Huoh. Nyt on ihan pakko myöntää, että ensimmäistä kertaa ikinä on tullut sellanen "yöklontoo"-fiilis. Vaikka niin aina julistan että tämä on minun paikkani ja en lähde kulumallakaan poijes, niin nyt on ollut syystä ja toisesta vähän siipi maassa pari päivää. Osittain alakulo johtuu täysin omasta saamattomuudestani mitä tulee asioiden hoitoon ja siitä juontuvaan stressiin, mutta on tässä paljon muutakin. Tekisi hyvää päästä pois kesäksi. Ei ehkä kotiin kuitenkaan, vaan jonnekin muualle. Pienemmälle paikalle.
Nooh, olin tänään töissä iltapäivällä mikä teki terää, on siinä vaan huippumuksuja ja vanhempia. Työ itsessään ei todellakaan ole sellaista mitä tekisin loppuelämäni, mutta kun joku jaksaa aina kysyä että "how are you, how was college, how did your test go" ymsyms niin lämmittäähän se sydäntä. Ja olisittepa nähneet pikku-E:n (11 kk) kun hän parkkeerasi sohvanjalan viereen ja nosti koipea kuin koira konsanaan :D Jännittävä tapa ilmaista, että nyt ois pöksyissä jotain. Ja pikku-M joka on tulossa portaita alas ja pysähtyy puolessa välissä istumaan ja toteaa että "that was hard work!"
Nauratin itseäni (ja hurjaa yhtä tykkääjää) instagramissa tällä:
xx
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti