ole mitään edes antropologiaan viittaavaa, vaan olisin joutunut valitsemaan esim. lakikurssin, josta en luonnollisesti tietäisi hölkäsen pöläystä, joten se vaatisi vielä ekstra-energiaa alan termistöä ja tapoja opetellessa. Ongelmia saattaisi tulla myös syksyllä, kun suorittaisin vain kaksi kurssia ja koulu luokittelisi meikän osa-aikaiseksi. Opintopisteitä tulisi kyllä vaikka muille jakaa eli ei sen puolesta pitäisi tulla vääntöä kelan kanssa, mutta entä sitten kun läsnäolotodistus sanoo part time? Tätä en ehtinyt kelalta tiedustella ennen kuin menin kohtalaisen panikoivana ensin credit controliin (ei me tiedetä, kysy financelta), sitten financeen (ei me tiedetä, mutta tässä on sähköposti jollekin joka saattaa tietää) ja lopulta student service helpdeskiin, jossa vakuutettiin, että tulen valmistumaan ajallani vaikka en tekisi nyt ylimääräistä kurssia. Valitettavasti en saanut tätä kirjallisena joten toivotaan että asiasta ei myöhemmin tulisi vääntöä, mutta eiköhän se jotenkin lutviinnu. Jos vielä ennen en ole ollut sataprosenttisen varma (olen ollut) että en jää tähän lafkaan tekemään maisteria, niin nyt olen.

Jaa on jo helmikuu?

Mulla ei ole niin minkäänlaista inspiraatiota kirjoittaa Aberdeenin reissusta. Lähinnä siksi että en tiedä mitä sanoisi. Oli kivaa ja sitten ei ollut niin kivaa. Mutta oli ehdottoman huippua nähdä kaikkia tuttuja ja erityisesti sitä parasta, Marikkia! Katsotaan koska taas matkaa uudestaan tuonne pohjolaan, voisi ehkä välillä käydä muuallakin. Siellä muuten tuuli aivan infernaalisesti, olen vieläkin hämmästynyt kun maailmanloppu ei tullutkaan.

Koulu tosiaan alkoi maanantaina, ja kylläpäs oli riemukasta raahautua aamuysiksi luennolle about neljän tunnin yöunien jälkeen. Paluulento oli myöhässä+yksikään juna Gatyltä ei kulje London Bridgelle siihen aikaan sunnuntaina joten joudun Victorialle+en tiennyt Jubilee-linjan olevan suljettu=juoksen Oxford Circuksella gasellin lailla viimeistä metroa kohti, en edes tiedä miksi koska ihan niinkuin olisin kerennyt. Busa alle ja sänkyyn pääsin ehkä siinä kahden kieppeillä. Kamala painajainen piti huolta, että unta ei kertynyt puolen tunnin pätkiä enempää kerralla, joten kellon kilahtaessa 6.54 meni hetki jos toinenkin miettien, että onko sinne kouluun ihan pakko mennä. On.

Se päivä meni vähän sumussa mutta tänään sain vihdoin nukuttua hiukan pidempään niin johan on elämä taas aurinkoista. Toisin kuin sää, joka tosin aamulla oli ihmeen keväinen, tuli ihan melkein hiki salille kävellessä. Huomenna iki-ihanan dissertaation luento, jonka jälkeen pitäisi päästä töihin. Metrothan päättivät ryhtyä lakkoon (jos oikein olen ymmärtänyt niin ihan aiheesta tosin, mutta silti…), joten katsotaan miten tuolta puskasta pääsee ihmisten ilmoille ja illalla takaisin kotiin. Transport for Londonin järjestämä jännitysnäytelmä edessä jälleen, kuinka onnekas ollenkaan!

Söin juuri vuohenjuustoa. Itse ostamaani. Nyt on kyllä joku muukin sekaisin kuin se metro.

River Cam and a bridge or two

No tuleehan näitä Cambridge-kuvia sittenkin aika vauhdilla, vain päivän viiveellä!

Tiistainen trippi alkoi Transport for Londonin tarjoamalla jännitysnäytelmällä, pääosassa toimimaton Central Line ja aivan liian pian lähtevä Cambridgen juna. Yksi neljäsosa matkaseurueestamme jäi julkisen liikenteen jalkoihin, ja myöhästyi junasta minuutilla. Meinattiin muuten me loput kolme neljäsosaakin jäädä rannalle. Lontoossa suurimmilla rautiksilla ilmoitetaan joskus lähtölaiturit vasta hivenen ennen lähtöä, ja eilen tämä hiven oli ruhtinaalliset kaksi minuuttia. Eli siinä ajassa pitäisi pinkoa oikealle laiturille ja vielä kaiken lisäksi sen toiseen päähän, kun samalla laiturilla punkkaa muutama muu juna ilman lähtöaikeita. Juostiin kuin Usain Bolt mutta silti ehdittiin vain juuri ja juuri. Kyllä pohdittiin että onneksi meillä on toimivat jalat. Ei siihen kukaan vanhus tai heikkokuntoisempi olisi mitenkään ehtinyt. Taakse jäänyt kaverimme (joka tuli siis eri metrolla itse asemalle ja jäi sen takia rannalle) onneksi sai kuitenkin ilmaislipun seuraavaan junaan, kun espanjalaistoverimme myöhästyneisiin kavereihin tottuneena älysi jättää lipun infopisteelle noukittavaksi. Loppu hyvin kaikki hyvin, pääsimme perille vain 15 minuutin erolla ja käpöstely kohti keskustaa sai alkaa. 

Ensin lähdettiin tietysti väärään suuntaan, mutta eipä sillä niin merkitystä, istahdettiin hetkeksi kahveelle ja tarkasteltiin karttaa hiukan paremalla silmällä. Päädyttiin kävelemään antropologisen museon kautta rantaa kohti, josta voisi napata venheen allensa ja lähteä testailemaan ala-asteen uimakoulun oppeja kun täkäläiseen tyyliin ei tunnu kuuluvan esim. pelastusliivit. Antropologinen museo oli aika söpö, ja kateudesta vihreänä kurkin ikkunasta paikallista luentoa. Rantaan päästyämme kohtasimme kuitenkin karvaan pettymyksen, kun kuulimme joen olevan suljettu kovan tuulen takia. Eipä siinä auttanut muu kuin lähteä talsimaan ympäriinsä, ja mikä onni kävikään! Eräs yksityisfirma järjesti jokiajeluita säästä huolimatta, ja hetken pohdiskeltuamme päädyimme uhmaamaan kohtaloa ja hyppäsimme veneen kokkaan. Tuuli meni luihin ja ytimiin, mutta näkymät olivat mitä mahtavimmat ja opas seutunsa tunteva.

Aattelin että tän kyltin luona ois varmaan hyvä päivystää. 

Puntingin jälkeen kurni vatsaa jo niin kauhella mörinällä, että ruokaa oli saatava ja tasan sillä sekunnilla. Kukaan ei kuitenkaan ollut varoittanut pahaa-aavistamatonta turistia siitä, että Cambridgessä ei muuten syödä kello kahden ja viiden välillä. Että lälläslää jos yrität iltapäivän tunteina etsiä murua rinnan alle. Jos ylipäätään löydät syöttölän; melkoinen tovi käveltiin, ennen kuin päästiin ensimmäiseen eioota kauppaavaan pubiin sisälle. Koettiin klassinen Starbucks-hetki: niitä tuntuu olevan joka kulmalla, mutta kun sellaista tajuaa haluavansa, katoavat ne kaikki jonnekin mystiseen mustaan aukkoon, josta taitaa löytyä myös muutama pubi. Jostain sitten loppujen lopuksi taiottiin erittäin epämääräinen marokkolainen (joka mainosti ovessaan mm. vatsatanssijapalveluitaan) ja nälkäinen matkamies sai falafel-wrapin kätösiinsä. Onni.

Cambridge oli kaiken kaikkiaan ehdottomasti päiväretken arvoinen, ei siellä sen kauempaa olisi mutta on kuitenkin ja oikein mielellään. Kuulemma lyö laudalta esimerkiksi Oxfordin, joka täytyy tosin varmaan vertailun vuoksi käydä silti joskus tarkastamassa. Tänään on kulunut päivä sängynpohjalla että josko kohta nousisi, olisi tässä yhdet bileet ennen kuin lennähdän pohjoiseen huomenna. En halua takaisin kouluun ensi viikolla...