The "Almost Summer" party

Meillä oli perjantaina pienet firman järkkäämät karkelot. Olivat otsakkeen nimiset muuten, sillä aina on syytä juhlaan. Meikäpoika oli vapaalla mutta koska miksi maata kotona kun voi olla töissä, niin menin pariksi tunniksi ylitöihin ennen kuin pistettiin koneet kiinni viiden kieppeillä ja alettiin valmistautua mysteeri-iltaa varten. Emme siis ollenkaan tienneet minne olemme menossa tai ylipäätään tekemässä, mikäs sen kutkuttavempaa! Joukkomme johdettiin paikkaan nimeltä Two Waterhouse Square, joka ei ainakaan allekirjoittaneelle sano yhtään mitään, mutta johan oli komea pytinki ja vielä kohtalaisen keskeisellä paikalla- enkä silti voi väittää että koskaan olisin kyseistä tönöä nähnyt. Eihän se mitään, illalliset nassuun ja ohjelmana oli ilmeisesti 80-luvulla Briteissä suurta suosiota nauttinut Generation-televisio-visailu. Ei mikään maailman ihmeellisin kisa, mutta oikein viihdyttävä ja meidän tiimi nappasi kakkossijan, jee!

Jatkoille mentiin The Fence-nimiseen juomalaan, sijaitsee Farringdonin huudeilla. Oli oikein kiva paikka. Jatkojen jatko-lokaatiosta en osaa sanoa, kipitin kiltisti puolen yön junaan että jaksoi nousta aamulla taas töihin. Olin koko viikonlopun töissä ja ihan hämärä väsymys päällä koko ajan. Mistä lie tullut. Ihan normaalisti nukkunut ymsyms, mutta meni jotenkin aivan sumussa pari päivää. Ei varsinaisesti nukuttanut, väsytti vaan niin paljon että jopa pukeutuminen oli kuin mikäkin urheilusuoritus. Tänään on jo hiukan parempi, ajattelin kuitenkin tankata illallisella rautaa eli piffiä vaan naamariin, ehkä siitä olisi apua? Jotenkin vierastan kaikenmaailman vitamiinilisiä sun muita, lähinnä sen takia että poikeuksetta muistan sellaisia ottaa ehkä kaksi päivää ja siihen se jää, eli mieluiten nautin kaikki hivenaineet suoraan ruoasta. Täytyisi kai syödä enemmän lihaa tai tutustua paremmin siihen, että missä vegevaihtoehdoissa on parhaat rauta-arvot.

Rekisteröidyn juuri äänestämään tässä maassa, jännittävää! Ihan maailmanomistaja-fiilis kun pääsee vaikuttamaan kahden eri valtion asioihin. Nyt pitäisi vielä tutkia että ketä kummaa sitä äänestäisikään. Tiedän brittien politiikasta yhtä paljon kuin Tuvalun bruttokansantuotteesta. No on tässä onneksi vielä aikaa tehdä tutkimuksia! Aloitan tuosta Tuvalusta. 

FCD

Täällä oli kesä. Se kesti noin kaksi päivää. Onneksi niistä toinen osui näppärästi Ben et Jerrysin tiistaiselle Free Cone Daylle, eli ilmaisen jäätelön ilojuhlalle. Söin vain kaksi kun en kehdannut possuilla enempää, ensimmäistä jonotettiin reilu viisi minuuttia, toista sitten lähemmäs puoli tuntia. Mutta mitäpä sitä ei ihminen tekisi ilmaisen tavaran eteen. Allekirjoitin myös jonkun ilmastonmuutosvastaisuus-vetoomuksen ja äänestin vihreitä. Kyllä nyt on niin maailmanpelastaja olo että jo on blogisti polleeta poikaa. 

Aloin muuten vihdoinkin katsomaan uutta Au pair-kautta. Ihan meni kylmänväreet niistä "nanny cam"eista! Jeez. Ja hienoa jotenkin nähdä kuinka Mira on muuttunut viime kaudesta. Au paireilu on oikeasti tosi kasvattavaa aikaa. Suosittelen kaikille. Seurannassa on myös Fitnesspäiväkirjat ja Mallikoulu. Missä vaiheessa Suomi-telsu kävi kiinnostavaksi?? Pitääkö alkaa harkita paluuta kohta. Kun ei edes Hyviä ja huonoja uutisia näe enää ulkomailla.

Makuna kuvassa Phish Food. Kannattaa kokeilla. Varsinkin ne pikkuiset kala-kaverit oli aika nannoja. 

Etsivä ei löytänyt

Olen ollut tänään tahtomattani pääsiäismunajahdissa. Jotenkin vähän nukuin itse pääsiäisen ohi (kanske kun oli töissä koko pyhät) joten en oikein tajunnut niitä munia hankkia oikeaan aikaan. No tänään kun vapaapäivääni lusin niin tajusin että voisipa vihdoinkin kirmata kauppaan ja hankkia pari Creme eggiä (ne on niin hyviä!). Ajatus hyvä mutta toteutus mahdoton. Mihin ihmeeseen ne kaikki munat ovat kadonneet?? KAKSI päivää pääsiäisen jälkeen ovat kaikki haihtuneet kuin tuhka tuuleen. Ruokakauppaotokseni tosin kattoi tasan yhden Asdan ja yhden Sainsburyn, mutta kyllä noin laajan tutkimuksen perusteella voi tehdä kaikenkattavan johtopäätöksen että ei niitä ole missään. Okei okei, löysin pari Kinderiä, mutta kun niin halusin niitä Creme eggejä... Buu. Kovaa tämä elämä.

Munametsältä palattuani googlailin kahvikoneita. Sellaisen haluaisin. Josko vihdoinkin olisi riittävän kauan litkitty pikakahvia. Mutta millaisen masiinan mielinkään? Kun haluisin sekä ihan vaan suodatinsumppiä tehtailevan koneen, mutta saisi se tehdä myös espresso-pohjaisia juomia. Eli haaveilen mahdottomasta. Tilaa meidän mini-keittiössä on hädin tuskin yhdelle lisälaitteelle, joten en missään nimessä voi kahta eri valmistinta hankkia. Suodatinkahvi olisi sinänsä kivoin vaihtoehto, mutta tuntuu niin hölmöltä keitellä sillä vaan yhden hengen kaffet (kun olen ainut kofeiininarkkis tässä huushollissa) ja kapselikoneella saisi niin paljon kaikkea erilaista myös. Jos jollain on antaa mielipide mihinkään suuntaan niin kommentikenttä on vapaa. Sitä muuten kanssa pohdin että jos budjetti menee huntin kieppeillä niin saako sillä hyvän koneen? Kun ihan normaalin kahvinkeittimen saisi tohon hintaan kevyesti, jäisi rahaa varmaan about puolen vuoden kahveihinkin. 

Tähän loppuun vielä vinkki vitonen vaaleja ajatellen, mikäli oma ehdokas vielä uupuu tai vaikka olisit sellaisen jo valinnutkin niin harkitsepa uudestaan, sillä Uudenmaan piirissä ainoa oikea vaihtoehto on numero 109, Joel Linnainmäki! Joelista tulee vielä jonain päivänä vähintään presidentti se on varma ja sitten on kuulkaa hyvä maailma meillä kaikilla edessä. Eli nyt kipin kapin kaikki harjoittelemaan miten se 109 raapustetaankaan!

Let's ramble

Pitkäperjantai kului Kentissä. Päräytettiin Lullingstoneen (miten ihana nimi!) viiden kaaran laivueella tarkoituksena vähän samoilla ympäriinsä. Kuinka kätevää muuten onkaan tuntea aitoja paikallisia jotka ei ole ihan keskustasta kotoisin, niillä on kaikilla autot! Mukavempi tonne pöndelle on kulkea Mini Cooperin kyydissä kun julkisilla. Olipas ihana päästä päiväksi pois kaupungista. Vaikka vaihteeksi ruoanmetsästyksen tuoksinnassa muisti että miksi Lontoo on pop. Muistaneeko kukaan mutta käväisin Cambridgessä reilu vuosi sitten. Siellä koitettiin ateroida joskus neljän maissa iltapäivästä, mikä oli helpommin sanottu kuin tehty- kaikki kyökit tuntuivat olevan kiinni. Niin oli muuten Lullingstonessakin, shokeeraavaa, eikö. Nälkä oli monen tunnin käyskentelyn jälkeen aivan karmaiseva, mutta minkäs teet. Joskohan sitä vihdoinkin oppisi. Hauskaa oli silti ja seuraava maaseutuvaellus on jo suunnitteilla! Ehkä johonkin vähän kauemmas, se jää nähtäväksi. Eikö ole muuten söpö aasi?

ps miksi tämän hetken soitetuin bändi meikäläisen Spotifyssä on Take That??? np- Greatest Day. 

T party

Käväistiin tosiaan iltapäiväteellä Savoyssa, joka on yksi Lontoon fiineimpiä hotlia. Puitteet oli komiat (ja niin oli seurakin, hehheh) mikä nyt toki ei sinänsä tule yllätyksenä. Tarjolla oli pikku-voikkareita, skonsseja lisähärpäkkeineen, kaikenmaailman minileivoksia sekä kuivakakkua, joka oli kuorrutettu suklaalla. Niin ja teetä tietty. Huhhuijaa minkämoinen foodbaby olikaan tuommoisen kattauksen jälkeen :D Hävetti vähän tosin että en tainnut syödä yhtäkään minileivosta kokonaan, ne oli jotenkin ihan _älyttömän_ makeita. Siis ihan kuin ne olisi tehty tarkoituksella niin makeiksi että pystyy syömään yhteensä ehkä yhden. Meikäläinenhän tunnetusti imuroi esim. seitsemän palaa kääretorttua kertaheitolla (testattu on, oli vielä kermavaahtopäällysteet ja muut krumeluurit) mutta Savoyn sokeripommien edessä nöyrtyy suurinkin kuningas. Oli ne sentään edes hyviä. Valitettavasti sotasuunnitelmani tärkein elementti eli voileipäset vietiin pois siinä vaiheessa kun leivokset iskettiin pöytään. Muuten olisi kevyesti voinut edetä leivos-voikkari-leivos-voikkari-linjalla, mutta ei niin ei. Summa summarum, menisin ehdottomasti uudestaan, mutta en ihan noin paljon jaksaisi maksaa (toim. huom. tämä toki oli synttärilahja eli elämys ei meikäläiselle mitään kustantanut, mutta ymmärtänette mitä tarkoitan) ja veisin mukanani omat tupperwaret että saa leivosjämät mukaan.

Täysin asiaan liittymättä pieni pohdinta: mikä siinä on että kaikki joko lahoaa, loppuu tai käy muuten vaan maksettavaksi tasan yhtäaikaa. Laskut jotka tulevat kerran elämässä tai ainakin edes puolen vuoden välein päättävät että on se mukavempi mennä siitä postiluukusta läpi yhtä matkaa kuin yksitellen, shampoo, hammastahna ja muut tarpeistot hupenevat kuin yhteisestä käskystä, ja seitsemän vuotta palvellut iPhonen laturi laulaa joutsenlaulunsa juuri tänään, ei vasta päivä seuraavan palkanmaksun jälkeen. Joopa joo, vedellään sitten vissiin puuroa loppukuu. Pitkällehän tätä kuuta jo päästiinkin. 

We were silenced by the night// But you and I, we're gonna rise again

Heissan.

Uskaltaako moikata taas näin pitkän ajan jälkeen? Tervehdys ja moro vaan nyt kuitenkin. Luonnoksista löytyisi itse asiassa muutamakin raapustus, mutta ne eivät ole enää niin ajankohtaisia, ja ihan hyvä että jäävätkin sinne julkaisemattomien osastolle; ovat aikamoista työttömän paatosta nääs. Mutta nyt on noustu suosta ja taas paistaa aurinko tähänkin risukasaan. Tätä nykyä tehdään hommia aika mielenkiintoisen firman palkkalistoilla, työssä johon en olisi ikimaailmassa kuvitellut päätyväni. Ja jossa tuskin koko loppuelämääni vietän mutta jossa voi hyvin vähän hengähtää ja pohtia tulevaisuutta ihan ajan kanssa. Koitan olla stressaamatta liian paljon sitä, että teen työtä, joka ei millään tavalla vastaa koulutustani. Johon ei kai edes tarvittaisi yliopistokoulutusta ylipäätään. Ei kai sillä niin merkitystä. So far so good, soppari kirjoitettu ja kyllä tässä olisi tarkoitus ainakin hetki olla. 

Uuten työhön tottuminen on käynyt yllättävän kivuttomasti, vaikka päivät ovat pitkiä ja työ täysin vierasta. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni toimistossa. Kai sitä viimeinkin sitten ollaan aikuisia, enää ei saa opiskelija-alennuksiakaan ja verojakin pitäisi maksella. Miten ihmeessä muuten te muut aikuiset saatte hoidettua asioita? Jos arkipäivistä kuluu 12 tuntia töihin matkoineen, niin missä välissä soitatte kaasuyhtiöön, käytte pankissa, tai edes kuntosalilla? Onneksi mm. ruokaostokset voi tilata suoraan kotiovelle ja opiskelijakämppikset vahtaa kotona UPS-lähetin saapumista, mutta esimerkiksi sitä salilla käymistä ei voi muille delegoida. Kai tää nyt sitten on tätä autenttista lontoolaisen arkea. Töissä kuluu suurin osa hereilläoloajasta. Tai oikeastaan ajasta ylipäätään. Enkä edes ole mikään maailmanluokan kirurgi tai lakimies joka tekee oikeasti pitkää päivää. Kunhan tykkään valittaa. 

Kuva on muuten Suomenlinnasta. Vein Reijon Suomeen pari viikkoa sitten, käytiin juhlimassa meikäläisen ikääntymistä (24!!!! hyi kauheee) ja vähän näyttäytymässä noin muutenkin. Mahtimatka vaikka lunta ei ollutkaan meikäläisen makuun tarpeeksi. Käytiin mm. metsässä, mammuttimarkkinoilla (mikä oli kuulemma mainitsemisen arvoista hahhah), saunassa sekä kahdessa eri irkkupubissa. Riihimäen yöhön ei kuitenkaan menty, siinä on sen verran eksoottinen kokemus että jääköön seuraavaan kertaan. Pakko kyllä mennä uudestaan kesällä, Suomen suvi on niin upea että se täytyisi jokaisen kokea ainakin kerran elämässään. 

Ollaan menossa tänään iltapäiväteelle Savoyhin. Iik ja kääk, mitä kummaa sinne pitää pukea. Mekkoja löytyy kaapista kolmisenkymmentä, mutta ne ovat joko klubbailuun, arkeen tai kesään tarkoitettuja, ei viiden tähden teehetkeen. Ja vitsit kun täytyy käyttää vielä takkia, olisi niin paljon helpompi kun tarkenisi pelkässä bleiserissä ulkona. Sitä on niin inha tunkea pusakan alle. Pitäisi ostaa joku siisti kolttu jossa on pitkät hihat. Palkkapäivä, oi miksi olet niin kamalan kaukana!

Saa onnitella!

Holllaaaaa.

Long time no see! Koskas täällä olen viimeksi käynyt? Hetki tainnut vierähtää.

Käytiin toissa päivänä Reijon kanssa syömässä eritrealaista. Ihan älyttömän hyvää! Ensin nenun eteen lyötiin "injera" joka muistutti ulkonäöllisesti jotain letun ja crumpetin välimaastoa, maultaan kyllä ihan muuta (mutta hyvää toki). Sen jälkeen pöytään ladottiin viittä eri täytettä, me arkajalkoina otettiin vähämausteisimmat vaihtoehdot, mutta makua löytyi siitä huolimatta vaikka muille jakaa. Täytettä laitettiin siis pieni keko lautasen keskelle, josta se skuupattiin kitusiin pienen injeran palan avulla- aterimia ei tähän tapahtumaan käytetä laisinkaan. Ja ahh ja nam, miten hyvää. Ei ihmekään että Blue Nile keikkui Tripadvisorin kärkisijalla hyvän aikaa! Kyytipoikana olisi voinut nauttia eritrealaista hunajaviiniä, mutta valitettavasti se ei ollut perjantaina vielä valmista. Mene ja tiedä kauanko sen valmistusprosessissa kestää, että jos joku tuota kotitekoista nektaria haluaa päästä maistelemaan, kannattanee hetki odotella. Mutta meni sapuskat alas ihan pinot grigion voimallakin. Blue Nile sijaitsee Woolwichissa joka ei ole niitä Lontoon parhaita alueita, mutta onneksi ovat majansa pistäneet siihen pääkadulle niin uskaltaa heikkohermoisemmatkin makupatojen ääreen.

Pahoittelut kuvan kauheudesta, ei ole tuo Reiska saanut instagrammarin koulutusta, mutta saa kelvata kun itse taisin hyökätä oman annokseni kimppuun sellaisella vauhdilla, että ei pysynyt luuri matkassa.

Mitähän muuta sitä on tässä puolentoista blogittoman kuukauden aikana tullut puuhasteltua. Valmistuin, wuhuu! Komeasti jopa 2.1-arvosanalla. Olen kyllä äärimmäisen ylpeä tästäkin suorituksesta, okei se ei ole parhain mahdollinen arvosana vaan itse asiassa aika peruskauraa mutta oikein mallikelpoinen silti, ja mikä tärkeintä todiste kyvyistäni suorittaa akateeminen tutkinto vieraalla kielellä! Vedin vielä tuolla viimeisellä lukukaudella omaan tasoon verrattuna ihan huippunumerot, vähän tärisyttää vieläkin ja ai että olen iloinen siitä, että ei mennyt joululoman pänttäykset ihan harakoille. Olen tässä koittanut maisterihakemuksia rustailla vähän sinne sun tänne. Käyn läpi aika suurta elämänkriisiä. Kun nyt olisi mitä mainioin aika laittaa niitä hakemuksia menemään, mutta kun en vieläkään tiedä mikä se oma ala olisi. Niinpä olen tullut siihen tulokseen, että jos meikämamma ei osaa itse päätöstä tehdä, tehköön maailma sen puolestani. Menen lukemaan sitä mihin pääsen sisälle. Ei tässä ole mitään menetettävää. Tietysti voisin pitää taas välivuoden, mutta kun ei vaan yhtään hotsittais pitkittää tätä jo vähän venähtänyttä liminaalitilaa teiniyden ja aikuisuuden välissä. Toisaalta kun se maitsukka kustantaa suunnilleen £10k niin olisi sinänsä aika jees että se olisi sitten niinku se juttu mitä haluan tehdä. Mutta jos nyt en ensi syksynä koulutielle käy vaan venailen taas vuoden niin olen jo ikäloppu eli 26 (!) kun valmistuisin! Onko se ihan ok? Vitsit kun olisikin syntynyt vasta loppuvuoden puolella hahha.

Yritin ottaa kuvaa lyhentyneistä hiuksistani. Ei ollut mikään kauhea suksee. Mutta onpas tummat! Reilu vuosi nyt oma väri takaisin-operaatiota takana, ja nyt olen siinä pisteessä että kun pituutta napsii pois niin samalla lähtee osa identiteettiä, niin paljon brunetemmalta tuntuu jo viiden blondi-sentin leikkaus. Ei auta itku markkinoilla, tämä on silti ollut loistava päätös; otsan puolella pukkaa aikamoinen töyhtö tukkaa, joka on alkanut kasvaa vasta värjäyksen loputtua. Jos se ei ole merkki hiusten tervehtymisestä niin en tiedä mikä on.

Aloitin muuten sokerilakon viime keskiviikkona. Se kesti 3,5 päivää. Ei paha suoritus ollenkaan, sanoisinko että noin 3 päivää pidempään kuin kuvittelin onnistuvani. Motivaatiota söi se, että en yksinkertaisesti kokenut sitä tarpeelliseksi. Osittain kyllä, päädyin nimittäin lakkoilemaan elettyäni liian pitkään laskiaispullilla (olin vahingossa viikon etuajassa pullineni, ei ole niin helppoa pitää suomi-traditioita yllä ja aikataulussa täällä kaukomailla) ja muilla kakuilla, kekseillä ja herkuilla. Jostain täysin käsittämättömästä syystä olen silti kuihtunut kevyemmäksi kuin vuosikausiin, mutta siitä huolimatta johan sen järkikin sanoo, että jatkuva sokerin puputtaminen tuo ennen pitkää mukanaan epähaluttuja kylkiäisiä. Koitan tästä eteenpäin kuitenkin edes vähän rajoittaa syömisiäni, jos pitäisin vaikka muutaman vähäpullaisen päivän viikossa. Siihen varmaan kykenen.

Musta tuntuu että unohdan nyt sanoa jotain. Ehkä täytyy tulla tänne vielä joskus takaisin?

Älä soita tänne koskaan enää

Not happy.

Kävin tänään kaksi puhelinkeskustelua. Mikä on n. kaksi enemmän kuin vuodessa keskimäärin (olen sitä tyyppiä joka on helpompi tavoittaa savumerkein kuin soittamalla). Tämä jälkimmäinen veti naamarin pikku mutruun. Niinkuin on jo käynyt ilmi, niin meikäläinen valmistuu tässä itse asiassa jo ensi viikolla. Töitä on siis hakusessa. Olen puolivakavissani heitellyt muutamia hakemuksia sinne ja tänne, olettaen että ei niistä kuitenkaan kuulu. No kuului sittenkin. Juuri pirautti yksi täti yhdestä tositositosi kivan kuuloisesta hommasta jonka HA-LU-AI-SIN, mutta jolle voin varmasti heittää hyvästi jo nyt, sen verran pahasti jäätyilin tuossa puhelinhaastattelussa. Ilmeisesti en osannut edes tehdä selväksi sellaista pikkuseikkaa, kuin että miksi haluan sen työn. Kiesus sentään, typerä nainen! Mutta ottaen huomioon että se oli meikäläisen föörst-eva telefoonihaastis, niin ei kai sitä kannata itseään liikoja piiskata. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä! Tästä on suunta vain ylöspäin. Jospa nyt sitten alkaisi vaikka treenaamaan, jotta ensi kerralla osaat sanoa muutakin kuin palkkatoivomuksen. 

No se ensimmäinen puhelinkommunikaatio olikin hitusen huvittavampi. Toisessa päässä linjaa oli luultavasti maailman skottilaisin asiakaspalvelija, jonka aksentista ei ottaisi erkkikään selvää. Sen verran ymmärsin jostain välistä, että hän soittaa meidän entisestä kaasuyhtiöstä. Selitin että ollaan toisen lafkan kustomeerejä (ihan itse väänsin sanan eikö olekin kaunis) tätä nykyä joten turhaan kauppaat halvempaa tariffia. Itse puhelun sisällöllä ei tosin niin väliä, pointtina lähinnä se että skotteja on vaikea. ymmärtää. Molemmat siinä naureskelimme kun selkeästi emme löytäneet yhteistä kieltä. Harkitsen laittavani kansalaisaloitteen vetämään, että skotteja ei saisi rekrytä puhelinhommiin. Älkää käsittäkö väärin, upea kansa ja Skotlanti on paras paikka maailmassa, mutta hulluko niistä selvää saa? 

En aio enää vastata puhelimeeni. 

Työtarjouksia (ihan mihin tahansa) vastaanotetaan sähköpostitse.