2/25/2013

From running shoes to dancing shoes






Ehhh, peilikuva Victoria's Secretissä mutta miten kuvaan sattuikin osumaan mummopikkarit? :D

Nyt pienet aplodit mun blurraustaidoille kiitos!

Pe-la. Perjantaiaamuna tuli taas todistettua, että eipä ole tuo aamujuokseminen meikäläistä varten. Jospa nyt olisin antanut sille tarpeeksi mahdollisuuksia, että voin pysytellä iltalenkkeilyssä. Pimeällä on kivempi juosta kun punainen naama ei hohkaa kahden kilometrin päähän. Ja muutenkin vedän mieluummin sitä puistoa ympäri kuin sen sisällä (Regent's Park on siis suljettu pimeällä) koska vapaana olevien koirien määrä on huomattavasti pienempi, mitä koirakammoisena arvostan. Kun olin aamuhyppyystäni selvinnyt, laitoin naaman ojennukseen ja suuntasimme Harrodsin ja Mulberryn (iiiiihan pieni laukkuhimotus päällä) kautta Afternoon Tealle shamppanjoineen päivineen. Ei ollut hintansa väärti, mutta tulipahan käytyä. Sarjassamme brittiläisiä perinteitä, joita en ollut vielä kokeillut. Pikkuisen lisää kauppojen kiertelyä, ja tortillaillallisen täyttämin vatsoin Camdenin yöhön, jota ei myöskään ole tullut ennen raidattua. 

Lauantaina aamupala/lounasta paikassa, jossa olen aina halunnnut käydä ihan vain nimen takia: The Honest Sausage. Sen jälkeen olen ollut enää Single Trouble, pari tuntia kirjastossa ja kotiin valmistumaan iltaa varten. Kuinka monessa baarissa Suomessa tarjoillaan ilmaisia pannukakkuja ja poppareita? Kelepaa. Siellä oli myös elävä käärme. Sunnuntailta ei löydy kuvia, mutta tehtailin sitä esitelmääni, ja melkein tuli valmista. 


Kenen mielestä toi alttari on semi-creepy?



xxx

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti