Monen maan ongelmia

Vietän synttäreitäni ensi viikolla (eek!) ja metsästän parhaillaan raflaa perjantai-illalle. Vaikka vannon Atlanttia syvempää rakkautta ja muutamaa oodia Nando'sille, niin ei se kuitenkaan vastaa käsitystäni tyylikkäästä, aikuismaisesta illastamispaikasta meidänlaiselle astetta pynttääntyneemmälle juhlakansalle, kun siitä kuitenkin suunnataan suoraan ulos. Tämä metsästys muistuttaa taas siitä, miten paljon helpompaa elo oli koti-Riihimäellä, kun varteenotettavia ravintoloita on ehkä kaksi. Juuri sain ikuisuuden kestäneen varaa kampaaja-projektin päätökseen, joka sekin sisälsi valehtelematta tunteja googletellen vaihtoehtoja. Sama pätee asunnonmetsästykseen, valinnanvaraa on ihan liikaa! Voisi varmaan aloittaa myös mekko-huntin, joka olisi kai pitänyt aloittaa jo... Joka vuosi unohdan, että maaliskuun puoliväli ei ole juhla-aikaa, ja kauppojen mekkohyllyt huutavat tyhjyyttään.

Mietin näitä mun First World Probleemoja tänään koulussa. Kummallakin luennolla oli aika rankkoja aiheita, ekalla tunnilla käsiteltiin mm. tyttöjen ympärileikkausta, tokalla pakolaisten elämää turvapaikanhakijana. Alkoi ihan ällöttämään omat ongelmani; kahden sentin tyvikasvu, valinnanvaikeus ruokaa etsiessä, taas uuden juhlakoltun löytäminen. Miten määritän onnistuneen perjantai-illan? Vähintään ilmaista shamppanjaa, mielellään pelkästään ilmaisia juomia. Aloin suoranaisesti tuntemaan huonoa omatuntoa asemastani etuoikeutettuna valkoisena. Miksi minä sain sen lottovoiton, ja synnyin yhteen maailman parhaista paikoista elää, kun niin moni muu sai vain kuusi oikein? Uskon tosin jälleensyntymiseen (kaappihindu täällä terve), joten ehkä edellisessä elämässäni olin heikko-osaisempi, ken tietää.

No aurinko paisto!

Mutta pitäisikö, ja ennen kaikkia kannattaisiko minun tuntea itseni pahaksi ihmiseksi kaiken tämän ylellisyyden keskellä, kun maailma on pullollaan ihmisiä, joilla ei ole mitään? Ei kai. Kun vaihtoehtona ei kuitenkaan ole, että maalaan nassuni mustaksi ja muutan Afrikkaan ihan vaan symppaamaan vähäosaisempia tovereitani. Ja en vaan jaksa uskoa, että sillä oikeasti olisi maailmankaikkeuden kannalta sen kummempaa merkitystä, jos jättäisin huomisen kampaajakäyntini väliin, tai sanoisin ei sille Dom Perignonille. Ei yksi ihminen voi vaikuttaa asioihin sillä tasolla. Pohdiskelin myös asemaani (tulevana) antropologina. On se jotenkin groteskia mennä sinne sademetsiin pällistelemään jotain alkuasukkaita, ja kertoa sitten täällä villissä lännessä että kato tällästä ne hullut tekee. En sano että ei olisi mielenkiintoista tutustua muihin kulttuureihin, mutta onhan se vähän hullunkurista mennä vaan että tere, mä tulin niinku kyttään et mitä te teette ja meen sit tekeen siit analyysii.



Jospa tästä nukkumaan. Aamulla kun pitää herätä jopa ennen kahdeksaa sitä kampaajaa varten. FWP indeed.




xxx