6/16/2013

No johan on linna












Olen tässä pienen elämäni aikana ehtinyt kiertää parisenkymmentä maata, mikä nyt ei sinänsä ole kauheasti, mutta olen kuitenkin käynyt Niagaran putouksilla, nähnyt Pietarinkirkon, poseerannut Eiffel-tornin edessä ja käyskennellyt ympäri Venetsiaa. Kuulostanee hassulta, mutta olen kadottanut sen hämmästys-momentin, mikä on matkailun ydin. Siis on sellainen "ai katos seuraava nähtävyys, no otetaan kuva"-fiilis. Mutta nyt se löytyi taas. Täällä Skotlannissa tosiaan noita linnoja on muutama, ja tänään päädyttiin pyörähtämään Stonehavenissa Dunnottar-nimistä pytinkiä töllistelemässä. Ja kyllä kannatti, uskallan käyttää jopa henkeäsalpaava, sen verran upea tuo tönö on. Eteläafrikkalainen kuskimme meidät sinne hurautti ihan melkein nopeusrajoituksien ja ylipäätään liikennesääntöjen mukaisesti, ensin tosin käytiin Aberin biitsillä (vihdoin!!) aamiaisella ja pällistelemässä ihmismassoja, jotka rantautuivat tänä ehkä vuosisadan lämpimimpänä (dear god mikä sana) päivänä meren ääreen, olihan niin lämmin että jopa t-paidassa tarkeni!

Linnaseikkailujen jälkeen pyörittiin Stonehavenissa, ja maistettiin kuuluisaa Deep fried Mars-baria, siis nimensä mukaisesti uppopaistettua Mars-patukkaa. Valitettavasti tästä ei ole visuaalista materiaalia, mutta se oli, noh, aika tuhti annos. Sellaiset puolen vuoden kalorit yhdessä annoksessa. Mutta mitäpä muuta sitä söisi dagen efterinä, eilen kun tuli taas shamppanjaa kumottua muutaman elämän tarpeiksi. Jostain syystä haalin rekvisiittaa ympäri baaria, ja kotiin päästessäni muistutin lähinnä joulukuusta/myymälävarasta kaikkine aurinkolaseineni ja helmikäätyineni. Oli kyllä hauskin ilta taas hetkeen, kiitos sinä kenen synttärit ne sitten olikaan! Nyt möllötän yksin kotona kun tuo parempi puoliskoni karkasi Israeliin viikoksi ja jätti meikkiksen ja ylivilkkaan mielikuvitukseni keskenään tänne jättikämppään. Uneton viikko tulossa...






ps kiva taas bloggeri kun pikselimassatoit noi kuvat


xxx

3 kommenttia :

  1. Mystisiä miehiä pyrkimässä hameen alle ? :)

    Hei skypetreffejä kehiin ! Mul on esim tällä viikolla aika lailla illat vapaat. :)

    VastaaPoista
  2. Hahhah no ei, se on toi meidän eteläafrikkalainen kuski, kaverin kaveri :) Hänellä on jännittävä huumorintaju, en lähde tässä sen tarkemmin sitä kuvailemaan..

    Ehdottomasti! Mulla taitaa olla keskiviikkoilta vapaa, tarkastan vielä huomenna kun muistan ottaa vuorolistan ylös.

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa hyvältä ! Tekstaillaan. :)

    VastaaPoista