Viikonloppuseni

Hellurei.

Yritin sitten tehdä viikonloppu meikän matkassa-postausta, mutta muistin ottaa kuvia näköjään keskimäärin kaksi kertaa päivässä. No joo. Mutta se on ihan kauhean vaikea suoritus tälläiselle lahopäälle, kun ei sitä muutenkaan räpsi jokaisesta aamurituaalista tai lounasrasianpakkauksesta kuvia. 

Voinette kuitenkin ensimmäisestä kuvasta päätellä, että joku aamu heräsin. Kuinka tummilta hiukseni näyttävätkään! Sovitaan että tämä oli perjantaiaamu koska siitä oli tarkoitus aloittaa. Taisin olla pystyssä (tai vaakatasossa jos tarkkoja ollaan) about kasin kieppeillä. En ollut suunnitellut päiväksi mitään sen kummempaa; kuten olen aiemminkin maininnut niin perjantait ovat aina meikäläisellä vapaat. Katselin Frasieria aamupalan seurana ja selailin eBayta ja treeniblogeja. Laiskottelin. Puoli kymmenen maissa kuitenkin inspiroiduin lähtemään salille, ja jo kymmeneltä olin juoksumatolla. Aamut ovat kyllä saleiluun ihan omiaan, kun on tilaa. Paikalla on lähinnä eläkeläisiä ja minä. Vetäisin jalkatreenin ja kotona olin ennen puoltapäivää. Ovella oli vastassa kämppis, joka sanoi että tänään leivotaan. Siitäpä sitten lompakko matkaan ja bussipysäkille. Tässä meidän "kylässä" ei siis ole oikein mitään isoa ruokakauppaa, joten mikäli mielii hivenen edukkaampaa tarjontaa kuin juna-aseman kiskurihintaisen pikkuliikkeen valikoima, kannattaa ihan reilusti ottaa busa alle ja suunnistaa isompaan Sainsburyyn tahi Asdaan. Halusimme kokeilla kurpitspitsan valmistusta, mutta koska emme löytäneet kurpitsaa, oli parempi hylätä haaveet ja tehdä suklaakakkua sen sijaan. 

Takaisin oltiin puoli kahden maissa ja nopeasti kyhätyn lounaan jälkeen koitin keskittyä hetkeksi kouluhommiin. Se onnistui n. 10 minuuttia kerrallaan. Välissä aina sellainen 50 minuutin tauko. Olin ajatellut että viettäisin illan kotihiirenä, mutta yhtäkkisessä tylsyyspuuskassa oli pakko laittaa viestiä että lähtisikö joku ulkoilemaan. En saanut drinkkiseuraa mutta kutsun juusto&viini-iltaan, kelpaa sekin! Puoli seitsemältä suunnistin taasen linjuria kohden, joka olikin vaihteeksi aikamoinen petturi. Heitti kaikki matkustajat pihalle parin pysäkin jälkeen. Matkaa lähimmälle metrolle tästä meiltä ei ajallisesti ole kuin viitisentoista minuuttia, mutta kilometrejä kertyy aikamoisesti, ja reitti kulkee motarin kautta. Eli ei oikein käveltävissä oleva matka. Otin sitten toisen bussin, kävin kaupassa matkan varrella ja saavuin kohteeseen puoli tuntia myöhässä. Onneksi ei sentään ollut mikään paniikki, mutta kyllä muuten kyrsii kun tuommoista sattuu kouluaamuina. Maailma kuitenkin parantui siinä muutaman tunnin aikana, ja pienessä hiprakassa pääsin kotiin vähän puolen yön jälkeen.

Lauantaina heräilin muistaakseni puoli yhdeksän tienoilla vähän huonosti nukutun yön jälkeen. Aamupalaksi kuvissakin esiintyvä joka-aamuinen herkku, eli kaksi weetabixia, chia-siemeniä, mantelimaitoa, msm-jauhetta, banaania ja erittäin kuvauksellista maapähkinävoita. Nams! Pakollisen Frasierin jälkeen aloin fiksailemaan CV:täni kuntoon, jotta saisin lähetettyä sen kiirenvilkkaa eteenpäin tulostettavaksi (koska en tietenkään saanut aikaiseksi hoitaa asiaa aiemmin viikolla koulussa). Miksi, kysytte. Koska olin aikeissa mennä työnhakumessuille. Tiesin kyllä, että ne ovat suunnattu vähän nuoremmille, mutta elättelin silti toiveita että meitä jo teini-iän ohittaneitakin olisi ajateltu mutta ei. Turhaan oli CV:t mukana ja turha oli koko reissu. Ainut kiinnostava esittelijä lähinnä totesi että käy lukemassa meidän nettisivut, sieltä löytyy infoa. No kiva. En ollutkaan sitä jo tehnyt. Erittäin suuren pettymyksen jälkeen lounas-sushit naamaan ja keskustaan päin. Mentiin haahuilemaan Oxford Streetille ilman mitään sen kummempaa päämäärää tai suunnitelmaa, mikä oli oikein mukavaa. Siitäkin huolimatta että lauantai-iltapäiväinen Lontoon keskusta on lievästi sanottuna vilkas. Pällisteltiin jouluvaloja ja kierreltiin Selfridgesillä. Hyviä macaronseja. Käytiin kaffella ja vihdoin lyllerrettiin kotia ja valmista ruokapöytää kohti joskus kuuden jälkeen. Anoppi oli pyöräyttänyt makoisan lasagnen ja jälkiruuaksi tarjottiin allekirjoittaneen ehdotonta lempparia, sticky toffee puddingia. Katsottiin vähän Dexpeditionia ja jotain omituista elokuvaa, jonka aikana taisinkin nukahtaa.

Sunnuntaina herättiin kaatosateeseen, joten kiitollisena vastaanotin kyytitarjouksen tehdessäni lähtöä salia kohti. Kotona olin kahdelta, enkä sen jälkeen sitten talosta poistunutkaan. Pesin pyykkiä, kokkasin illallista ja kasvispihvejä pakkaseen, kirjoitin esseetä. Mietin että pitäisikö siivota huone mutta päädyin tulokseen että miksi ihmeessä. Sunnuntait on aina tylsiä. En ole fani. 

14/11

Puolet viime perjantain listasta suoritettu!

Sain siis aikaiseksi liittyä sinne salille, ja nyt tässä istuskellaankin lihakset niin muussina, että kyllä saa taas ihminen hämmästellä mitä kaikkea sitä itselleen tekee. Ja koska olen jälleen niin troo-sporttaaja, terveellinen eläjä, #fitness, googlailen mitä kaikkia kivoja superfoodeja voisin tilata. Onkohan maca ihan niin kauheeta kuin mitä internet sanoo? Msm-kapseleita vetelen jo, ja jos niistä selviää niin eikös sitten selviä ihan mistä vaan? Miksi en ole muuten ennen tajunnut Amazonin mahtavuutta proteiinijauheiden saralla. Paljon halvempaa kuin esim. Holland & Barrettissa (mikä nyt ei sinänsä tule yllätyksenä. siis että joku on halvempaa kuin H&B). Varmaan Jenkeistä tilattuna saisi vielä edukkaammin, mutta jotenkin pysyn mieluummin vaan Euroopan sisällä. 

Kaikki varmasti tajusivat tuosta kuvanlaadun riemuvoitosta että olin Helinä-keiju halloweenina. Näkyy siinä pala siipeä! Bileet olivat kovin onnistuneet, ja meikämamma jaksoi jorata jatkopaikassakin pikkutunneille asti. Seuraavana on vuorossa kiitospäivä-kekkerit, pakkohan se on kun saman katon alla asuu amerikkalainen. En ole kalkkunan suurin ystävä, mutta ainakin jälkiruokapiiraat kuulostavat maistamisen arvoisilta.

Voi olla että tämä tahti jää tälläiseksi vähän verkkaaksi taas. Koska elämä on aika kivaa ja hyvin pitkälti arkipäiväistä (ehkä tekisin taas päivä kanssani-merkinnän?). Ne kaksi kurssia mitä käyn koulussa istumassa ovat molemmat itse asiassa todella kiinnostavia eikä kumpaankaan ole pakollisia lukemisia. Varsinkin historian opettaja oikeasti opettaa eikä oleta että me tankataan 1000 sivua joka viikko ja sitten pidä kuulustelua. Jos maksan opiskelusta tuhansia puntia, niin mielestäni ansaitsen opetusta, en piiskausta- voisin mennä sinne kirjastoon lukemaan maksamatta pennin hyrrää. Olen myös nukkunnut todella makoisasti tällä viikolla, enkä enää nukahtele lattialle klo 22.00 (niinkuin vielä hetki sitten). Kovasti tuo liikunta vaan piristää! Ja/tai soijamaidon juonnin lopetus, joka jotenkin teki meikäläisestä oudon… Mene ja tiedä, mutta ilmeisesti soijalla on jokin yhteys hormoneihin (?). Pitäkää vaan hulluna, mutta nyt löytyy jääkaapista mantelimaitoa ja sen loppuessa aion kokeilla kauramaidon valmistusta. Ja jätän soijat muille.


ps. en ole vieläkään saanut korjattua wordiani, joka on ollut rikki tässä puolisen vuotta. ihmettä odotellessa aloitin essee-kirjoituksen blogipostauksen muodossa, joten jos tässä joku päivä pärähtää eetteriin postaus otsakkeella "was bolshevism a genuine mass movement?" niin se ompi vahinko. mutta koitan yrittää erottaa julkaise- ja tallenna-namiskat toisistaan. 

Täällä taas

No tervehdys.

On taas muutamalta taholta tullut noottia, että täällä on oltu hiljaa nyt riittävän kauan. Tuolla luonnoksissa olisi muutama kirjoitus, mutta ne ovat munineet siellä sen verran pitkään että eivät taida olla enää kovin ajankohtaisia… Syy miksi ne sinne ovat jämähtäneet julkaisua odottamaan on yksinkertainen: netittömyys. Yhteensä 64 pitkää päivää kului ilman wifiä. Ja bloggaaminen kun hivenen vaikeutuu ilman nettiyhteyttä. Mutta nyt on vihdoinkin meikäläisen talous takaisin maailmankirjoissa, joten katsellaan lähtisikö tämä tästä taas rullailemaan!

Tämän päivän agendalla on liittyä kuntosalille. Olen tätä jo muutaman viikon pohdiskellut, että A vai B, rahat vai polkupyörä (hahhah toivottavasti joku tunnistaa tämän varsin mainion populaarikulttuurisen viitteen). A on tässä melkeinpä samalla kadulla, sellainen vartin kävelymatka itään. Halpa. £18 kuussa opiskelijalta. Joka Lontoo-hinnoilla on lähes ilmainen. Erittäin loistavat aukioloajat. MUTTA. Se on vähän sellainen äijä-sali. En tutustumiskierroksen aikana nähnyt yhtäkään naistyöntekijää, ja äärimmilleen pumpattu PT joka innoissaan esitteli vapaapainoaluetta keskitti myyntipuheensa meikäläisen parempaa puoliskoa kohden, vaikka olin kyllä mielestäni tehnyt selväksi että minä tässä olen se potentiaalinen asiakas. En mitenkään pelkää miehiä, mutta tietänette millainen on sellainen äijä-sali ja minkälaista siellä olisi olla lähes ainoana naisena. En vaan osaa kuvitella meikäläistä kyykkäämässä 20 kilon tangolla, kun vieressä joku nostaa penkistä varmaan neljä kertaa oman elopainonsa. Joten päädyin nyt sitten vaihtoehtoon B. Samaa lafkaa kuin edellinen gymini joten esim. laitteet ovat tutut, ja hintaan kuuluu sekä uima-allas että muiden firman salien käytön joko Lontoossa tai ihan maanlaajuisesti (en juuri nyt satu muistamaan kummin). Hintaa pomppaa korkeammaksi, £30 kuussa, mutta on se sen arvoinen. Ja ei ole sopimusta! Joten voi irtisanoutua koska haluaa. Äijä-salilla olisi 8 kuukauden soppari. Matkaa tulee enemmän, mutta halutessaan sekin taittuu kävellen. Busalla pääsee about vartissa.

Toinen asia jonka ajattelin yrittää hoitaa tässä perjantai-vapaan aikana, on lämmöneristys. Talvi on saapunut tällekin saarelle, joka tarkoittaa viilentymistä myös sisälämpötiloissa. Nimimerkillä tälläkin hetkellä päällä neljä yläosaa, joista kaksi on huppareita. Britit eivät ole kuuluisia keskuslämmitetyistä asumuksistaan, ja standardi-ikkuna tuntuu olevan yksinkertainen, ei suomalaiselle tuttu kaksinkertainen (vai montako kerrosta niissä yleensä on? enemmän kuin yksi kuitenkin). Pattereita ei ihan hevillä isketä päälle jollei halua nähdä energialaskujensa kohoavan taivaisiin, joten on joko kärsittävä tai koitettava keksiä apukeinoja. Joku laittoi suomalaisten facebook-ryhmään linkin jonkinlaisesta kelmuvirityksestä, jota ajattelin testata. Hintaa taisi olla about £6 joten ei siitä korkealta tipu vaikka ei toimisikaan. Toistaalta, nyt kun sisäilma ei kovin korkealle kipua, elättelen toiveita että kotihiiremme Henry pysyttelisi poissa. En ole itse asiassa vielä Henryä edes tavannut, mutta kiljunnasta päätellen kaikki muut tässä talossa ovat päivää sanoneet. Epäilemättä veikeä veikko, mutta pysyisi kaukana meidän olohuoneesta.

2.10.

Ois vaikka minkämoista satua kerrottavana, mutta aika ei anna periksi minkään Sinuhe egyptiläisen verran turinoida, joten tässä olisi muutamalla ranskalaisella viivalla viimeisintä elämää:

- MEILLÄ ON KÄMPPÄ. auuuuuuuuuuuu!!!

- siihen kytkeytyy hyvin tiivisti jälleen kerran erittäin kummalliset 48 tuntia. Tai ehkä 36. Mutta kaksi päivää kuitenkin. No koitanpa selittää: Meillä oli näyttö sovittuna torstai-iltapäivänä. Kuvien perusteella vaikutti todella lupaavalta asumukselta, ja olimme jopa löytäneet erittäin mukavanoloisen kämppiksen muovaamaan duostamme trion. Käytiin toteamassa että njooh, ihan ok, mutta mennäänpä nyt vielä varuiksi Foxtonsiin. Sieltä meidät kiidätettiin katsomaan yhtä työmaata, josta luvattiin parissa viikossa leipoa edustuskuntoinen asunto. Mikäpäs siinä sitten, tarjousta pöytään vaan kun budjettiinkin mahtui. Matkalla junalle huomasimme kovin houkuttelevan "2-4-1"-koktailitarjouskyltin. No eihän sellaista voi ohittaa! Sanottiin että ne yhdet otetaan. Muistan heikosti vyöryväni sitä juna-asemaa kohti n. 6 tuntia myöhemmin neljä drinkkiä, viisi(?) shottia sekä puolikas pitsa vatsan täytteenä. Olimme tehneet kavereita paikan omistajan kanssa (terggui Massimo) joka ystävällisesti kieltäytyi ottamasta maksua vastaan yhtään mistään. Aurinko nousi seuraavana aamuna, minä en. Tai en ennen kuin välitysfirman manager pirauttaa että top of the morning, käydäänkö vielä läpi nämä teidän speksit niin voidaan esittää vuokraisännälle tämä teidän tarjous. Siinäpä sitten yritän rukoilla jotain pyhää voimaa, että kovaa vauhtia ylöspäin kierivä eilinen pitsa pysyisi siellä sisuksissa vielä muutaman minuutin, että saisin vakuutettua että "eihän me mitään biletyttöjä olla". Kyllä oli Shivat, Vishnut ja muut jumaloliot kuulolla, koska noin puolen tunnin päästä tuli puhelu samasta numerosta onnitellen, että teillä olisi lokakuussa katto pään päällä. Niin kunhan vaan ensin maksatte puolen vuoden vuokrat 24 tunnin kuluessa. Toki maksupoliitikasta oli ollut puhetta aiemmin, mutta ei todellakaan siitä, että kaikki tulee maksaa vuorokauden sisään. Sitten käpälää pystyyn, kuinka monella opiskelijalla möllöttää tilillä jatkuvassa käyttövalmiudessa kuuden kuukauden vuokra, puolentoista kuun takuu ja muutama huntti toimistokuluihin? Ei varmaan ihan kauhean monella. Ei minullakaan. Siinäpä alkoi sellainen taisto aikaa ja humalatilasta palautumista vastaan, että Jack Bauer ja hänen 24 tunnin pikkuongelmansa ovat täysin mitättömiä. Lisäpiristyksenä se, että eihän meillä tietenkään ollut nettiä kotona. Jotenkin sain kuitenkin koottua itseni ja tarvittavat punnat, eli loppu hyvin kaikki hyvin, mutta en ole vieläkään saanut Massimolta sähköpostikutsua viininmaisteluiltaan, vaikka osoitteeni annoin!

Saako noin pitkää tekstiä edes laittaa yhden ranskiksen alle? Ei varmaan.

- koulu alkoi eilen. Sitä on hurjat neljä tuntia viikossa. Ja silti lasketaan olevan "full time education", hohhoh. Ei tuo reilu neljän kuukauden kesäloma kyllä riittänyt alkuunkaan. Voiko santsata?

- kävin hot joogassa toissa päivänä. En ole eläissäni ollut niin iloinen nähdessäni suihkun. Enkä tiennyt, että sääret voivat hiota niin paljon. Aivan kertakaikkisen kamala kokemus. Mutta olen maksanut viidestä kerrasta, joten kai täytyy vielä neljä tuntia kärsiä…

- kai muuten tiesitte jo toverit että Modern Family on palannut? No nyt tiedätte!

Lauantaina tulee Karo jee :)

Hackney One

Karnivaali. Karnevaali? Hämmentävä sana. Ja tapahtuma, jonka aikana tunsin itseni sekä äärimmäisen valkoiseksi että älyttömän tylsäksi. Mahtava meno siitä huolimatta. En ole koskaan ennen kuullut  Hackney One Carnivalista, mutta voin sanoa varmaksi, että menen ensi vuonna uudestaan. Olen käynyt THE karnevaalissa aka Notting Hillissä muutama vuosi sitten, mutta se ei muistikuvieni mukaan ollut läheskään tämänkaltainen. Hackney on ehtaa itää, ja idässä ei olla lännessä- idässä ollaan rentoja. En sen pahemmin tätä tapausta etukäteen tutkinut, mutta paraatin aikana sain käsityksen, että teema on ainakin jollain tasolla Karibia. Näkyi siellä Nelson Mandelaakin, ja oikeastaan kaikenlaista. 

Kaikenlaista näkee kyllä muuallakin. Istutaan vaihteeksi Westfieldissä ilmaisen wifin luona. Kello on kymmenen illalla. Ollaan John Lewisin vieressä olevassa sohvarykelmässä, ja naapurinurkassa pidetään kasuaalisti raamattupiiriä. Koska miksi ei? 

Lauantaiturinoita

Olin juuri tulossa kirjoittamaan siitä kuinka paljon just nyt kyrsii se, että olen mitä ilmeisimmin hukannut opiskelijakorttini, mutta avattuani bloggerin huomasin, että tänne on virranut väkeä osoitteesta, josta en ikinä olisi uskonut löytyväni- nimittäin vauva.fi. Eipä siinä mitään, tervetuloa joka iikka! Täällä on tilaa. Piristi kovasti päivääni!

Hukkuneen kortin lisäksi nimittäin tällä hetkellä autuuteni tiellä on asunnnonlöytämisen vaikeus. Mahdottomuus, jos tarkkoja ollaan. Esimerkki: soitin aamulla yhdestä neljän makkarin talonpätkästä, joka oli tietysti jo mennyt- vaikka oli listattu neljä tuntia sitten. Olemme myös rekisteröineet detaljimme jo vaikka missä, mutta kukaan ei soita. Tai lähetä sähköpostia. Edes kirjekyyhkyä. Koskahan alkaa olla paniikin aika?

Lupasin muuten kertoa siitä varsin tramaattisesta viimeisestä Sveitsi-viikonlopusta. Käytiin siinä lauantaina lounaspöytään, kun perheen äiti plaraa puhelintaan, ja sattuu huomamaan viime yönä tulleen viestin. Uusi au pair, jota pitäisi ihan muutaman tunnin kuluttua lähteä hakemaan lentokentältä, ilmoittaa että eipä olekaan tulossa. Ei edes paljoa pahoitellut. Siitä alkoivat yhdet elämäni omituisimmista kahdesta vuorokaudesta, joiden aikana varattiin lentoja, peruttiin lentoja, pakattiin osat tavaroista, pakattiinkin kaikki tavarat, oltiin lähdössä, palaamassa, lähdössä taas ja lopulta takaisin Lontoossa. Lähtömielentila oli yhdellä sanalla kuvailtuna hämmentynyt, siis mitä juuri tapahtui? Onneksi ihan yhtäkkiä sitä olikin takaisin siellä, missä kuuluukin olla, ja mistä on ollut aivan tarpeeksi kauan poissa. Niin he löysivät jo sunnuntai-iltana uuden au pairin. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Nyt painelen kaupan kautta kotio kyökin puolelle, lupasin tehdä illallista. Vaikka pelkään tuon varakämppäni hellaa, se on aikamoinen liekinheitin. Kaasuliedet eivät aina ole tovereita. 

Perillä, osa 5602560257

Pahoittelut pienestä radiohiljaisuudesta jälleen kerran, Lontooseen päästiin mutta netti jäi matkalle. Väliaikaisasumukseni on ihanaakin ihanampi, mutta World Wide Webin tavoittamattomissa. Tai olisihan se jos vaan olisi modeemi. Asustan siis tällä hetkellä tyhjää, myynnissä olevaa 3 bed+ 2 lounge+ garden- kämppää, jossa on aikalailla pelkästään sänky ja sohva. Niin ja teltta. Olen ensi torstaihin saakka pyhässä yksinäisyydessäni, joten koitan ottaa tästä kartanonherruudestani mahdollisimman paljon irti, ja olen jo esimerkiksi omistanut yhden huoneen aamu- ja toisen iltajoogalle. Eri asia jaksanko vääntyä noin moniin asanoihin ihan päivittäin, mutta nautin tarjotusta mahdollisuudesta. Toisessa loungessa on myös se teltta, joten mulla on telttailuhuone. Niinkuin nyt jokaisella tulisi olla. 

Olen siis pitkälti täsmälleen samassa tilanteessa kuin vuosi sitten. Asun netittömässä kämpässä, ja itken tavaroideni perään. Tällä viikolla on alkanut vihdoin iskeä kohtalaisen kova ikävä omaisuuttani kohtaan. Olen elänyt nyt kesäkuun alusta saakka vaatteilla ja kengillä, jotka mahtuvat yhteen keskikokoiseen matkalaukkuun sekä normaalikokoiseen urheilukassiin. Samaiseen muuten, jonka joskus olen täällä esitellytkin sisältöineen- jotka kattoivat päivän tarpeet. Kuinka kaipaankaan niitä kaikkia kymmeniä mekkoja, kenkiä, hameita, bleisereitä ja takkeja jotka ovat juuri tälle ilmalle tarkoitettu! Kaipaan myös paistinpannuani. Ja lempiveistäni. Hajuvesiä. Vanhaa tietokonettani, jossa on levyasema, jonka avulla voisin katsoa DVD:itä. Adapteria, jotta saisin sähköhammasharjani ladattua. Voih, voih. Kämpänmetsästys käy hitaalla, mutta ottaa varmasti lisää vauhtia iiiihan kohta, kun tuleva kämppikseni saapuu paikalle (hän vaikuttaa pelottavan tehokkaalta). 

Koitin käydä eilen koulun kirjastossa vähän datailemassa, ja yritin laittaa pari Frasieria talteen- mutta pirun koulu on mennyt blokkaamaan kaikki striimaus-saittini!!! Mitäs maksankaan koulunkäynnistä, about 5000 euroa vuodessa, ja mitä sillä saan? En yhtikäs mitään! Istun siis nyt John Lewisin cafessa, joka on muuten aika mukava. Tilava. Nettiyhteys on _hidas_. Noo, kunhan saan pari talteen niin selviän huomiseen.

Nyt täytyy juosta mutta ensi kerralla kerron vielä viime viikonlopun tramaattisista (terkkui Hilin papalle) tapahtumista!