Asiakaspalvelualalla tulee luonnollisesti kohdattua verbaalista kanssakäymistä suhteellisen paljon. Ja kun se tulee hoidettua muulla kuin äidinkielellään, palautetta tulee monenlaista. Ollaan useasti oltu klassisen "potato-potato"-kysymyksen äärellä, ja monasti päästään "oh i love your accent, where are you from?"-pohdinnan pariin. Tähän saakka olen aina kuvitellut, että aksenttini lähentelee enemmän ameriikkaa kun tätä valtiota, mutta viikko sitten kun sain kommenttia, että kuulostan britiltä enkä miltään jenkiltä aloin kiinnittää huomiota puheeseeni ja väitteesssä saattaa olla perää. On sanoja joita olen alusta (eli siitä kun muutin tähän maahan) asti lausunut enemmän brittiläisittäin kuin amerikkalaisittain, mutta suurimmaksi osaksi pyöräytän ärrää ja heitän laikkia joka väliin kuin mikäkin kalifornialaisteini. Mutta nyt hiljattain olen tainnut alkaa lausumaan teet yhä enemmän teinä kuin deinä, esimerkiksi sanassa saturday. En oikein tiedä mitä tästä pitäisi ajatella, toki brittiaksentti olisi mukava mutta valitettavasti vaan niin kovin vaikeasti tavoitettavissa, ja pelkäänkin jääväni tälläiseksi sekasikiöksi mitä nyt olen. Sekasikiöksi, joka ei ikinä opi lausumaan sanoja uncomfortable, psychology (ylipäätään mikään muu ogy-sana kuin anthropology), thirteen ja bath niin millään aksentilla.
Aksentin lisäksi työstettävää olisi kielellisissä taidoissa noin muutenkin. Kielioppia en ole sitten yläasteen oppinut (IB-linjalla kun sitä ei käydä läpi juurikaan) joten välillä tulee sellaisia mokia että oksat pois. Ärsyttävintä on se kun jo ennen suun avaamista tietää että nyt muuten menee pieleen mutta sanoo sen silti. Ja se kun toistaa samaa virhettä eikä jaksa tarkistaa että miten se menisikään. Eniten tuskailua aiheuttaa prepositiot, joista noin 75% menee puhtaasti veikkaamalla. Jostain syystä en myös ikinä opi "ostin" ja "toin" eroa, vaan aina joudun miettimään perusmuodon kautta oliko se nyt bought vai brought. Myös sanasto kaipaisi lisäystä. Niinhän se on, että kun sanat ei riitä täytyy sitä laikkia heittää sekaan. Ja sitä tulee tehtyä. En mielestäni suomea puhuessa käytä niin paljon niinkua kuin englannissa laikkia mikä luonnollisesti juontuu rikkaammasta sanavarastosta. Sanastoni on myös amerikkalaispainoitteinen, ja olenkin jo vähän turhan usein joutunut käymään keskustelun aiheesta pants vs trousers. Jotkut brittisanat ovat kyllä tarttuneet, laastari on plaster eikä band-aid, vaippa on nappy eikä diaper (tämä kun oikeasti kuuluu päivittäiskäyttöön, ihan ilman sarkasmia) ja roskis on bin eikä trash can.
Huomionarvoinen seikka on myös se, että en kiroile suomeksi, mutta englanniksi saattaa lentää aikamoisen härskejä sanoja. Ja kun sanon että en kiroile suomeksi niin ihan oikeasti tarkoitan sitä, vai kuinka moni siellä joka mut ihan livenä tuntee voi väittää joskus kuulleensa ärräpäitä tästä suusta? Englanniksi se on jotenkin ihan eri juttu, mikä johtuu ehkä siitä että sanoilla ei ole niin vahvaa merkitystä kuin suomessa. Sain kyllä joskus kommenttia kiroilustani Sebastieniltä joka totesi että jos Aino sanoo shit niin jotain on oikeasti pielessä.
Olen muuten ylpeä itsestäni kun olen niin hienosti selvinnyt täällä skottiaksenttien seassa. Aberdeenin aksentti ei tosin ole todellakaan sieltä pahimmasta päästä, päin vatsoin se on itse asiassa aika helppo, mutta ihmeen hyvin olen muutkin puhetyylit selättänyt. Paitsi taavetin haha. Aina voi hymyillä ja toivoa että se ei ollut kysymys.
Tein muuten ite memen. Rispektii kiitti.
xxx
