One soul for sale

Kyllä. Myin sieluni. Jokin naksahti päässä ja parin klikkauksen jälkeen aiphone oli matkalla luokseni. Minä, vannoutunut Nokia-asiakas (joka vihaa sanaa "nokialainen" sen tarkoittaessa kyseisen yrityksen tuotteita, en kuitenkaan tuon Tampereen naapurikunnan asukkaita) olen siirtynyt Omenaan. Ja miksi? nokun kaikilla muillakin on. Lauantaina makasin iltaa kaverin sohvalla kohtalaisissa kuumehöyryissä, ja aika yksin sain siinä nelikossa olla kun olin ainut jolla ei ollut älyttömyyspuhelinta kädenjatkeena. On toki eri asia haluanko itse olla samanlainen antisosiaaliset kaverini, mutta eipähän tarvitse enää koskaan olla yksin kun on tuo muutamalla huntilla ylihinnoiteltu kapistus matkassa!

Mutta on tämä jollain tapaa myös järkevä ostos. Nyt saan vihdoin whatsappin, snapchatin ja sen penteleen instagramin, jossa tuo otos aamuisesta Camdenista on taiteiltu. Eli pääsen helpommin ja mikä tärkeintä halvemmin pitämään yhteyttä kavereihin kotona. Ainakin luulisin, tässä masiinassa on vielä paljon opeteltavaa... Niin ja luulisin, että tulee otettua kuvia enemmän kun ei erikseen tarvitse raahata kameraa mukana.

Kerronpa saman tien kuulumisiakin kun tänne asti pääsin. Koulu alkoi eilen, ja huhhuh kiireinen kevät tulossa. Ainakin kaksi 4000 sanan projektia edessä ja muutama presentaatio, katsotaan vielä mitä huominen moduuli tuo tullessaan. Ainut kaverini päätti heittäytyä osa-aikaiseksi ja senkin tekee eri vuosikurssin kanssa, joten olen aikalailla yksin. No, nyt on sentään se puhelin ;) Launtaisia kuumehöyryjä edelsi pyörtymisen yritys tubessa; silmät sumeina ja oksu kurkussa horjuin tubesta aseman penkille istumaan. Diagnosoimme, että syynä oli luultavasti edellispäivän napakka isku päähän. Kuinka ironista, että minä, lapsenlikka, vien kakarani sisäleikkipuistoon kiipeilemään, mutta kaksivuotiaani poistuu paikalta vahingoittumatta minun lyödessäni pääni niin kovaa että tulee tippa linssiin? Vaarallisia tuommoiset paikat sanon minä. 

xx