1. Köpöhiukseni ovat vihdoin niin pitkät, että ne yltävät oikeastaan kokonaan ponnarille! Hiuksenihan ovat olleet aivan järkyttävässä kunnossa jo yli vuoden päivät, kun ilmeisesti kotivärjäyksellä ne onnistuin polttamaan joskus viime keväänä/kesällä. Yksi kaunis päivä vain huomasin että onpas nää omituisen tuntuiset, sellaiset ihan pehmeän löysät märkinä ja kuivina kuin kuihtuvaa olkea. Niitä on sen jälkeen leikattu aika raa'alla kädellä, ja malli on pitkään ollut "ylikasvanut otsatukka joka menee ympäri päätä". Mutta nyt vihdoin ne ihan etummaisetkin pysyvät ponnarilla, jesjesjes! Oivaltaako joku muuten mistä olen sanan "köpö" napannut? Ja ylipäätään mitä sillä tarkalleen tarkoitan :D
2. Olen syönyt niin paljon. Niin paljon. Töissä kun tekee aamuvuoron, niin ruokaa sataa joka tuutista: ensin siinä kuuden maissa vedetään jotain pientä, eli paahtoleipää, leivonnaisia tai meikän tapauksessa mandariiniä. Ysin-kympin välillä on tauko jonka aikana saa täyden aamupalan; jossei salin puolelta löydä tarpeeksi murua rinnan alle niin sana kokille ja hän tekee mitä pyydät. Puolen päivän kieppeillä on lounas, joko kanttiinissa (tänään paistettuja perunoita tai herkkis-carbonaraa, lohta sitruunakastikkeella ja vihanneksia+salaattia) tai buffet-pöydästä samaa kamaa kun asiakkaatkin. Sitten vielä about yhden maissa voipi heittää huiviin jälkkäriä, myöskin sieltä buffetista (tänään meni juustokakkua ja pala brownieta). Tämän lisäksi keittiössä on jatkuva kahvi- ja teetarjoilu. En käsitä miten ne kaikki ei ole viissataakiloisia :D Tosin pääkokki ei kauas jää... Onneksi pääsen tuolta houkutusten kehdosta ihan kohta pois!
3. Päivän ehdoton huippuhetki oli se, kun aamupalavastaava kysäisi jälleen, että olenko menossa jouluksi kotiin ja tulenko taas ensi kesänä yms. Vastasin, että voi kun en tiedä, mutta harkitsen asiaa! Les totesi että harmi kun menen, olen "such a brilliant worker". Menin sanattomaksi. Lesiä on vaikea kuvailla todenmukaisesti, mutta kerrotakoon, että siinä on tiukka täti. Semmonen heittämällä ainakin seitsemänkymppinen, pieni mutta sitäkin pelottavampi mummonen. Tämmöinen kommentti on siis lähes samaa tasoa kuin itse jumala olisi tuolta laskeutunut ja heittäytynyt eteeni ylistysvirsiä laulaen. No joo okei saatoin pikkuisen liioitella, mutta joka tapauksessa did not see that one coming!
Meillä on Hartsan kaveri jo viidettä vai käykö jo kuudetta päivää kylässä. Se ei muuta tee kuin istuu ylhäällä ja wowittaa. Eiku nukku se eilen joskus kuuden maissa illalla kun käväsin tuolla yläpedillä. Saatoin vahingossa herättää. Tänään aamulla se tuli keittiöön morottaan mua ja Hardea neljältä aamulla, minä olin keittämässä aamupuuroa ja Hartsula taisi siinä jotain pitsanpalaa koluta kun juuri löysi kotiin asti bileistä. Omituinen hetki. Mutta miksi sille pelille täytyy huutaa koko ajan? Kuten jo Lauralle totesin, en ikinä varmasti todellakaan mene wowittajan kanssa naimisiin. Ja tämän saa mainita mun ja wow-mieheni hääjuhlissa.
xxx
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti