3/07/2014

Ensimmäinen

Taisin puhua niistä resepteistä tuossa jokunen päivä sitten.

Olen kirjoittanut tätä postausta jo aikamoisen monituista päivää, mutta se ei tunnu koskaan valmistuvan. Tässä kohtaa lepäsi aiemmin muutaman kappaleen pituinen alustus aiheella "miksi nämä ohjeet eivät ole sitä perinteisintä minua" mutta syystä ja toisesta jätän sen nyt julkaisematta. Ehkä joskus myöhemmin! Ja kyllä, olin juuri niin inhottava kuin olla ja voi, kertoo jostain mutta sitten ei kerrokkaan, hähää. Sitten tuli ongelma kun ei ollut kuvia. Aika oleellinen osa ruokaohjeita, eikö? Tässä hetki menisi että saisin kaikista neljästä ohjeesta jotka haluan jakaa kuvat, joten jospa otetaan tämmöiselle hitaalle hämäläiselle sopiva tahti, ja aletaan iskemään ruokavinkkejä tahtiin kerta viikko. Pahoittelen jos tämmöinen suunnitelma ei jonkun silmäparia kiinnosta, mutta koska itse olen hurahtanut kokeilemaan jos jonkinmoisia herkkuja, niin täsä tuloo!

Aloitetaan ehkä parhaimmalla ohjeella jonka ajattelin vinkata, nimittäin suklaakekseillä. Nämäpä tosin eivät olekaan mitään perinteisiä sokerivehnäsiä, vaan pohjana ovat kikherneet! Kyllä, luit oikein. Seuraavaksi tärkein ainesosa on allekirjoittaneen _vihaama_ maapähkinävoi, joka tosin onneksi syystä tai toisesta ei varsinaisesti valmiissa tuotoksissa maistu. Ohjeen olen napannut täältä, ja menee suurinpiirtein tämännäköisesti:

Kökkäreet matkalla uuniin...


- n. 2 desiä kikherneitä, joko tölkistä tai pussista ohjeen mukaan valmistettuna
- 2 tl vaniljauutetta
- reilu desi maapähkinävoita
- 0,25 dl hunajaa TAI esim. agave-siirappia ja/tai steviaa
- 1 tl leivinjauhetta
- 90 g suklaata pilkottuna

Kaikki sörssitään yhteen sauvasekoittimella/jollain muulla vastaavalla masiinalla, valmiiseen tahnaan (koska mikäli kaikki tähdet ovat rivissä ja aineet oikein mitattuna tästä tulee tahnamaista, ei mitään löysää taikinaa) yhdistetään suklaapalat, ja muotoillaan käsin pikku kökkäreitä. Uuniin sellainen 180 astetta ja n. 15 minuuttia, mutta älä nyt ole hölmö ja luota näihin arvoihin vaan avaa tarvittaessa sekä silmäsi että uunisi ja vahdi josko ovat jo aiemmin valmiita. Kökkäreet eivät paisu oikeastaan ollenkaan paistaessa, joten sitä on turha odotella.

… ja kökkäreet uunista ulkona!

Ensi kerralla reseptinurkkauksessa sitä mitä tekee mieli seuraavaksi tehdä! Pysykää kanavalla.

2 kommenttia :