3/24/2014

Backpacking in London

Mainitsinkin jo aiemmin, että olen tosiaan mennyt apostolin kyydillä kouluun muutaman kerran tuossa viikko-pari sitten. Koska usein maanantaisin raahaan tavaraa mukana tuplasti enemmän kuin esimerkiksi viime nelipäiväisellä reissulla Suomeen, on kantojuhdalla hommaa ja kestävyyttä vaaditaan niin meikäläiseltä kuin kapsäkiltäkin. Usein matkassa onkin kaksi eri kassia, joita sitten kantelen vaihtelevissa asennoissa riippuen mikä paikka kipeytyy ensin. Olenkin alkanut haaveilemaan ihan rehellisestä selkärepusta. Tuosta ala-aste-aikaisesta väsymättömästä toverista, joka syö sisuksiinsa litroittain tavaraa eikä valita tai narise (niinkuin tämänhetkinen päälaukkuni. se nitinä on oikeasti rasittavaa. täytyykin koittaa muistaa öljytä se uudestaan). En ole ainut joka on tämän mahdollisuuden äkännyt, sillä alla näkyvät Herschel-merkkiset reput tuntuvat olevan tällä saarella kovempaa kamaa kuin Kånken missään ikinä. 

Vasurissa olevan valkkasin ihan puhtaasti siksi että se on söpö. No eikö ole! Vähän kyllä epäilyttää että onko se turhankin söpö arkikäyttöön, arastelen tuota pinkkiä reppuanikin aikalailla (niin meitsillähän on jo yksi yksilö, kuva täällä jos ketään kiinnostaa) kun näytän melkein minkä tahansa asuviritelmän kanssa seitsemänvuotiaalta. Mutta silti, söpö mikä söpö. 

Keskimmäinen on täällä eniten näkynyt malli eli nauttii enimmistön hyväksyntää. Ei siis pelkoa edellämainitusta ongelmasta. Mutta haluanko mennä ihan täysin massan mukana?

Oikea laita on vaan niin makee. En ole livenä nähnyt mutta pitäisi siis olla jonkinmoista glitter-tyyppistä materiaalia. Reppujen Star Wars, tähtisumua täynnä, nörtti mutta samalla jotenkin cool. Kelepais. Hinta taasen ei, on se £70 kuitenkin aika paljon repusta. Täytyy kyllä myöntää että en ole sen paremmin perehtynyt muiden lajin edustajien hintaluokkiin joten on hyvin mahdollista että noin monta kymppiä on täysin käypä hinta, mutta näin noviisille se on kuitenkin verrattain kova summa.


Tuleeko sieltä puolelta juuta taikka jaata mihinkään kohtaan?

2 kommenttia :

  1. Korea on kanssa reppujen luvattu maa, ainakin tällä hetkellä. Reppuvalikoima on ihan ääretön niin kuosien kuin värienkin suhteen, ja malleja on tuhottomasti aina söpöistä pikkurepuista Kånken-tyylisiin pökkelireppuihin (tiedäthän ne neliskanttiset poikien reput ala-asteelta? ne on pökkelireppuja!)

    Tykkään eniten tosta vasurista! Tai oikeanpuolimmaisimmasta! Koska blääh mikä enemmistön hyväksyntä blööh!

    VastaaPoista
  2. Voin kuvitella juu että sieltä niitä vasta löytyykin! Pökkelireppu hahhah mikä sana :D Jos sieltä löytyy joku halpa kopio tosta oikeasta laidasta niin heitäs postiin metsi vastaanottaa.

    VastaaPoista