3/16/2014

Toinen

Bongasin Jennin inspiroivasta blogista ohjeen papupohjaiseen piirakkaan. Tätä herkkua on tullut väännettyä sekä suolaisena että makeana versiona, ja molemmat maistuvat erinomaisesti. Makeaan versioon olen iskenyt päälle päärynää tai banaania, ja suolaiseen esimerkiksi kirsikkatomaatteja sekä parsakaalia. Itse olen tuosta Jennin versiosta tehnyt seuraavanlaisen version suurpiirteisin mittasuhtein:

Vain yksi upposi


- n. puoli purkkia valkoisia papuja
- ruokalusikallinen pellavasiemenrouhetta
- kaksi munaa
- pari ruokalusikallista kaurahiutaleita
- ruokalusikallinen maustamatonta jugua
- kauhallinen (vanilja)proteiinijauhetta
- vähän kevyt-kookosmaitoa
- puoli ruokalusikkaa hunajaa
- hivenen leivinjauhetta

+ jos laittaa päälle banskua, voi pohjaan lisätä jonkin verran (en kuollaksenikaan muista paljonko) makeuttamatonta kaakaojauhetta


Kaikki sörssitään yhteen ja isketään astiaan, päälle mitä huvittaa. Paisto uunissa about 200 astetta ja 20 minuuttia tai viimeistään siihen saakka että palohälytin soi mikäli tykkää vähän rapsakammasta. Tarjoiluun esimerkiksi jäädytettyä banaania soseutettuna, tai luonnonjugua. 

Suolaiseen versioon tulee protskujauheen sijasta muutama ruokalusikallinen ruisjauhoja, ja hunaja jää pois.





Minä en lähde nyt matkalle maailmanympäri enkä edes Tampereelle vaan sieltä pois, 50 min niin pitäisi Ryanair olla ilmassa ja minä huomenna aamulla taas koulussa. Cannot wait.

2 kommenttia :

  1. Tulikohan kommenttini läpi, kummasti hävisi.. Halusin kuitenkin sanoa, että ihanaa, että sinäkin olet kokeillut papupohjaista piirakkaa! Ja kiitos hyvästä vinkistä, tuo suklaa-bansku piirakka kuulostaa kokeilun arvoiselta :) suolaista versiota pohdinkin viikonlopun aikana (ehkä maustamattoman herneproteiinin avulla?), mutta jännästi piirakkaan upposi kuitenkin marjoja ja valkosuklaaproteiinia. Miten niin herkkusuu? :D

    VastaaPoista
  2. Eipä ollut tullut kuin tämä! Olinkin jo matkalla blogiisi kertomaan että jakelin viisauksiasi täällä, mutta hyvä kun löysit itse :D Joo mulla on ollut jo pidempään ostoslistalla juurikin tuo herneproteiini, täytyykin ottaa se ihan asiaksi. Tuo suolainen versio on todella kätevä, kulkee niin näppärästi lounasboksissa mukana.

    VastaaPoista